Twilight – Aamunkoi, osa 1

"Erikoistehosteet ovat yllättävän kehnoja (ellei lasketa Bellaa esittävän Stewartin piinaavan kuihtunutta olemusta)."

(The Twilight Saga: Breaking Dawn – Part 1, 2011)
O: Bill Condon

N: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Billy Burke, Peter Facinelli

Julkaisu: 14.3.2012
K12

 ★½☆☆☆ 

Aikuisempien vampyyritarujen rinnalla Twilight on kalpeaa ja kilttiä melodraamaa.

Jos nautit HBO:n menestyssarjan True Bloodin mustasta huumorista, verisestä toiminnasta ja eksplisiittisistä seksikohtauksista, tämä elokuva ei ole sinulle. 2000-luvulla riehuneen ja nyt jo väljähtyneen vampyyri- ja ihmissusibuumin aallonharjalla ratsastanut Twilight-saaga on keskenkasvuisten hormonihuuruinen temmellyskenttä, jolla on hyvin vähän tekemistä varsinaisten vampyyritarustojen kanssa.

Siinä missä aidosti laadukkaat tv-sarjat, kuten amerikkalainen True Blood ja brittiläinen Being Human, käsittelevät vampyyreja (sekä muita yliluonnollisia olentoja) toiseuden näkökulmasta ja kuljettavat viihteen rinnalla vahvasti yhteiskunnallisia teemoja, on Twilight-elokuvasarja lähinnä teinityttöjen märkä päiväuni.

Amerikkalaisen fantasiakirjailija Stephenie Meyerin kymmeniä miljoonia kappaleita myyneeseen Houkutus-kirjasarjaan perustuvan elokuvasaagan neljäs ja viimeinen elokuva on jaettu kahteen osaan. Twilight – Aamunkoi, osa 1 alkaa Bella Swanin (Kristen Stewart) ja Edward Cullenin (Robert Pattinson) häävalmisteluista, jotka huipentuvat hulppeisiin ulkoilmajuhliin. Vasta 18-vuotiaasta tyttärestään huolestunut isä Charlie (Billy Burke) aavistaa pahaa, mutta ei tiedä asioiden todellista tolaa.

Bellaan rakastunut ihmissusi Jacob (Taylor Lautner) sen sijaan tietää, millainen tulevaisuus Bellalla on edessä eikä voi hyväksyä ystävänsä päätöstä. Kun rakastavaisten häämatka päättyy odottamattomaan tilanteeseen, joutuvat niin Bella, Edward kuin Jacobkin tahoillaan vaikeiden päätösten eteen.

Vaikka ohjaaja Bill Condon on tehnyt aiemmin niinkin tasokkaita elokuvia kuin Kinsey (2004) ja Frankensteinin isä (1998), ei Aamunkoita voi kiitellä elokuvallisista arvoistaan. Condonin motiivi lienee ollut se tavanomaisin; riihikuiva raha. Tarinankuljetus on kiusallisen hidasta ja osoittelevaa, eikä juonta ole nimeksikään. Erikoistehosteet ovat yllättävän kehnoja (ellei lasketa Bellaa esittävän Stewartin piinaavan kuihtunutta olemusta), ja henkilöohjaus loistaa poissaolollaan, mikä näkyy varsinkin nuorten päätähtien piinallisen selvänä läsnäolon puutteena.

Elokuvien tuottajanakin toimineen Meyerin tiukan uskonnollinen mormonitausta määrittää häiritsevästi vampyyripojan ja ihmistytön rakkaustarinan painotuksia. Seksi on likainen tabu, jota voi harrastaa vain avioliiton turvallisessa satamassa – Bella ja Edward kahlitsevatkin urheasti halujaan ensimmäisten kolmen elokuvan ajan (ja katsoja haukottelee). Ydinperhettä, tässä tapauksessa Cullenin klaania ja myös siihen nainutta Bellaa, puolustetaan verisesti viimeiseen asti. Myös syntymättömän lapsen elämää vaalitaan äidin hengen uhallakin.

Aamunkoi on tylsistyttävää ja huonolla tavalla koomista melodraamaa, jota saagan fanit eittämättä rakastavat. On helppo ymmärtää, miksi Twilightin luoma kiiltokuvamainen maailma vetoaa tunne-elämältään kehittymättömiin nuoriin. Aikuisemman katsojan kannalta ainoa todella mielenkiintoinen kohta tulee lopputekstien jälkeen, kun elokuvassa vilautetaan Aamunkoin kakkososan tulevia teemoja ja aina niin ilahduttavan inhottavia Voltureja.


LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi