Roller derby -tytöt eivät säiky mustelmia

Pelaajat eivät koe, että roller derby olisi nykynaisten silmissä erityisen hardcorea tai feministinen laji. ”Mutta ei me kyllä mitään kiirakorpiakaan olla.”

Roller derby on nuorten naisten urheilulaji, jossa hyökätään ja törmätään – ja pidetään hauskaa.

”Varpaani ovat ihan rikki”, huokaa Pauliina Motturi sitoessaan rullaluistimiensa nauhoja.
Olemme sunnuntaina aamukymmeneltä Kallion urheilutalolla, jossa alkavat kohta Kallio Rolling Rainbow -seuran (KRR) roller derby -treenit. Pelaajat kertovat, että eniten lajissa tulee mustelmia käsivarsiin, nilkkoihin ja lantioon.
”Pahimmat vammat ovat kuitenkin näkymättömiä”, toteaa Bloody Mary Magdalene alias Johanna Björkenheim.

Roller derby on Yhdysvalloista Suomeen rantautunut aggressiivinen kontaktilaji. Laji näyttää yhdistävän urheilun, värikkään pukeutumisen ja hassuttelun. Pelaajat luovat itsestään hahmon, jolla on oma satiirinen nimensä ja persoonallisuutensa.

Ensimmäinen tunti treeneissä kierretään salia ympäri ja tehdään välillä lihaskuntoliikkeitä kuten punnerruksia ja haarahyppyjä.

KRR:ssa on kolmisenkymmentä pelaajaa, mutta tänään radalla luistelee vain seitsemän tyttöä, joille kahdeksas antaa ohjeita. Radalla luistelevat myös ryhmän kaksi miespuolista tuomaria.
”Tänään on käynyt kato. Meillä oli nimittäin eilen harjoitusmatsi”, sanoo Jenni Suonäätä, pelinimeltään Teenage Lesbian.

Eilisestä matsista muistuttavat tyttöjen olkapäihin tussilla kirjoitetut pelinumerot. Suonäätä seisoo keskellä salia sekuntikellon ja pillin kanssa. Hän on satuttanut itsensä, joten hän toimii tänään valmentajana. KRR:lla ei ole virallista valmentajaa, vaan treenejä vetää yhteisellä päätöksellä kuka pelaajista milloinkin.
”Ja sitten miespunnerruksia!” Suonäätä huutaa.
”Hei, sä et osaa punnertaa!” sanoo yksi pelaajista vieressään käsiä notkistavalle tytölle.
”Haista vittu!” kuuluu vastaus.
Molemmat nauravat.

Pelaajat ovat varustautuneet mahdollisten kaatumisten varalle: kaikilla on kypärät sekä polvi-, kyynärpää-, ranne- ja hammassuojat. Rullaluistimien nauhat peitetään jeesusteipillä, jotteivät ne aukea kesken luistelun. Treenivaatteisiin kuuluvat toppi, mikroshortsit, sukkahousut ja polvisukat. Tässä lajissa voi repäistä persoonallisella pukeutumisella. Näyttää veikeältä, kun rullaluistimissakin on erivärisiä pyöriä.

Lämmittelyn ja lihaskuntotreenin jälkeen toinen tunti käytetään pelitilanteiden harjoitteluun. Naiset kokeilevat vuorotellen pareittain erilaisia ”hittejä” eli lyöntejä.
Pelaajat luistelevat vierekkäin ja tönäisevät toista olkapäällä, selällä tai lantiolla. Samalla harjoitellaan tasapainon pitämistä. Tuomari luistelee vieressä ja katsoo, ettei sääntöjä rikota.
”Laillistettua tönimistä”, naurahtaa Sylvin valokuvaaja Riitta Supperi.

Tuomari keskeyttää pelaajat jatkuvasti. Vaikuttaa siltä, että pelissä on valtavasti sääntöjä, joista sivullinen ei pysy kärryillä.
Seuraavaksi harjoitellaan itse ottelutilanteita koko ryhmän kanssa yhtä aikaa.
”Meillä sanotaan homo homolla eli nainen naisella, sillä jokaisella on pelissä oma merkitty vastatyyppi”, Jenni Suonäätä kertoo.

Harjoitusten jälkeen pääsen jututtamaan kahta ryhmän pelaajista. Tsubutex eli Ina Saarinen on ollut ryhmässä mukana kohta vuoden ajan. Pygmi eli Taru Kinnunen aloitti lajin viisi kuukautta sitten.
”Välillä luistellessa tulee kaaduttua. Viime viikonloppuna muhun sattui paljon. Kipua ei saa kuitenkaan pelätä. Yleensä ei edes käy mitään”, toteaa 27-vuotias Kinnunen.
”Mua on sattunut eniten silloin kun emme ole olleet luistimilla, jolloin meillä ei ole suojuksia. Pelasimme kerran yhdessä koripalloa ja suojuksiin tottuneena heittäydyin asfaltille”, kertoo 24-vuotias Saarinen.

Tyttöjen mukaan roller derby käy kenelle vain. Jokaisella on pelissä oma roolinsa.
Taru Kinnunen päätyi lajin pariin mentyään uuteen työpaikkaan, jossa roller derbyä harrastava kollega houkutteli hänet mukaan pelaamaan.
Ina Saarinen taas kiinnostui roller derbystä luettuaan lajista lehtijutun. Silloin KRR:ää ei vielä ollut perustettu, ja Saarinen aikoi liittyä toiseen seuraan, mutta ei kuitenkaan heti toteuttanut haavettaan. Elokuva Whip it/Roller Girl sinetöi lopulta päätöksen kokeilla lajia. Silloin KRR oli jo perustettu.

Laji näyttää aika rankalta. Pitääkö olla valmiiksi huippukunnossa, jos haluaa mukaan?
”Ei. Useimmat eivät ole”, Saarinen pudistelee päätään.
”Jengiä on tullut mukaan suoraan sohvan pohjaltakin”, Kinnunen sanoo.
”Olin itse aluksi ihan poikki treeneissä, mutta kunto kasvaa nopeasti ja huomaamatta”, Saarinen paljastaa.
Saarinen ja Kinnunen eivät koe, että roller derby olisi nykynaisten silmissä erityisen hardcorea tai feministinen laji.
”Mutta ei me kyllä mitään kiirakorpiakaan olla”, Saarinen nauraa.

Ihmettelen, kuinka Kinnunen ja Saarinen jaksavat treenata lauantai- ja sunnuntaiaamuisin ja vielä keskellä viikkoa. Vaikuttaa paljon aikaa vievältä harrastukselta!
”Tämä on niin kivaa!” vastaa Saarinen.
”Odotan viikonlopun treenejä innolla. Saan myös viikonloppuisin enemmän tehtyä, kun on syy herätä aikaisin”, Kinnunen sanoo.
Molempien mielestä parasta roller derbyn pelaamisessa ovat muut seuran tytöt ja porukassa tekeminen.
”Kehitymme yhdessä – ja hurjailemme”, Kinnunen sanoo.

Lue lisää lajista täältä

… ja kuuntele Sylvin Roller derby -soittolista!

Kuvat: Riitta Supperi

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi