Rituaalilauluja

"Olemme varmaankin jotenkin rakastuneet Sylvi Alliin. Olemme nimenneet sekä kissamme että tämän lehden Sylviksi."

Kalifornialainen Sylvi Alli tekee toismaailmallista musiikkia

Sattuma on ihana asia.
On heinäkuu 2010, pitkä Yhdysvaltain-matkamme on lähestymässä loppuaan. Viimeisenä San Franciscon iltanamme ajaudumme ystävämme kautta jonkinlaiseen hyväntekeväisyysiltaan, lähinnä siksi, että siellä saa kuulemma juoda viiniä.
Paikkaan on kaamean vaikea löytää. Lopulta keksimme, että tilaisuus todella on tässä anonyymin näköisessä ravintolassa, sen takakabinetissa. Viiniä ei oikein kehtaakaan juoda niin paljoa kuin olisin toivonut. Pikkaisen nihkeä meininki.
Seuraamme istuu keski-ikäinen nainen, joku Barbara. Hän on mukava. Juttelemme niitä näitä. Kaikille ulkomaalaisille on ilmeisesti jossain vaiheessa hehkutettava Aki Kaurismäen elokuvia. Teemme niin. Tästä Barbaralle tulee mieleen, että hänhän tuntee kaupungin lähistöllä asuvan suomalaisen elokuvantekijän, Antero Allin. Barbaran kertoman perusteella jää tunne, että Antero on jossain määrin avantgarde, experimental ja outlaw.
Niin, ja Anterolla on amerikkalainen vaimo. Hän on muuttanut nimensä Sylvi Alliksi ja hän on jonkin sortin laulaja.

Muutamaa viikkoa myöhemmin puolisoni Julle tulee töistä kotiin intoa säteillen. Hän on googlettanut Sylvi Allia ja päätynyt artistin myspace-sivulle.
Ja aivan totta. Jo läppärin kaiuttimista kuunneltuna Allin läpitunkevan kaunis ääni sekä melankolisen taidemusiikin ja eteerisemmän laidan goottirockin välillä junnaavat, toisteisenkauniit melodiat tekevät heti lähtemättömän vaikutuksen.
Olemme varmaankin jotenkin rakastuneet Sylvi Alliin.
En tosin tajua sitä heti, mutta kuvailemani hetken jälkeen olemme nimenneet sekä kissamme että tämän lehden Sylviksi.

En kerro kissastamme, kun lähetän Sylvi Allille haastattelupyynnön alkuvuodesta 2012. Ties minä hulluina hän meitä pitäisi.
Käy ilmi, että Amerikan Sylvi on ujo ihminen, joka ei juuri anna haastatteluja. Hän toivoo etten soittaisi vaan lähettäisin kysymykset mieluummin sähköpostilla. Tämä ei yllätä. Vaikka artisti tekee marginaalimusiikkia, olisin uskonut löytäväni hänestä internetistä edes jotain haastatteluja. Enpä löydä.
”Suoraan sanoen, en pidä haastatteluista”, Sylvi Alli kirjoittaa.
”Olen jonkin sortin erakko. Ei se ole mikään sattuma, etten oikeastaan keikkaile vaan teen vain levyjä. Esiinnyn harvoin livenäkään – mikä tietenkin vain lisää tuntemattomuuttani.”

Sähköpostitse tapahtuva kohtaamisemme on niukkasanainen ja jättää romanttiset mielikuvani Allin pariskunnan hippimäisestä taiteilijaelämästä Pohjois-Kalifornian syrjäseudulla mukavasti ennalleen.
Sylvi kertoo, että nimenomaan Anteron kohtaaminen teki hänestä muusikon ja taiteilijan.
Allit ovat tehneet taiteellista yhteistyötä jo vuodesta 1989, vaikka pariskunta heistä tulikin vasta myöhemmin. Sylvi säveltää ja soittaa musiikit Anteron elokuviin. Molemmat puuhastelevat myös ”parateatterin”, varsinkin Anteron intensiivisesti tutkiman yhteisöllis-rituaalisen teatterin parissa.
”Anteron kohtaaminen vaikutti musiikkiini heti, koska hän vaati minun omaa ääntäni enemmän ja enemmän esille. Ennen tätä olin nauhoitellut ambientindustrial-henkistä musiikkia ja haudannut ääneni efektimassaan. Ja tietysti sain Anterosta tiiviin yhteistyökumppanin. Tällainen yhdessä tekeminen oli minulle aiemmin vierasta”, Sylvi Alli kuvailee.
Klassisen pianokoulutuksen saanut Alli korostaa muutamaankin otteeseen tätä tasa-arvoisen yhteistyön merkitystä musiikillisen minänsä löytymisessä.
Astrologiasta, rituaaleista, kokeellisesta teatterista ja Timothy Learystä kirjojakin kirjoittanut, oman pienen mutta kiinnostavan taideskenensä guru ja hänen eteerinen, rituaalista laulua ja parateatteria opettava mystikkovaimonsa: Alleissa tosiaankin on jotakin niin ihastuttavan ulkopuolista, että heitä olisi todella vaikea sijoittaa kontekstiinsa, jos sattuisivat muuttamaan Suomeen.
”Voi, emme me täälläkään ole osa mitään laajempaa liikehdintää. Me pidämme itseämme tällaisina outsidereina”, Sylvi kirjoittaa.

”En minä omaa musiikkianikaan osaa oikein mihinkään kategoriaan sijoittaa. Ja sama juttu Anteron elokuvien kanssa. Ei meitä kiinnosta mainstream-yleisön miellyttäminen.”
Musiikin voisi ajatella olevan Sylville ennen kaikkea osa taiteellis-henkistä elämäntyyliä. Anteron elokuvia on kuvattu ”maagisiksi”, ja samaa viehättävää huurua on Sylvin musiikissakin.
”Tavoitteeni ei ole aikaansaada kuulijassa mitään tiettyä spirituaalista vaikutusta. Löydän itse tällaista henkishengellistä kosketuspintaa kaikesta taiteesta, ja minusta sen olemus on aina täysin ennustamaton. Olennaisinta musiikin tekemisessä minulle on läsnä ja vastaanottavaisena oleminen.”

Musiikin henkisestä, hengellisestä tai rituaalisesta ulottuvuudesta keskusteleminen osoittautuu hiukan hankalaksi sähköpostin välityksellä. Puhutaanpas hiukan konkreettisemmista asioista ja teoksista.
Olet jälleen tehnyt Antero Allin uusimman elokuvan soundtrackin. Kerro hieman tämän viimeisimmän projektinne taustoista.

Flamingos on outlaw romanssinoiria, ja siinä on henkilöhahmo, joka elää täysillä 40-luvun vintagemaailmassa. Tämä antoi mahdollisuuden kokeilla itselleni uudenlaista musiikkia, siis 40-lukulaista. Se oli hauskaa. Yllätyin oikein, miten hyvin ääneni sopi 70 vuoden takaisiin lauluihin.”

Oletan, että monikaan tämän lehden lukija ei ole kuunnellut levyjäsi ennen kuin ehkäpä nyt lukiessaan. Mitä itse pidät tuotantosi käännekohtina?
”Uusin levyni Vessel (2010) merkitsi isoa muutosta suhteessani musiikkiin. Se vaikuttaisi olevan jonkinlainen silta uuden suuntani ja aiempien, enemmän eteeristen ja surumielisten levyjeni välillä. Ensimmäinen levyni Too Near The Ghosts (2001)  oli eniten kiinni laulurakenteissa. Uusimpaan levyyni mennessä olen sitten edennyt kokeellisempaan ja dynaamisempaan suuntaan.”

Entäpä musiikilliset vaikutteet sitten?
”No, niitähän vaikutteita on niin paljon, että tuntuu hankalalta lähteä niitä nimeämään. Mutta Arvo Pärt on ollut tärkeä, samoin Dead Can Dance, Diamanda Galas ja itäeurooppalainen kansanmusiikki.”
Sylvi-lehden toimituksessa Sylvi Allin musiikki nostaa usein kalevalaisia mielleyhtymiä – allihan on Kalevalassa eräänlainen surumielisyyden lintu. Alli ei ole Suomessa koskaan käynyt, mutta täkäläistäkin musiikkia on kyllä tullut kuunneltua.
”Mitä Suomeen tulee, monet Sibeliuksen työt ovat vangitsevia ja kauniita. Myös Sanna Kurki-Suoniota, Gjallarhornia ja saamelaista joikaamista olen kuunnellut. Antero antoi minulle kanteleen lahjaksi vuosia sitten ja tein sillä joitain suomalaisvaikutteisia lauluja hänen Under a Shipwrecked Moon (2003) -elokuvansa soundtrackille.”

Tiedän Sylvi Allista nyt vain niukasti enemmän kuin ensi kertaa hänen myspacessaan vierailtuani. Se on näinä informaatioähkyn aikoina oikeastaan aika raikas tunne. Sylvi on sanoja ja määritelmiä pakeneva mysteeri, ainakin minulle. Pystyn kuuntelemaan hänen musiikkiaan vain tietyssä mielentilassa, niin vahvasti se kaikessa vähäeleisyydessään jyrää psyykeni. Olen varma, että musiikin isku vaimenisi jos ihanan sattuman kautta löytämämme Sylvi analysoisi motiivejaan tarkemmin.
Tavallaan tämä haastattelu on tehnyt itsensä tarpeettomaksi.

Teksti Manu Haapalainen

Allien tuotanto- ja levy-yhtiö:
http://www.verticalpool.com/
http://soundcloud.com/sylvi-alli

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi