Cafe Java (LOPETTANUT), Helsinki 24.1.2011

"Sitruunaöljyn säväyttämä salaatti oli ihan ok. Varsinaisen vaikutuksen minuun teki kuitenkin se pöydän reunalla nököttävä focaccian käntty. Se kun muistutti minua henkilökunnan vaivannäöstä"

Tällä palstalla Manu Haapalainen ja Julle Jalava kirjoittavat ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Emme ole ruokatoimittajia, olemme ainoastaan nälkäisiä.

Kaksi tuntia aikaa terapian ja Doc Pointin välissä.

Äkkiä pois pakkasesta! Nopeasti kahvilaan, jossa voisin kirjoittaa rauhassa ja saada vahvan kahvin lisäksi vielä jotain täyttävää syödäkseni.

Ensimmäinen eteeni tullut kahvila ehti herättää odotukseni lupailemalla useampaakin ”vegaanista” vaihtoehtoa. Eipä tullut kauppoja mozzarellasämpylästä ja vuohenjuustosalaatista.

Siis läheiseen Cafe Javaan, jossa onkin tullut useita kertoja nautittua varsin kelpoja soijacappuccinoja.

Cafe Javassa minua palvellut tarjoilija pystyi pienen tarkastuksen jälkeen kertomaan, että mikään leivonnaisista tai sämpylöistä ei olisi vegaaninen. No, enpä muuta uskaltanut toivoakaan. Pisteet kuitenkin tarkastuksesta.

Alkoi hiukoa, enkä halunnut palata pakkaseen. Onneksi huomasin salaattivitriinin, josta tarjoilija ei ihme kyllä huomannut minulle kertoa.

Javan suhteellisen hintava salaatti (€9,50) koostuu perussalaattipedistä ja kahdesta valinnanvaraisesta täytteestä sekä krutongeista ja punasipulista. Valikoimasta minua miellytti eniten voipavut ja marinoidut artisokansydämet. Oliiveja, herkkusieniä ja munakoisoakin olisi tarjolla ollut.

Salaatin kanssa tarjoiltava sämpylä ei henkilökunnan mukaan ollut vegaaninen, mutta he ystävällisesti ja oma-aloitteisesti lupasivat etsiä minulle jotain muuta tilalle. Valitettavasti normaalisti valikoimiin kuuluvat kurpitsansiemensämpylät olivat päässseet loppumaan, mutta pieni pala focacciaa sentään jostain löytyi.

Sitruunaöljyn säväyttämä salaatti oli ihan ok. Varsinaisen vaikutuksen minuun teki kuitenkin se pöydän reunalla nököttävä focaccian käntty. Se kun muistutti minua henkilökunnan vaivannäöstä, jotta vegaanikin saisi menun lupauksen mukaisen annoksen eteensä.

Suositellaanko vegaaneille: Keskeinen kohtauspaikka kenelle tahansa vahvan kahvin
ystävälle, jonka päivä ei pääty kello 16:een.

Cafe Java
Mannerheimintie 22–24
(Lasipalatsi)
00100 Helsinki

ma–to: 08–23.30
pe: 08–01.30
la: 09–01.30
su: 11–23.30

www.cafejava.fi

LUE LISÄÄ

,

Kommentoi