A Dangerous Method

"Halusin lähteä välittömästi läimimään David Cronenbergia ympäri korvia."

(2011)
O: David Cronenberg
N: Michael Fassbender, Viggo Mortensen, Keira Knightley, Vincent Cassel
Ensi-ilta 13.4.2012
K12

 ★★½☆☆ 

Tältä tuntuu, kun suosikkiohjaaja pettää.

Mikään ei voita sitä kihelmöivän jännittävää odotuksen tunnetta, kun tiedät yhden lempiohjaajasi tekevään uutta elokuvaa. Kaikki, mitä projektista ulos tihkuu, kuulostaa hyvältä. Se kertoo kiinnostavasta historiallisesta aiheesta, sivuaa erään tieteenalan kehitystä ja näyttelijävalinnat tuntuvat osuneen nappiin.

Senpä vuoksi tuon elokuvan varsinaisen katselun jälkeiseen aikaan latautuu kovia odotuksia. Ja siksi se petetyksi tulemisen tunne, mikä A Dangerous Methodin katselusta tällä kirjoittajalle seurasi, oli niin kova, että halusin lähteä välittömästi läimimään David Cronenbergia ympäri korvia.

A Dangerous Method kertoo periaatteessa psykologian freudilaisen ja jungilaisen haaran törmäyksestä. Törmäyksen kipupiste on Carl G. Jungin (Michael Fassbender) potilaaksi vuonna 1904 tuleva parikymppinen Sabine Spielrein (Keira Knightley). Jung soveltaa ensimmäisenä psykoanalyytikkona Spielreiniin Sigmund Freudin (Viggo Mortensen) puheterapiaa, loistavin tuloksin. Historia tietää kertoa, että sittemmin Spielreinista itsestään tuli vaikutusvaltainen lastenlääkäri ja psykoanalyytikko.

Elokuvan alkuasetelmasta alkaen on selvää, että ennemmin tai myöhemmin Spielrein ja Jung päätyvät sänkyyn. Vääjämätöntä tapahtumaa katalysoi Jungin potilaana pyörähtävä Otto Gross (Vincent Cassell), jonka mielestä mitään haluja ei saa tukahduttaa. Lopulta Carl Gustav päätyy samalle kannalle ja läimimään Sabinen vaaleana kuumottavia pakaroita nahkavyöllään.

Samoin kuin tähän tekstiin, Freudin olemuksen mahdutus elokuvaankin on väkinäistä. Viggo Mortensen on taatusti tutkinut isä-Sigmundin roolin perinpohjaisemmin kuin mitä siitä lopulta lopullisessa leffassa nähdään. Dialogit jäävät kesken perustelemattoman leikkauksen vuoksi, joissakin teoreettisissa keskusteluissa ei ole päätä eikä häntää, ja tiedemiesparin välirikon kannalta olennainen matka Amerikkaan loppuu siihen, kun Vapaudenpatsas siintää Sigmundin profiilin takana. Todellista näyttelijänkykyjen ja materiaalin tuhlausta siis.

Elokuvan varsinainen ongelma on kuitenkin cronenbergilaisen, itseensäkäpertyneen maskuliinisen maailmankuvan puute eli juuri se, minkä takia 2000-luvulla tehdyt Spider (2002), A History of Violence (2005) ja Eastern Promises (2007) ovat niin väkeviä elokuvia. 1900-luvun alun Sveitsi ja Wien ovat liian aurinkoisia ja Keira Knightleyn näytteleminen liian epäkypsää, että kenenkään henkilön ajatukset tai ongelmat koskettaisivat katsojaa ohikiitävää hetkeä kauempaa, jos sitäkään.

David, mitä h*lvettiä oikein tapahtui?

Opin pitämään David Cronenbergistä katsomalla ja analysoimalla aivan hemmetisti David Cronenbergin elokuvia. Hyvin kapeaan dvd-hyllyyni on pesiytynyt täysin vahingossa ja erityisesti keräämättä sekä Erottamattomat (1988) että Eastern Promises (2007) muutaman muun Kanadan elokuvakoneen tuotoksen lisäksi.

Cronenberg on osoittanut jatkuvan uudistumiskykynsä neljän vuosikymmenen aikana. Tuotanto on monipuolinen, kiinnostava ja ennen kaikkea elokuvaa kerrontamuotona eteenpäin vievä. Ohjaaja on käsitellyt seksiä, minuuden ongelmia ja väkivaltaa tavoilla, jotka ovat aluksi tuntuneet vierailta, mutta jälkikäteen on huomannut ajattelevansa ”noinhan se olisi pitänyt tehdä muutenkin”.

2010-luvun olisi voinut olettaa alkavan ohjaajan osalta taas uudella vaihteella. Ja niinhän se alkoikin. Sääli vain, että A Dangerous Method on kaikkea sitä, mitä Cronenbergiin ei haluaisi yhdistää: epälooginen ja sanomansa hukkaava teos, jossa on aivan liikaa valoa. Edes ihmisten sisältä kumpuava pimeys ei välity, vaikka siitähän koko jutussa (kai) lopulta on kyse.

A Dangerous Method tuntui esituotantovaiheessaan napakympiltä. Koska eihän Viggo Mortensenilla, psykoanalyysillä ja Cronenbergillä voi mennä vikaan, eihän?

Näemmä voi. En varmasti ole ainoa, joka miettii A Dangerous Methodin nähtyään, mitä helvettiä Cronenbergin kokonaisuudenhahmotuskyvylle oikein on tapahtunut. Sitä suuremmalla pelonsekaisella odotuksentunteella on suhtauduttava jo tämän vuoden kesäkuukausiin aikataulutettuun seuraavaan ensi-iltaan Cosmopolis, jonka pääosassa nähdään Twilightissä kasvonsa leimannut Robert Pattinson.

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi