Heidi Huovisen eläinoikeustaide pysäyttää

"Ihmiset eivät halua tietää, mitä seinien sisällä tapahtuu vaan uskovat mieluummin mielikuvaan niityllä laukkaavasta onnellisesta lehmästä. Haluan saada ihmiset pohtimaan, millaisia julmuuksia he valinnoillaan rahoittavat."

Torstaihin saakka Kaapelitehtaalla esillä olevasta Alfa-Art -taidekoulun lopputyönäyttelystä löytyy pysäyttävää katsottavaa. Sylvi haastatteli Heidi Huovista.

Kuva ja kuvankäsittely: Alejandro Lorenzo

Pimeään kahlitun vasikan katse on täynnä surua, epätoivoa ja alistuneisuutta.

Emostaan vieroitetun pienokaisen katse vainoaa minua vielä päiviä sen jälkeen, kun olen nähnyt Heidi Huovisen Maitoa, murhaa -teoksen Alfa-Art -taideoppilaitoksen lopputyönäyttelyssä Helsingin Kaapelitehtaalla. Maitoteollisuuden kuvastossa helunat ja mansikit kirmaavat vapaina ja onnellisina apilakedolla.Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta.

Mietin, kuinka lehmät maidontuotannon takaamiseksi saatetaan tiineiksi kerta toisensa jälkeen ja kuinka vasikka erotetaan emostaan vain vuorokauden sisällä syntymästään. Mietin myös niitä miespuolisia lehmälapsia, jotka päätyvät lihaksi ja joutuvat koko lyhyen ikänsä viettämään yksin ja lähes liikkumatta pimeässä, jotta lihasta tulisi vaaleaa ja mureaa.

Maitoa, murhaa, 2012. Öljy

Pitkästä aikaa taidetta, joka pakottaa ajattelemaan ja ennen kaikkea – tuntemaan.

Heidi Huovisen Pohjasakkaa-niminen lopputyö on vahva, rohkea ja kaunistelematon kannanotto eläinten oikeuksien puolesta. Se esittelee kuvia alistamisesta, menetetyistä mahdollisuuksista ja pohjattomasta kärsimyksestä realistisella otteella. Huovisen kuvat eivät päästä katsojaa helpolla, mikä on tarkoituskin.

Heidi Huovinen, miksi juuri tämä teema?
Koin sen velvollisuudekseni taiteilijana ja vegaanina. Eläimillä ei ole yhteiskunnassa ääntä, joten jonkun täytyy puhua niiden puolesta, jotta kauheudet saataisiin loppumaan. Ihmiset eivät halua tietää, mitä seinien sisällä tapahtuu vaan uskovat mieluummin mielikuvaan niityllä laukkaavasta onnellisesta lehmästä. Haluan saada ihmiset pohtimaan, millaisia julmuuksia he valinnoillaan rahoittavat.

Kerro lopputyöprosessista
Idea sai alkunsa kauan ennen lopputyövuotta. Olin jo pitkään tehnyt yhteiskunnallista taidetta – minua kiinnostaa kuvata tabuja ja aiheita, joiden olemassaoloa ei haluta tunnustaa. Mietin, miksi en tekisi eläinoikeustaidetta, joka on kuitenkin minulle kaikkein läheisin aihe.

Aiheet syntyivät spontaanisti riippuen siitä, mikä sillä hetkellä inspiroi. Tein paljon luonnoksia, joiden perustella kokeilin, olisiko tämä sellainen maalaus, jonka haluaisin tehdä.

Viimeinen, eli vasikkatyö oli kaikkein raskain maalata. Olin koko vuoden tehnyt niin hirvittäviä kuvia ja kaikki pelko ja epätoivo nivoutui siihen katseeseen.

Portfoliosi mukaan perehdyit lopputyötäsi varten eläintuotantoon.
Koska pyrin mahdollisimman realistiseen kuvaukseen eläinten oloista, tein todella paljon taustatyötä. Katsoin kuvia ja videoita teurastuksesta ja olosuhteista, joissa eläimet elävät. Erityistä huomiota  kiinnitin teurastusprosessiin ja siihen, kuinka eläimet joutuvat katsomaan tovereidensa kuoleman tietäen joutuvansa kohta kokemaan saman.

Kuulostaa kovin raskaalta. Miten kestit tuon?
Kieltämättä se oli välillä tuskallista ja julmuudet tulivat painajaisiinkin. Nuo ovat niin rankkoja asioita, että työskennellessä oli vain pakko yrittää etäännyttää itsensä ja ajatella kylmästi.

Kuvistasi saa vaikutelman, että maito-, teho- ja luomutuotanto olisivat julmuudessaan tasavertaisia. Koetko asian todellisuudessakin niin?

Maito on Suomessa pyhässä asemassa. Se saadaan kuulostamaan hyvin viattomalta, vaikka sen taakse kätkeytyy aivan hirveitä asioita. Luomu taas on vain kaunisteltu termi tappamiselle. Eläimet tuskin kokevat mitään eroa siinä, tapetaanko ne luomu- vai tehonimikkeen alla. Yhtä lailla eläimet kuolevat ja kärsivät molemmissa tuotantotavoissa. Oli tärkeää tuoda esille, että luomutuotantokin sisältää väkivaltaa ja eläinten hyväksikäyttöä.

Luomuteurastaja, 2012. Öljy

Toisinaan kuulee vegaaneja arvosteltavan muiden ihmisten syyllistämisestä ja ylemmyydentunteesta. On helppo uskoa, että työsi aiheuttavat syyllisyyttä katsojassa. Onko se tarkoituksesikin?
Ilman muuta! Emmehän me kaunistele muitakaan väkivallan muotoja, esimerkiksi ihmisten tai lemmikkieläinten pahoinpitelyä. Miksi väkivalta ja syrjintä mitään eläimiä kohtaan tulisi hyväksyä? Tiedän kokemuksesta, että veganismilla ja tällaisella taiteella saa vihamiehiä. Ihmiset eivät kestä kohdata totuutta ja sitä, että epäkohtien poistamiseksi heidän tulisi muuttaa toimintatapojaan.

Monet ovat kritisoineet minua siitä, että otan kantaa negatiivisuuden kautta sen sijaan, että keskittyisin maalaamaan positiivisia asioita. Mielestäni jonkun on tuotava negatiiviset ilmiöt esille, jotta ne eivät pääse unohtumaan ihmisiltä. Tätä on jatkettava niin kauan, kunnes myönteinen muutos tapahtuu.

Mutta ovat ihmiset kannustaneetkin. Minua on kiitelty rohkeudestani ottaa kantaa ja minulle on myös kerrottu, että kuvani ovat  pysäyttäneet ja liikuttaneet.

Töitäsi on hieman vaikea nähdä kodin seinällä…
Opettajani sanoi lopputyötä aloitellessani, että en tule koskaan myymään taulujani niiden rankan aiheen vuoksi. Toiveenani on, että taidettani sijoitettaisiin julkisiin tiloihin, jolloin se olisi mahdollisimman monen nähtävissä. Toisaalta haluaisin nähdä taidettani myös paikoissa, joissa ihmiset tekevät päivittäisiä valintojaan, kuten esimerkiksi kaupoissa. Ehkä taiteeni pysäyttäisi ajattelemaan, mitä normaalina pidetyn eläintuotteiden kuluttamisen takana oikeasti on. Jos yksikin ihminen ryhtyy vegaaniksi katsottuaan töitäni, koen saavuttaneeni taiteellani jotain tärkeää.

Sinun jälkeesi, 2012. Öljy
Heidi Huovinen (s. 1982)
Asuu Itä-Helsingissä
Valmistunut kuvataiteilijaksi Alfa-Art taideoppilaitoksesta
Opiskelee kuvataidekasvatusta Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa
Kotisivut:http://www.heidihuovinen.info/

Alfa-Art -taideoppilaitoksen lopputyönäyttely Helsingin Kaapelitehtaalla 31.5. asti

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi