m_Sylvi toimitus - Leena Sainio 18MAY2012 Photo Alejandro Lorenzo 004

Urheilijapuhetta heikossa hapessa

Laulunopettaja Leena Sainio patistaa urheilijat äänikouluun.

Kuvat: Alejandro Lorenzo

Kuvittele yksiviivainen bee, joka muistuttaa puhelimen hälytysäänen säveltasoa. Tai yhtäjaksoinen yhden sävelen resitatiivi. Kuvittele sitten vielä juuri suorituksensa päättänyt urheilija antamassa haastattelijalle lausuntoa tuolla äänellä.

Laulunopettaja, musiikin maisteri Leena Sainio ihmetteli facebook-päivityksessään jokunen aika sitten, miten urheilijoiden äänenkäyttöön ei kiinnitetä huomiota.
”Kuulijalle syntyy vaikutelma puhuvasta urheiluvälineestä. Urheilija katoaa.”

Tuo tämän jutun avauksen yhtäviivaista yhden sävelen resitatiivia käyttävä urheilija on eräs jo Lontoon olympialaisiin karsinnoista edennyt suomalaisurheilija.

Puheen sisällön tuottamiseen ykköskaartin edustusnimet kyllä saavat koulutusta. Niin, ettei teflonurheilija enää erotu toisesta samanlaisesta, monotonisen tylsiä vastaukset kun tapaavat olla.
”Siihen, mitä sanotaan, varmaan kiinnitetään paljon huomiota, oli kyseessä edustusurheilija tai kuka tahansa julkisuudessa työkseen esiintyvä. Mutta siihen, miten tuo sanoma lausutaan, ei kiinnitetä laisinkaan huomiota.”

Espoon musiikkiopistossa opettavan kolmannen polven helsinkiläisen Sainion seinäpostaus naamakirjassa kirvoitti pitkän viestiketjun, ja moni kommentoijista oli kirjoittajan tavoin laulaja, julkisuuden henkilöitä. Suomalaisia siis kiinnostaa laajalti, miten urheilija puhuu.
”No herranen aika, tottahan toki. Urheilijoita kuulee paljon televisiossa, tahtoi tai ei. Nyt tänä kesänäkin saadaan kuulla suomalaisia ainakin yleisurheilun EM-kisoissa Helsingissä kesä-heinäkuussa, ja sitten ovat Lontoon olympialaiset heinä-elokuun vaihteessa.”
Jalkapallon EM-kisoista emme tässä jutussa kirjoita, koska Suomihan ei ole mukana kisoissa. Tai oikeastaan – kyllä televisiossamme taatusti on suomalainen kisastudio, ja siellä suomalaisia jalkapalloilijoita kommentoimassa, Jari Litmasesta alkaen.

Koska tämä on eräänlainen urheilujuttu, niin otetaan seuraavaksi urheiluun olennaisesti liittyvä sana voitto, voittaminen.
”Hän, joka kiinnittää huomiota äänenkäyttöönsä, on vaan niin voittaja. Tässä ajassa on kiire, ja itse kunkin on otettava tilanne haltuunsa jo ensimmäisillä sekunneilla. Vakuuttava ääni vangitsee kuulijansa.”
Ja nyt on todella kiire, EM-kisat ja olympialaiset ovat tuossa jo henkäyksen päässä. Voiko suomalainen urheilija enää äänenkäytölleen mitään? Maastohiihdon ykköskaartiin kuuluvat edustusurheilijat voivat huoahtaa helpotuksesta, he kun kilpailevat vasta talvella. Mutta huh, kun Sainio imitoi yhtäkin heistä, nasaalilla nenä-äänellä puhuvaa! Ei kuin äkkiä puhekoulutukseen. Ihan vaikka sen hengitystekniikan oppimisen takia – eikö sillä ole iso merkitys varsinaiseen urheilusuoritukseenkin.

 

Taitoluisteluun taas on jostain syystä pesiytynyt aivan tietynlaista klangia. Eräskin median lemmikki puhuu ilman konsonantteja. Sellainen ei vaan vakuuta.

Sananen urheilijoiden puolesta. Kun he antavat lausuntoja juuri suorituksensa päätteeksi, mikään ihanteellinen tilanne se ei ole. Haastattelija on työntämässä mikrofonia jo suuhun, kun toinen vasta vaihtaa kuivaa paitaa päälleen. Mieti siinä sitten ääntäsi.
”On otettava tilanne haltuun. Muussa kuin urheilusuorituksen yhteydessä sama urheilija voi puhua kuinka uskottavasti tahansa, mutta kun alkaa urheilupuhe, niin jopa puheen rytmi muuttuu. Mistä nämä äänenkäytön ja puheensisällön opit oikein tulevat?”

Sitten Sainio taas imitoi, näyttää kuinka urheilija kaivaa kesken tv-haastattelun korvaansa tai haroo hiuksiaan.
”Ristiriita on valtava. Kuuntelin kerran yhtä lääkäriksi opiskelevaa, joka vakuutti puheellaan. Sitten sain hämmästyä, kun tämä sama lääkäriopiskelija osoittautuikin huippuluokan yleisurheilijaksi. Urheilijana mies tuotti taas sitä urheilijapuhetta, ja meni kaikki uskottavuus.”

Vaikka kesän arvokisoja ajatellen on kiire, niin ei liian myöhäistä. Sainio antaa vinkkejä:
”Hengitystekniikkaan huomiota! Ei kuin rohkeasti esimerkiksi laulunopettajan pakeille!”

Kyse on itse asiassa paljon tärkeämmästä asiasta kuin vain äänen tuottamisesta. Kaikessa urheilussa hengitystekniikka on äärimmäisen keskeinen asia, ja kumma onkin, ettei urheilijoiden valmennuksessa tähän kiinnitetä huomiota. Tämän paljastaa juuri se, miten urheilija sitten lopulta äänensä tuottaa. Pinnallisella hengityksellä.
”Oikeaoppinen hengitystekniikka auttaa tasaamaan hengityksen. Kunnon syvähengityksellä autetaan lihaksia, kun ne saavat happea.”

Urheilijamme tapaavat siis puhua heikossa hapessa. Sainio toteaa lihashuollosta puhuttavan joka väliin, mutta äänenhuollosta ei lainkaan. Eikä siis hengitystekniikasta. Haastattelijana on pakko kommentoida off topic vielä, että hyvistä lihaksistakaan ole ei maksimaalista hyötyä, jos luukuntoa ei ole. Mutta hei, onko kukaan kuullut puhuttavan luuhuollosta, kysyn vaan.

Nyt on kuitenkin ruoskittu riittävästi suomalaista urheilijaa. Seuraa lohdutuksen sanoja.
”Suomen kieli on hankala, takainen kieli, jossa puhe sijoitetaan suun takaosaan, toisin kuin esimerkiksi italia tai espanja. Ne ovat etisiä kieliä, joissa puhe pulppuaa suun etuosasta ja kasvoista.”
Voi kun taas näkisitte Sainion performanssin italialaisesta urheilijasta. Puhe suorastaan pursuaa kasvoista tai silmistä. Mutta kamoon, rinta rottingille, urheilijat.
”Jo  huomion kiinnittäminen asentoon auttaa paljon. Sen sijaan, että oltaisiin lytyssä, laitetaanpa rinta rottingille ja annetaan keuhkoille tilaa.”

Ollaan kulttuurin syvärakenteissa. Suomalaisiin on iskostettu se nöyryyden vaatimus, mikä näkyy juuri oman minän vähättelynä. Myös kehollisesti. Mutta kiitos netin, nyt voidaan videokouluttautuakin helposti.
”Videoikaa omaa puhettanne aika ajoin. Olkaa rohkeasti, seiskää sanomisenne päällä. Olkaa todella uskottavia. Kelatkaa erilaisia esimerkkejä netistä.”

Mutta sittenhän suomalainen vasta jäykistyy. Meillä uskottavuus liitetään liki saumattomasti tärkeään, jäykkä puku päällä, puhutaan jonnekin ylitse, on asema establishmentissä… Ei ei, toppuuttelee Sainio. Ja taas vuorossa imitaatio: laulua espanjaksi, lantion heiluntaa, silmien ja koko kasvojen osallistumista puheeseen.
”Oiva mielikuvaharjoite olisi miettiä esimerkiksi kuubatarta keittiössään, kokkaamassa, laulamassa, pitämässä jöötä perheelleen…”

Taitaisi vaan aika monelta mennä soppa sekaisin tuossa mielikuvaharjoitteessa. Sainio tietää kuitenkin tarkoin, mistä puhuu. Hän opastaa esimerkiksi myös lihastautipotilaita, joille äänentuottaminen ei ole enää itsestään selvyys. Lisäksi hän on vetänyt muutaman päivän kursseja äänenkäytöstä. Urheilijat tarvitsisivat erityisesti jotain kurssitusta, koska he puhuvat tavallisesti vaikeassa tilanteessa, juuri suorituksensa päätyttyä.
”Ideaali olisi, jos järjestettäisiin leirityksien yhteydessä myös puheopetusta, ja sitten annettaisiin ohjekirja mukaan. Kyse on pitkäjänteisestä työstä oman esiintymisensä hyväksi.”

Nyt urheilijat, penkkiurheilijat ja kaikki te, jotka vaikka mielissänne kuvittelette antavanne haastattelua tai esiintyvänne yleisölle, saatte kotiläksyksi tehtävän. Sylvi.fi kysyy teiltä ”miltäs nyt tuntuu?” ja pyytää, että ette ensin mieti sisältöä, vaan sitä, 1) miten käytätte ääntänne, 2) millaisessa asennossa annatte lausuntoa, 3) miten haluatte ottaa tilanteen haltuunne. Sen jälkeen sitten jotain todella fiksua sisältöä.

Yhteydenotot:

leena.sainio@elisanet.fi

Totta ja tarua urheilijapuheesta:


Kommentoi