Sankarikotka Julia

”Minäkö sankari”, Julia Kykkänen makustelee huomiota siitä, että jokaisessa mäkikotkassa asustaisi pieni sankari.

Julia Kykkänen on nuori lentävä nainen.

Terve, urheiluhullu Suomi! Tapaamme aikamoisen sankarin, vaikka tämä ei mikään superteräsmies-juttu olekaan. Sankarin Julia Kykkäsestä tekee hänen mäkikotkuutensa. Julia hyppää kilpaa mäkeä, Lahden betoninkin – sen suurmäen – tyttö korkkasi jo jokunen vuosi sitten.

”Minäkö sankari”, Julia Kykkänen makustelee huomiota siitä, että jokaisessa mäkikotkassa asustaisi pieni sankari. ”No joo”, hän myöntyy sitten, kun hoksaa, ettei mäkihyppääjiä ylisummaan ihan hirmuisesti ole. Saati sitten mäkihyppääviä naisia. Ja siinä piilee se kovin juttu: kun naiset alkoivat toden teolla vaatia pääsyä mäkihyppytorneihin, kisailemaan, niin kaikkensa äijät tekivät asiaa vastustaakseen. Siis toppatakkimiehet siellä kabineteissa, oikeat mäkikotkat ottivat oitis liitäjäheimoonsa.

Matti Pullikin (nuoriso: armoitettu valmentajalegenda) vastusti toteamalla, että mäkihyppääminen on vaaraksi naisen kohdulle”, keskusteluun puuttuu Julian isä Kimmo Kykkänen, tyttärensä ja naisten maajoukkueen valmentaja.

Tuo sitaatti ei siis ollut läpäksi tarkoitettu. Kaikkea naiset edelleen saavat kestää miehisessä urheiluilmastossa. Jotenkin tulee mieleen sekin, kun Marja-Liisa Kirvesniemi joutui aikoinaan todistamaan naiseutensa tuomareiden edessä riisuutumalla alastomaksi. Siis sen jälkeen, kun oli synnyttänyt kaksi lasta. Mutta ei Julia urheilun sovinismia itke, hän sen kuin hyppää.

”Olisi mukavaa, jos mäkihypystä voitaisiin puhua ilman, että erikseen sanottaisiin naisten mäkihyppy. Ihan niin kuin urheilussa yleensä, että on vaan naisten ja miesten sarjat, mutta että itse urheilumuoto on sama.”

Ok. Siis mäkihyppy. Ja koska mäkeä hypätään siitä riippumatta soluttautuuko hyppyhaalariin mies tai nainen, poika tai tyttö, paljastettakoon sekin, että tällainen tasa-arvo ulottuu pukuhuoneeseen asti.

” Minä jaan täällä Lahdessa harjoitellessani saman pukkarin poikien kanssa. Eikä poikien juttujaankaan tarvitse minua takia siistiä.”

Julia onkin valmentautunut melkoisen värikkäässä mäkikoulussa, sillä Kimmo-isän valmennustiimiin ovat kuuluneet myös Toni Nieminen ja Harri Olli.

Julia on lahtelainen, ja kuten aika moni ikätoverinsa, lähti kokeilemaan liitämistä jo 3-vuotiaana. Pitkään hän rökitti ikätoverinsa, pojat siis, eikä se tietenkään aina kivaa ollut – niille pojille. Osa poikien vanhemmista alkoikin vaatia, että tytöt pitää sulkea pois kisoista. Vedottiin jopa lajin maskuliiniseen imagoon.

Nyt naisille on kilpailuja vähän joka lähtöön: maailmancupia, Continental cupia… Oman SM-kilpailunsa naiset saivat keväällä 2011. Juliasta tuli naisten sarjan ensimmäinen Suomen mestari. MM-mitaleista naiset päästettiin kilvoittelemaan v. 2009 Tšekin Liberecissä. Julia liiti silloin 14-vuotiaana suomalaisen mäkihypyn historiaan oltuaan ensimmäinen suomalaisnainen kansainvälisessä arvokilpailussa. Sijoitus oli 26:s.

Ensi vuoden MM-kisoissa, Italian Val di Fiemmessä 2013, naiset paitsi kilpailevat kolmatta kertaa mestaruusmitaleista, pääsevät mukaan ensimmäistä kertaa hypättävään sekajoukkuekilpailuun. Päätös lajiuutuudesta tehtiin kansainvälisessä hiihtoliitossa (FIS) pikaisesti.

Ja Val di Fiemmestä vuosi eteenpäin Sotšin talviolympialaisissa helmikuussa 2014 myös naiset saavat kilvoitella mäkihypyn olympiamitaleista. Tosin Sotšin viralliset olympiasivut yhä väittävät, että vain miehet kisaavat olympialaisissa mäkihypyssä.

”Olympialaiset ovat totta kai tosi kova juttu. Se tuo lisää mielekkyyttä harjoitteluun, ja varmaan tukijoidenkin saanti helpottuu”, isä ja tytär pohtivat yhdessä kotonaan keittiön pöydän äärellä.

Kun Suomen mieskotkat tällä hetkellä pikemmin räpeltävät kuin liitävät, voikin käydä niin, että Juliasta kehkeytyy todellinen mediakotka. (Jos nyt googlaat Juliaa, kirjoita sukunimi myös muotoon Kykkaenen.) Urheilun ehdoilla silti – saavutuksissa kun riittää.

” Kuulin pääsystämme olympiamäkeen viime vuoden Oslon MM-kisoissa paikalla olleelta toimittajalta. Ja kyllä silloin riemu repesi. Vancouveriin 2010 naiset eivät vielä päässeet, vaikka kanadalaishyppääjät veivät asiansa maansa oikeusistuimiin.”

Motivaatiota tuli siis olympiakelpoisuudesta roppakaupalla lisää. Mutta se ei tarkoita harjoitusmäärien lisääntymistä. Julia painottaa harjoittelevansa laatua.

”Turha sinne mäkeen on mennä pelkästään hypiskelemään. Tyydyn harjoituksissa yleensä pariin kolmeen hyppyyn, vähän sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.” Mäkitorniin ei siis oikein voi eikä edes kannata mennä sillä mielellä, että kunhan alas pudottelee. Suorituksen on oltava rento, mutta myös tarkka.

”Naiset hyppäävät miehiä nopeammilla vauhdeilla, jolloin ponnistuksessa on kukaties oltava vieläkin tarkempi. Tosin junnutasolla me mennään yhtä kovilla vauhdeilla, pojat ja tytöt.”

Millainen on Julian unelmahyppy? 17-vuotias liikunnanohjaajaopiskelija, naurahtaa.

”Eeiih, en minä sellaista muista. Kaikki se mikä jää ponnistuksen ja alas laskeutumisen väliin, on pelkkää mustaa aukkoa minulle.”

Mitä! Silmät kiinnikö siellä liidetään? ”No tätä on hieman vaikea selittää kenellekään, joka ei ole hypännyt. Ilmalennon aikana sitä vain nauttii liitämisestä. Pää on ihan tyhjä. Olen kuin joku autopilotti silloin.”

Käykö kuitenkin edes joskus jotain mielessä?

”No joo… jos ja kun ponnistus menee täysin poskelleen.”

Julian asento hyppyrin vauhtimäessä on Julia-spesifi, syvä kyykky. Sitä eräät kritisoivat, mutta jokainen hyppää tyylillään. Lie tyttö oman asentonsa kuitenkin tarkoin analysoinut, ja toisaalta monipuolinen urheilutausta antaa osaltaan tukea hyppäämiseen. Julia pelaa myös jalkapalloa, ennen enemmän, koska mäkihyppy yhtä ympärivuotisena ilmiönä kuin joku joulupukki vie yhä enemmän aikaa. Liikunnanohjaajaopiskelunkin Vierumäellä Julia valitsi monimuoto-opiskeluna, koska silloin jää enemmän aikaa hyppäämiselle. Eikä tämä kaikki ole mikään pakkomielle.

”Hyppään, koska hyppääminen on hauskaa. Meillä hyppääjillä on kivaa keskenämme. Kisamatkoilla kokoonnumme ulkomaisten kilpailijoiden kanssa iltaisin aina jonkun huoneeseen ja juttelemme niitä näitä. Ja paljosta muusta kuin hyppäämisestä.”

Mikä olisi kaikista hauskinta mäkihyppäämisessä? Jos Julia olisi kuningatarmäkikotka, niin mitä hän tekisi?

”Toisin mäkihypyn isosti takaisin Helsinkiin”, Julia vastaa isän säestäessä.

Kaksikko ideoi, että Helsinkiin jonnekin keskustaan voisi kehitellä jonkun ison mäkihyppy-happeningin, kilpailuja, opastusta, fanitapaamisia, chillailua ulkoilmassa. Mutta ensin pitäisi saada se hyppyri. Herttoniemen mäkikeskuksen isoin mäki on K46, eli aika pieni. Mutta olisihan se alku.

”Mäkihyppy on siis tosi kivaa. Toivotan tervetulleeksi kenet vain hyppyreihin. Mäkihyppääjät ottavat jokaisen uuden harrastajan mieluusti mukaan.”

Kolahtiko? Jospa sinussakin asuisi sellainen pieni sisäinen mäkikotkasankari.

—————

JULIA KYKKÄNEN
Syntynyt: 17.4.1994 Lahdessa
Seura: Ounasvaaran Hiihtoseura
Saavutuksia: nuorten MM-kisojen kahdeksas 2012, naisten SM-kulta 2011, MM-kisojen 17:s 2011, Continental Cupin osakilpailun 6:s 2010
Perhe: isä, äiti, kaksi isoveljeä
Opinnot: liikunnanohjaajaopiskelija Vierumäen urheiluopisto

Linkit:

Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Julia_Kykk%C3%A4nen

Ladies Ski Jumping
http://www.ladiesskijumping.com/

Finnjumping
http://www.finnjumping.fi/

Naisten maailmancup Italian Val di Fiemmessä 15.1.2012

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi