Urpo virkkaa Osa 2. Saat sen mistä huovut

"Oikeastaan Urpo alkoi ihan tosissaan vähän innostua ajatuksesta. Erityisesti säärystimistä tulisi takuulla huippusöötit."

Kirjoittaja haluaisi oppia perinteisiä naisten töitä ja muodikasta tuunausta.

Urpon ensimmäinen huovutusmuisto on 1990-luvulta, luonnollisesti opiskelija-asuntolan pyykkituvasta. Yksi kundi oli lainannut kämppiksensä villapaitaa ja lainan päätteeksi huomaavaisesti pessyt sen pesukoneessa. Maksiluokan terveyssiteen kokoiseksi muuttunut, itsestään pesukoneen kannella seisova pusero oli niin hilpeä näky, ettei omistaja edes suuttunut. Vähänpä silloin tiesin, että ilmiön nimi on huopuminen ja että jotkut pyrkivät siihen varta vasten.

”Kaikillahan meillä on kaapeissamme käytöstä pois jääneitä karitsanvillaneuleita”, kehräävät trendikkäät tuunausoppaat heti esipuheessa. No ei minulla ainakaan ole, minulla on ketjukauppojen akryyliriepuja. Mutta jos olisi käytöstä pois jääneitä karitsanvillaneuleita, niin kylläpä niistä saisikin kauniita itsetehtyjä jutskia – ja sitä kuuluisaa käsillä tekemisen tyydytystä – ihan vaan pesukoneeseen panemalla! Liian kuumassa pesulämpötilassa huopunutta villaa voi nimittäin leikata saksilla ihan haluamaansa muotoon, ja sitten sitä kirjotaan ja siihen virkataan reunuksia ja lovetaan ovelasti, kunnes lopputulos on, no, mikä se ikinä onkaan, se on kuin suoraan ruotsalaisesta lifestyle-lehdestä.

Koittipa sitten päivä, jona syliini putosi erään sivistyneesti asustetun henkilön muuttokuormasta mikäpä muukaan kuin käytöstä pois jäänyt karitsanvillaneule. Tiesin heti, mitä sille tekisin. Rivakan pesukonehuovutuksen jälkeen leikkaisin ex-puseron poikki kainaloiden alta. Alaosasta syntyisi etnohenkinen sohvatyyny, hihoista silkkinauhasomisteiset säärystimet kummitytölle ja kauluksesta viekoitteleva punainen kaulapanta. Kuka nyt ei tarvitsisi huovutettua punaista kaulapantaa? Tuunausoppaan mukaan sen voisi koristella niin helmikirjailulla kuin hippihenkisillä hapsuillakin!

Oikeastaan Urpo alkoi ihan tosissaan vähän innostua ajatuksesta. Erityisesti säärystimistä tulisi takuulla huippusöötit. Opaskirjojen mukaan lopputuloksen kokoa on näissä pesukonehuovutushommissa vähän vaikea etukäteen ennustaa, mutta minullapa onkin sekä 12- että puolitoistavuotiaat kummitytöt.

Ensin piti tietysti ottaa ennen-kuvat, lehtijutun ehdoillahan tässä mentiin. Asettelin villapaitaa erilaisiin asentoihin ja valaistusolosuhteisiin pittoreskisti kuluneelle puulattialle, samalla pyyhkiytyivät kätevästi pölyt. Viereen tömäytin mittakaavan vuoksi puolen litran siideritölkin, sylvimäisen särmikäs idea vai mitä.

Jälkeen-kuvat ottaisin sitten saman, kenties pesuohjelman kuluessa tyhjentyneen tölkin vieressä, tuumiskelin tunnelmoiden. Toki valokuvaisin myös välivaiheet: neuleen leikkaamisen – tädää, se ei purkaudu! – ja taidokkaat koristeluvaiheet. Pesukoneen pyöriessä pyyhin hyräillen lisää pölyjä ja siemailin siideriä silkkinauhankuvat silmissä leiskuen.

Sitten avasin luukun. Reaktioni kiiri rappukäytävään, kajahteli kaikuna seinistä ja toivottavasti puuroutui sisällöltään ennen kuin ehti kolmoskerroksen kaksoslapsosten korviin. Pitemmittä puheitta: jälkeen-kuva. Ilman siideriä. Ilman silkkinauhoja.

Täältä tähän, terv. nimim. Huovuttakaa keskenänne, saatana.

Ensi kerralla Urpo meikkaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Trendikkäitä tuunausoppaita:
Anu Harkki: Viritetty
Annastina Lindén Ivarsson, Katarina Brieditis ja Katarina Evans:Do Redo – Kuinka villapaita paloitellaan
Sanna Halla-aho ja Jenni-Justiina Niemi: Viipaloitu villatakki ja muita tuunauksia

LUE LISÄÄ

,

Kommentoi