TNG

The Northern Governors: This Is The Northern Governors

EMI/Blue Note
Julkaisu: 28.3.2012

 ★★★½☆ 

Bändin esikoislevy palkitsee kärsivällisen kuulijan iloisella jamituksella ja hyvällä tunnelmalla.

Mikä tahansa levy, johon liitetään mainoslause ”uusi kotimaisen rytmimusiikin superkokoonpano” herättää lähtökohtaisesti ei-niin-positiivisia ennakkoluuloja. Etenkin etuliite ”super” saa suhtautumaan jokseenkin nihkeästi myös The Northern Governorsiin, vaikkei siihen oikeastaan ole mitään syytä. Koossa on nimittäin bändi, jonka jäsenten kohdalla joutuu jopa pikkuisen vilkuilemaan info-osuutta paikantaakseen edelliset ja nykyiset musiikkikytkökset. Tai no, löytyyhän Governorsien rytmiupseereista toki tuttuakin tutumpi kosketinvelho Tuomo Prättälä, jonka osallistuminen tuntuu olevan näinä päivinä jonkinlainen välttämättömyys kotimaisessa rytmimusiikissa. Bändiliiderin Jorma Kalevi Louhivuoren CV:n lukeminen käykin sitten työstä. Joten annetaanpa levyn puhua puolestaan.

Ensikuuntelemalta This Is The Northern Governors kuulostaa ihan kivalta taustamusiikkilevyltä. Ei siis hyvältä, ei huonolta, ainoastaan ammattimaisesti tuotetulta soulahtavalta jazz-levyltä. Ongelma ei ole tasapaksuus, vaan liian suuri tarve miellyttää vähän kaikkia. Tästä kieli pikkuisen myös syksyllä julkaistu single Set Me Free, joka on tehty yhdessä Redraman kanssa, sekä selkeä punaisen ydinlangan puuttuminen, mikä tarkoittaa tunnelmasta toiseen pomppimista raita toisensa jälkeen.

Mutta antaapa olla, jos levyä jaksaa pyörittää toistamiseen tai vielä toiseenkin kertaan. Kepeä rullailu peittää alleen aitoa jammailun iloa ja saa toivomaan, että bändin pääsisi näkemään piankin keikalla. Aluksi häirinnyt selkeyden puuttuminen tuo debyyttilevyyn variaatiota, jonka ansiosta siihen ei ihan heti kyllästykään ja loppupään What Is If To You Sweety? saa hymyn välillä nuupahtaneen kuuntelijan huulille.

Väliin mahtuu soittelun huumassa mukaan tuupattuja täyteraitojakin, jotka todistanevat voimansa vasta keikkatilanteessa. The Northern Governors kannattaakin todennäköisesti ensin katsastaa elävänä ja vasta sitten fiilistellä levyä kotona. Nurinpäin yhtyeeseen tutustuminen saa todistetusti suhtautumaan turhan ryppyotsaisesti debyyttilevyn muutoin hyvään tunnelmaan.

This Is The Northern Governors


Kommentoi