cabin

The Cabin in the Woods

(USA 2011)

O: Drew Goddard

N: Richard Jenkins, Bradley Whitford, Chris Hemsworth, Anna Hutchison, Fran Kranz

K16

Ensi-ilta 20.4.2012

 ★★½☆☆ 

 Näissä metsissä vaanii…no, kaikenlaista vaanii.

Amerikkalaiskriitikot ovat olleet Drew Goddardin esikoisohjauksesta kovinkin innoissaan. Enemmän kuin mistään muusta, tulkitsen sen johtuvan nykykauhun kehnosta tilasta. Kun 2000-luvun teineille suolletaan rekkalasteittain remakeja vanhoista kauhuklassikoista ja -”klassikoista”, mikä tahansa vähän erilainen tuntuu virkistävältä.

Ja juu, erilaisuutta sekä ihan aidosti yllättäviä käänteitä, niitä Goddardin ja muun muassa Buffy vampyyrintappajaa kynäilleen Josh Weldonin käsikirjoituksessa riittää. Tekevätkö yllätykset sitten elokuvasta onnistuneen? Eivät kovin. Jos odotukset eivät ole katossa, Cabin in the Woods on ihan hauskaa, hurtilla huumorilla vedettyä veribalettia. Intensiivisiä kauhukokemuksia tai psykologisia jännitteitä on kuitenkin etsittävä muualta.

Cabin in the Woods alkaa Evil Deadia ja Evil Dead -johdannaisia katsoneille tutun oloisesti. Kovin heterogeeninen ja stereotyyppejä (pilvipää, atleetti, bimbo jne) vilisevä kaveriporukka lähtee jonnekin aivan korpeen mökkeilemään. On harvinaisen selvää, että mökkiloma tulee menemään pahasti pieleen.

Kun metsä ja metsän aliset voimat sitten tosiaan alkavat vyöryä nuorten niskaan, leffa sinkoutuu omaperäisemmälle kiertoradalle. Nuoret ovatkin osa jotakin merkillistä tieteellis-uskonnollista -ohjelmaa, joka jollakin tapaa kontrolloi mökkeilymaastoja asuttavia zombeja sun muita mörköjä. Ja ei, en ole paljastanut teille leffan juonta vaan vain sen alkuasetelman.

Goddardin leffassa on paljon hauskoja yksityiskohtia, joita maltetaan myös esittää turhaan alleviivaamatta (mitä esimerkiksi tarkkaan ottaen tapahtuu samaan aikaan Japanissa?). Kauhuviihteenä se kuitenkin luottaa tuskastustuttavan yksipuolisesti efekteistä halvimpaan, yhtäkkiseen säikäytykseen. Siksi se on elokuvakokemuksena viime kädessä yhtä miellyttävä ja yhtä mielenkiintoinen kuin ensiajelu huvipuiston uudessa kummitusjunassa. Katsoja tietää, että kohta säikähtää. Sitten sitä säikähtää. Sitten tietää kohta säikähtävänsä. Ja niin edelleen, ja kohta on jo pikkaisen tylsää, ja siksi kummitusjuna-ajelut eivät kestä puoltatoista tuntia.

Kun kauhukohtauksiin ei viitsitä kehitellä minkään sortin suspensea, leffasta jää pois kaikki pintatasoa syvempi vaikuttavuus.

On Cabin in the Woodsin yhä surrealistisemmaksi yltyvässä ilottelussa toki oma hullu viehätyksensäkin, kai Clive Barkerin LSD-tripin aikana kirjaamia muistiinpanojakin ihan kiinnostuksella lukisi. Mutta ei tästä (toivottavasti, herra nähköön!) miksikään suunnannäyttäjäleffaksi ole.

Kommentoi