Dark Shadows

"Ongelma on sekavassa käsikirjoituksessa, joka ei tiedä, mihin keskittyä"

(USA 2012)
O: Tim Burton
N: Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Bella Heathcote, Helena Bonham Carter.
Ensi-ilta 11.5.2012
K12

 ★★☆☆☆ 

Tim Burtonin vampyyrilämmittely on laimeasti camp.

Tim Burtonin ura on jo pitkään ollut laskusuunnassa. Hänen merkityksensä 2000-luvun fantasia- ja kauhuelokuvan edelläkävijänä on suuri, mutta samalla kun ohjaajan aikoinaan omaperäiset visiot ovat tulleet digitaalitekniikan myötä lähes valtavirraksi, hänen luovuutensa tuntuu vähentyneen tai purkautuvan pakkomielteisinä mutta tyhjänpäiväisinä elokuvina.

Johnny Deppin tähdittämä Dark Shadows ei kauheasti suuntaa muuta. Tai ei se muuta sitä ollenkaan.

Elokuva pohjautuu tv-sarjaan, jota ei ole Suomessa koskaan esitetty (lukuun ottamatta sen 90-luvun alussa tehtyä uusintaversiota). Dark Shadows kertoo Barnabas Collinsista (Depp), jonka kirous muuttaa vampyyriksi 1770-luvulla. Maahan haudattu Barnabas pääsee kahdensadan vuoden kuluttua takaisin maan pinnalle, etsiytyy harvalukuisten ja sekopäisten perillistensä pariin ja alkaa järjestellä näiden bisneksiä. Noitanainen elää edelleen samoilla seuduilla. Hän on Collinsin perheen pahin vihollinen, joskaan rakkaus Barnabakseen ei ole vielä kokonaan lakastunut.

Lähtökohta on monella tapaa herkullinen ja Burtonkin lähestyy aihetta periaatteessa terveellisellä camp-huumorilla, mitä elokuvan sekopäisen pikkutarkka puvustus ja lavastus korostavat. Varsinkin perheen äitiä esittävä Michelle Pfeiffer on tyylikäs ilmestys aikakauden rehevissä kampauksissa ja mielettömissä irtoripsissään. Pfeiffer myös ottaa kaiken irti seksikkään keski-ikäisen naisen roolistaan.

Näin ainakin aluksi. Puolessavälissä tuntuu, että Pfeiffer on unohtunut kokonaan ja samalla hänen näyttelijänsuorituksensa heikkenee. Sama vika vaivaa koko elokuvaa.
Ongelma on sekavassa käsikirjoituksessa, joka ei tiedä, mihin keskittyä: Barnabas Collinsin vampyyriyteen vai hänen ulkopuolisuuteensa vaiko sittenkin Barnabaksen bisnesjuonitteluihin vai Collinsin perheen outoon käytökseen, johon liittyy outoja kuolemia, haamujen näkemisiä ja teini-ikäistä uhmaa, vai Collinsin perheen kotiopettajattareen, joka on kummasti Barnabaksen muinaisen rakastetun näköinen.

Burton tuntuu halunneen kuvata kaikkea tätä, mutta siihen ei vajaan kahden tunnin mittainen elokuva riitä.

Varsinkin siihen nähden, että tarina alkaa Barnabaksen epäonnisesta rakkaustarinasta, siinä on yllättävän vähän romanttista hohtoa. 1700-luvun rakastettua Josettea ja tämän 1900-lukuista reinkarnaatiota Victoria Wintersiä esittävä nukkemainen Bella Heathcote unohdetaan pitkiksi ajoiksi eikä romanssista näin ollen löydy kummoista tuntua. Loppukäänne tuntuu lähes yhdentekevältä, vaikka sen pitäisi olla katsojaa ravisutteleva, avata tämän kyynelkanavat vuolaiksi puroiksi.

Kaikkein oudointa on kuitenkin, että elokuvan mukaan säätykiertolaisia pitää näpäyttää. Elokuvan pahis, noitanainen, saa oppia, ettei hänellä ole asiaa yläluokan keskuuteen – elokuvan alussa se hänelle sanotaankin, mutta hän ei vain ota oppiakseen. Dark Shadowsin julmimman opetuksen perusteella nouseminen luokka-asteikossa on väärin ja se palkitaan kuolemalla. Nousukkuus on elokuvassa tyrkkymäistä ja tyylitöntä, ja Michelle Pfeifferin edustaman vanhan rahan raihnainen glamour on sittenkin parempi asia kuin äkkirikkaiden näyttämisen halu.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi