Thank You For The Music

"Francis Goyan pään sisältä paljastuu Gene Simmons."

Kiasma: Thank You For The Music –
Kuinka musiikki meitä liikuttaa
20.1. – 17.6.2012

 ★★★★☆ 

Kiasman näyttely tarjoaa seksiä, huumaa, heviä ja rock’n’rollia.

Musiikki tanssittaa, kiinnittyy muistoihin, tuo ihmisiä yhteen ja fanatisoi. Kiasman kevään teemanäyttely Thank You For The Music pohtii musiikkia, tunteita, idoleita ja faneja. Miten MTV:n kasvattama sukupolvi ottaa vaikutteita musiikkivideoiden estetiikasta? Kuinka pitkälle fanit menevät idoliensa ihailussa? Mitä tapahtuu toteutumattomille unelmille rock-tähteydestä? Näihin kysymyksiin näyttely vastaa raikkaasti ja värikkäin keinoin. Näyttelystä ei lähde suu mutrussa.

Virkistävää videotaidetta nähdään kiitettävästi. Jenni Hiltusen 24/7 Shiva ja Pinkki Mania ovat puhdasta tekotaidetta, jossa esitellään hektistä musiikkivideoestetiikkaa elektron säestämänä. Nopeatempoisesti leikatut videot ovat täynnä kauniita ja outoja ihmisiä, paljasta pintaa sekä vahvaan visuaalisuuteen nojaavia ideoita.

Hiltusen videoteoksessa Grind taas on pääosassa takamus ja kuinka sitä sheikataan. Hidastetut videot lihan hyllymisestä peilaavat dance hall queen style -kulttuuria. 90-luku ja MTV Grind -ohjelma toivat aikoinaan pinnalle tätä suuntausta, johon kuuluvat uskalias pukeutuminen, pilke silmäkulmassa, erilaiset roolit ja korostunut seksuaalisuus.

Puolalaisen Katarzyna Kozyran teos Cheerleader on taiteilijan oma versio Gwen Stefanin What you waiting for? -musiikkivideosta. Video sijoittuu miesten pukuhuoneeseen, jossa taiteilija esiintyy kolmena eri hahmona; punatukkaisena cheerleaderina joka tanssii miesten keskellä pistäen koko kroppansa peliin, lihavana naisena jonka puvun alta paljastuu cheerleader sekä alastomana miehenä. Taitelija on tarkoittanut viimeisen hahmon mieheksi, mutta koska sitä tulkitsee naistaiteilija, jolla on teoksessa rinnat ja penis, saa hahmo transsukupuolisia piirteitä. Välillä miehet tanssivat pukuhuoneessa koreografioidusti. He myös osoittavat suosiotaan kovaan ääneen mieshahmolle, jota he selvästi ihailevat. Välillä leikataan biisiä nuotin vierestä laulaviin arkisesti pukeutuviin naisiin, jotka myös äityvät tanssiin.

Videotaiteen supertähden Pipilotti Ristin kolme 90-luvulla tekemää videoteosta ovat myös osa näyttelyä. I’m Not A Girl Who Misses Much, I’m A Victim Of This Song ja You Called Me Jacky leikkivät musiikin, laulamisen ja esiintymisen teemoilla.

Installaatiopuolella mieleenpainuvin teos oli espanjalaisen Eduardo Balanzan The Record Is Not Over Yet. Teoksessa lattiaa peittävät vinyylit ja niiden keskellä palaa neonvalokyltti, jossa lukee teoksen nimi. Lause on Wyclef Jeanin Anything Can Happen –kappaleesta, ja se kuvaa juhlimista ja tanssimista.

Liisa Lounilan Haaveillen tuo näytille palladiumilla päällystetyt lenkkarit ja Pian täällä #4-6 hopealla päällystetyt julistepinot. Teos fossiloi objektit uudessa ajassa.

Brittiläinen Graham Dolphin taas tekee omia versioitaan fanien pyhiinvaelluskohteista. Toisintoja peittävät kauttaaltaan tekstit ja kaiverrukset. Huone vie matkalle mm. Freddie Mercuryn talon pihaportille ja puistonpenkille, jolta on näköala Kurt Cobainin itsemurhapaikalle.

Rose Eken taas käyttää silkkiä ja silkille kutomista pohjina teoksilleen As Tears Go By ja What Makes Nancy So Great. Jälkimmäinen on jättimäinen rakkauskirje, jonka Sex Pistolsin basisti Sid Vicious kirjoitti tyttöystävälleen Nancy Spungenille. Eken käyttää taiteessaan apuna myös pienoismalleja. Kiss Me Deadly on pahvista tehty pienoismallikokoelma Kiss-yhtyeen persoonallisista kitaroista. Ekenin tilataideteos Early Morning Melody taas vangitsee samaan teokseen keikat, takahuoneet ja sex, drugs and rock n’ roll -asenteen esittelemällä keraamisia vahvistimia, kaljakoreja ja pulloja. Mukaan mahtuu myös katosta irronnut diskopallo.

Maria Stereon neliosainen installaatio Tosi fanin nousu ja tuho sekä Marsin tähdet esittelee lasten ja nuorten piirustuksia, jotka on toteutettu eri tekniikoin; lyijykynällä, vesivärein, tusseilla ja liimaamalla helmiä. Pinnat vaihtelevat tavallisesta paperista kasettien koteloihin, metalliin ja lasiin. Ajoittain hyvinkin taitavat piirustukset vangitsevat menneiden vuosikymmenien Suosikki-lehtien sivuilla paistatelleet artistit.

Yhteisöllisyys tulee hyvin ilmi eteläafrikkalaistaiteilija Candice Breitzin potreteissa, joissa poseeraavat berliiniläiset Marilyn Manson-, Britney Spears– ja Abba-fanit. Potrettien fanit esittelevät fanikrääsää, imitoivat idoliensa ulkonäköä ja näiden estetiikkaa. Idolien elämäntyylit, uskonnot ja hitit paistavat ihmisten t-paidoista, tatuoinneista ja pukeutumisesta.

Musiikki yhdistää ihmisiä myös ranskalaisen Fabien Giraudin teoksessa Streittarit, jossa 200 ihmistä tanssii näennäisen kaoottisesti, vaikka todellisuudessa koko teos on koreografisoitu. Teos tutkii ryhmäkäyttäytymistä ja ihmisten vuorovaikutusta. Nimi on viittaus punkin piirissä syntyneeseen vaihtoehtoliike Straight Edgeen, joka on kieltäytymistä alkoholista ja huumeista.

Rauha Mäkilän pastellisävyjä suosivissa maalauksissa nuoret ihmiset tanssivat ja heittäytyvät musiikin vietäväksi. Myös M.I.A. ja Lady Gaga vilahtavat nuorten joukossa.

Fanittamista ja sen ääripäitä käsittelevät muun muassa saksalaisen Susanne Bürnerin 50.000.000 ei voi olla väärässä, joka näyttää kirkuvia, rynniviä faneja 50-luvulta. Itse fanien palvomaa idolia ei näytetä. Teoksen nimi tosin viittaa Elviksen vuonna 1959 julkaistun kokoelmalevyn nimeen.

Suomalaisen videotaiteen pioneeri Anneli Nygrenin videoteos Rakkaudesta Rock-tähteen taas niputtaa yhteen eri roolihahmoja, jotka tulkitsevat teatraalisuuteen asti runoja ja tunnustuksia, jotka taiteilija on kirjoittanut tuntemattomalle rock-tähdelle. Tämän henkilöllisyys ei koskaan paljastu. Tekstit puhuvat välillä kuin oikeasta parisuhteesta, kun taas välillä paljastuu suhteen todellinen luonne.

Näyttelyn pari huonetta on omistettu yksinomaan hevimusiikille. Kalle Juhani Niemisen valurautainstallaation Hevimetallin aakkoset pohjana toimivat metallibändien logot. Taiteilija on ottanut jokaisesta logosta yhden kirjaimen ja levittänyt nämä ympäri valkoista seinää.

Terhi Ylimäki, joka valokuvaa metallikulttuuria, on tehnyt teostensa pohjalta taulut Deliverance # 1, 2 ja 3 sekä Post-mortem, joissa vangitaan moshauksen ydin nuoren miehen kehonliikkeiden avulla.

Kiss-meikin tekemisen taito nähdään puolestaan Ian Forsythin ja Jane Pollardin neliosaisessa videoteoksessa Kiss My Nauman, jossa Kiss-tribuuttiyhtye Dressed To Killin jäsenet tekevät suosikkibändiltään tutut mustavalkoiset meikit, tarkkoina yksityiskohdista.

Toteutumattomat unelmat rock-tähteydestä kristallisoituvat Petri Ala-Maunuksen teoksissa Kunnianosoitus Petri-Ala Maunukselle ja Oh Baby, Baby, Baby, Baby. Neljääkymppiä lähestyvä mies halusi nuorena rock-tähdeksi, mutta tajusi unelmansa mahdottomuuden huomatessaan olevansa liian laiska opettelemaan mitään instrumenttia. Lähimmäksi unelmaansa hän pääsee näyttelyssä. Ala-Maunus kaivoi esiin ainoan kappaleen, jonka on koskaan tehnyt, ja kokosi sille tribuuttilevyn, jossa yhdeksän artistia tulkitsee taiteilijan 16-vuotiaana tekemän biisin. Levynkansien vieressä pyörii video, jossa Ala-Maunus tulkitsee oman kappaleensa akustisen kitaran säestämänä, päällään black metal -meikit.

Ala-Maunuksen laaja teossarja Popular Music Postmortem 1-20 tekee pop-musiikillisen ruumiinavauksen vinyylien kansille. Jokainen kansi on osittain revitty ja alkuperäisten kuvien alta paljastuvat maalatut sisuskalut. Francis Goyan pään sisältä paljastuu Gene Simmons. New York Dollsin levyn kannessa jäsenien päät on revitty pois ja niiden alta paljastuvat nukkepäät.

Versiointia esittelee serbialaisen Bojan Sarcevicin teos Cover-versiot, joka näyttää perinteistä turkkilaista musiikkia soittavan bändin versiomassa Nirvanan, Bob Marleyn, Marvin Gayen ja Chemical Brothersin kappaleita. Adel Abidinin videoteoksessa Jihad taustalla on Amerikan lippu, jonka edessä naamioitunut arabi esittää Amerikkalaista folk-kappaletta akustisen kitaran säestyksellä. Välillä mies siteeraa Koraania. Videon estetiikka muistuttaa terroristien videoviestejä.

Näyttelyssä kävijä voi osallistua näyttelyn sisältöön huoneessa, jossa rautaverkkoiseen telineeseen voi kiinnittää ”Thank You For” –lapun. Lappuun voi rustata oman kiitollisuuden aiheensa.

kirjoittaja on kouluihin kyllästynyt taiteilija, joka kuluttaa aktiivisesti kulttuuria

http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/thank-you-for-the-music/thank-you-for-the-playlist

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi