Humiseva harju

"Arnoldin versio pumppaa Humisevan harjun karusta miljööstä kaikki mahdolliset tehot."

(Wuthering Heights, Englanti 2011)

O: Andrea Arnold

N: James Howson, Kaya Scodelario, Steve Evets, Nichola Burley

K 12

Ensi-ilta 6.4.2012

 ★★★★☆ 

Heathcliff puuskuttaa Cathynsa perään poikkeuksellisen aistivoimaisessa klassikkotulkinnassa.

Harvan elokuvan jälkeen katsomosta poistuu vaatteet sumunkosteina, nenä kirpeästä ilmasta punaisena, multaa, likaa ja ruohonkorsia vaatteistaan puistellen. Viimeksi lähiönuoruuskuvaus Fish Tankilla (2009) vakuuttaneen Andrea Arnoldin versio Emily Bronten klassikkoromaanista on niin aistillinen elokuva, että sen haistaa ja tuntee. Arnoldin Humisevassa harjussa on sitä kaivattua fyysisen läsnäolon tuntua ihan toisella tavalla kuin ohjelmistoon jatkuvasti tupattavissa 3D-elämysmatkoissa.

Karkuriorja Heathcliffin (James Howson, nuorena Solomon Glave) ja maanviljelijän tytär Cathyn (Kaya Scodelario, nuorena Shannon Beer) rakkaustarina kerrotaan lähinnä ensinmainitun näkökulmasta, sekä kiimaisen rakkauden että katkeran eron tunnetiloja voimakkaasti ylikorostaen.

Heathcliff huohottaa ja puuskuttaa silkkaa ikäväänsä. Rakastunut mies on kuin villieläin, hänen maailmansa on paljasta halua. Vaikka tunnetila on liioiteltu puoliksi turkkalaisiin mittoihin, filmin naturalistinen, harmaa ja usvainen kuvakieli ankkuroi sen vahvasti todellisuuteen, maahan ja maisemaan.

Arnoldin versio pumppaa Humisevan harjun karusta miljööstä kaikki mahdolliset tehot. Mutaisella nummella toistensa päällä möyrivät rakastavaiset ovat yhtä luonnon kanssa, mutta samaan aikaan maiseman paljaus korostaa, että mitään muuta kuin toisensa heillä ei ole, eikä tule olemaan.

Arnoldin versio klassisesta asetelmasta on ytimeltään rotumelodraama. Bronten ”tummaksi” kuvailema Heathcliff on tässä reilusti musta mies, jonka rakkaus vaaleanhauraaseen neitoon on tietenkin tuomittu tuhoutumaan. Klassisen Hollywood-melodraaman tai brittiläisen periodidraaman pintahienostuneisuus on tästä Humisevasta harjusta repäisty pois. Arnoldin runsaan käsivarakameran käytön on moitittu raskauttavan katsomiskokemusta, mutta toisaalta se konkreettisesti vie katsojan päähenkilöiden iholle.

Näin paljon normista poikkeavan klassikkofilmatisoinnin ja periodidraaman katsominen uuvuttaa kyllä fyysisesti, mutta mieltä se virkistää. Arnold on löytänyt keinot, joilla menneen, jo itsessään aika vieraan maailman rakkaus herää 2000-lukuisen katsojan mielessä aidosti eloon. Vaikka aika on toinen, ihmisen aistit ovat samat.

Vaikka Arnoldin elokuva kertoo tarinansa lähinnä Heathcliffin näkökulmasta, on merkillepantavaa, miten vertauskuvallisen tuntuinen koko hahmo on; halun ja seksuaalisuuden ilmentymä, joka ilmestyy Cathyn elämään ensin herkässä nuoressa iässä, ja palaa myöhemmin Cathyn jäätyä rakkaudettoman avioliittonsa vangiksi.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi