Russian Libertine – Venäjän vapain mies

"Dokumentissa on aivan liikaa merkityksetöntä fiilistelykuvaa öisestä Moskovasta."

(Suomi 2012)

O: Ari Matikainen
Ensi-ilta 11.5.2012
K7

 ★★☆☆☆ 

Löysä dokumentti venäläisestä postmodernistista keskittyy liikaa fiilistelyyn.

Venäjällä kuohuu – on aina kuohunut. Maa on koko historiansa ajan ollut outo sekoitus vapauden ja uutuuden huumaa sekä kurin ja järjestyksen kaipuuta. Vahvat tyrannit ovat murskanneet valtaan tullessaan kaikki vapaampina aikoina esiin nousseet ihmiset ja virtaukset.

Stalin murskasi koko nuoren neuvostovaltion futuristisen ja konstruktivistisen taiteen, Brezhnev murskasi 60-luvun suojasään aikana esiin nousseet taiteilijat, kuten Tarkovskin, Vladimir Putin yhdessä Nashi-nuorten ja muiden kohorttien kanssa on murskannut – tai ainakin yrittää murskata – venäläisen postmodernismin. Olisi murskannut jo, jos läpiglobalisoitunut ei olisi häntä aina askeleen edellä. Nyt koko maailma tietää hetkessä, jos joku taiteilija, kirjailija tai muu älykkö vangitaan tai hakataan hengiltä.

Sitä tapahtuu silti, ja siksi onkin ihme, että Viktor Jerofejevin kaltainen kirjailija uskaltaa elää Venäjällä ja esiintyä vielä julkisuudessa. Äärioikeistolaisten ja nationalististen ryhmien jatkuvasti uhkailema satiirikko ja postmodernisti tuntuu elävän melkein veitsen terällä.
Silti hän sanoo Ari Matikaisen dokumentissa Russian Libertine, ettei voisi ikinä asua muualla – sikäli venäläisten nationalistien väitteet Jerofejevin antivenäläisyydestä tuntuvat vähintään oudoilta.

Russian Libertine, alaotsikolla Venäjän vapain mies, on kooste Jerofejevin pohdiskeluja ja kommentteja eri haastatteluista höystettynä pätkillä hänen diplomaattiperheensä vanhoista kaitafilmeistä sekä uutiskatsauksilla, joissa nähdään mielenosoituksia ja Voiton päivän paraateja. Elokuvassa kiinnostavinta ovat Jerofejevin (ja tämän taidegalleristiveljen) pohdinnat Venäjän historiasta ja nykytilanteesta. Kaiken äärinationalismimölyn keskelläkin Jerofejevit ovat varovaisen toiveikkaita: ehkä Venäjällekin joskus saadaan toimiva demokratia.

Russian Libertine ei kuitenkaan ihan kestä valkokankaalla. Sen koti olisi selvemmin pienessä ruudussa.

Elokuvassa on yksinkertaisesti liian vähän materiaalia ja sekin on järjestetty epäselvästi. Jos katsoja ei tiedä Neuvostoliiton historiasta tai kirjallisuudesta etukäteen, elokuvasta jää perin vähän mieleen. Jerofejeviä ja tämän tuotantoa ei kytketä oikein mihinkään muuhun kuin tämän omaan henkilöhistoriaan diplomaatin poikana. Katsoja saa tietää, että Jerofejev julkaisi 70-80-luvulla Metropol-nimistä kirjallisuuslehteä, mutta hänen omista teoksistaan ei sanota juuri mitään – viimeisin suomennos, Venäläisen sielun ensyklopedia vilahtaa yhdessä tai kahdessa repliikissä. Kun kuvassa käy näyttäytymässä muita neuvostokirjailijoita, heistä ei kerrota keitä he ovat.

Ennen kaikkea dokumentissa on aivan liikaa merkityksetöntä fiilistelykuvaa öisestä Moskovasta. Miksi täytyy koko ajan näyttää, kun Jerofejev ajaa taksilla? Mielenosoituskuvat kuuluvat tietysti aiheeseen oleellisesti, mutta niitäkin on liikaa.

Elokuva saa silti kysymään: mitä Venäjällä tulee tapahtumaan? Voittaako Jerofejevin kuvailema talonpoikaismentaliteetti, joka saa alistumaan vahvan hallitsijan valtaan? Vaiko sittenkin demokratia?

Viktor Jerofejevin erikoishaastattelu Sylvissä lähipäivinä.

Lue myös Russian Libertinen tuottaja Liisa Juntusen haastattelu!

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi