Politiikkaa ja seksiä Tunisiasta

Sylvi katsoi ennakkoon kaksi Helsinki African Film Festivalin avainelokuvaa.

Koska viimeksi näit afrikkalaisen elokuvan? Ensi viikolla alkava Helsinki African Film Festival tarjoilee harvinaisia herkkuja.

Tunisiasta nähdään HAFF:issa kaksi kiinnostavaa naisohjaajien elokuvaa, festivaalille saapuvan Nadia el Fanin dokumentti Neither Allah Nor Master ja Karin Alboun The Wedding Song.

 

THE WEDDING SONG

(Le chant des mariées, Ranska / Tunisia, 2008)

O: Karin Albou

N: Lizzie Brochere, Olympe Borval, Najib Oudghiri, Simon Akbarian

 ★★★☆☆ 

Myriam ja Nour ovat parhaat ystävykset natsien valtaamassa Tunisiassa vuonna 1942.

Ongelmat sikiävät, koska Myriam on juutalainen ja Nour muslimi. Molempia odottaa naimisiinmeno, haave pikkutytöstä lähtien. Myriam ”pakkonaitetaan” vauraalle lääkärille. Nour taas on rakastunut nuoreen mutta työttömään poikaan – sellaisen kanssa ei isä päästä naimisiin. Pinkit unelmat karisevat häävalmistelujen edetessä pommi-iskujen ja antisemitismin varjossa.

Tyttöjen fyysisiäkin piirteitä saava ystävyys tarjoaa turvaa kauhun keskellä. Tosin avioliitto uhkaa viedä vapauden rippeetkin, kun miehet haluavat hallita sekä sängyssä että sodassa.

Elokuvan avoin alastomuus yllättää. Joko lojutaan rennosti hammamissa tai jännitetään makuuhuoneessa, jossa naisen vartalosta tulee symbolinen taistelutanner. Etenkin ravistelee kohtaus, jossa Myriamin häpykarvat poistetaan tuskallisella tavalla ennen häitä. Sekä kohtaus, jossa hurraava suku seuraa makuuhuoneen oven takana Nourin hääyön etenemistä.

Miinus siitä, ettei elokuva ole draamallisesti ihan niin vakuuttava kuin aihe antaisi odottaa. Mutta pikku kliseisyyden ja naiiviuden antaa anteeksi. Wedding Song on kaunis ja rohkea.

Ja jollei jo käynyt selväksi, tämä itkettää.

Pe 4.5 20.15 Bio Rex

 

NEITHER ALLAH NOR MASTER
(Laïcité, Inch’Allah!, Tunisia 2011)
O: Nadia El Fani

 ★★★☆☆ 

Nadia El Fanin dokumentti pohtii, onko maallinen perustuslaki mahdollinen muslimimaassa.

Tunisia on maallistunut, mutta pelko jäytää rintoja. Ramadanin aikana muovilla peitettyyn kahvilaan livahdetaan kuin seksikauppaan.

El Fani pureutuu kaksinaismoralismiin ja antaa äänen ”tavallisille” ihmisille, kuten rohkeille naisille, jotka elämäntavallaan haastavat perinteet. He syövät, juovat ja polttavat keskellä päivää, vaikka menossa on Ramadan.

Tosin elokuvassa piisaa puhetta siihen pisteeseen, että katseluseuraksi ryhtynyt poikaystävä siirtyy Facebookiin ja itsekin tuntuu, että eiköhän asia tullut selväksi. Mutta tunisialaisille puhuminen on tärkeää terapiaa.

Päällimmäisenä mieleen jää ohjaajan rohkeus. El Fani on saanut jopa tappouhkauksia elokuvastaan.

 Pe 4.5 18.15 Bio Rex

La 5.5 17.00 Andorra

 

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi