Aika suuri hŠmŠys

Aika suuri hämäys

 ★★★★☆ 

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad). Suomentanut Heikki Karjalainen. Tammi 2012.

Kivuus on uusi hyvyys.

Aika suuri hämäys on tosi kiva kirja. Siinä on laumoittain rakkaudella rakennettuja henkilöhahmoja, joille tapahtuu jännittäviä, huvittavia ja riipaisevia asioita, joita kuvataan runsain ja osuvasti valituin yksityiskohdin. Kerronnassakin on ovelia ratkaisuja, kuten teinitytön PowerPoint-muotoinen päiväkirja, ja juuri sopivasti näkökulman ja ajankohdan vaihdoksia, niin että koko ajan tekee mieli saada tietää vielä vähän lisää.

Lukija pääsee safarille Afrikkaan menestysmanagerin ja tämän suojattien sekalaisessa seurueessa, kurkistamaan San Franciscon 1970-luvun punkpiireihin, tutustumaan kansanmurhakenraalin imagokampanjaan ja ex-rokkitähden pähkähulluun paluusuunnitelmaan. Henkilöt vanhenevat uskottavasti, heidän lempimusiikkinsa muuttuu muumiomusaksi ja heidän lapsensa muodostavat siitä hykerryttäviä mielipiteitä. Hahmojen taustat ja tapahtumien aikatasot linkitetään taidokkaasti paitsi toisiinsa myös viestintäkulttuurin ja tietotekniikan muutoksiin, populaarikulttuurin lähihistoriaan ja sen kytköksiin Yhdysvaltain nykytodellisuuden kanssa. Lukukokemus on läpikotaisin kiva ja jälkimaku myös.

On myös syytä mainita, että Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen.

Aika suuri hämäys on hirveän kiva kirja, enkä nyt tarkoita olla yhtään pilkallinen. Miten kehtaisinkaan, kun se on palkittu Pulitzerilla ja kahmalollisella muita amerikkalaisia korkeakirjallisia huomionosoituksia?

Kivuus on uusi hyvyys. Tämän hetken kehutuimmat ja puhutuimmat romaanit tuntuvat olevan kivoja – esimerkiksi Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plot (suomeksi Naimapuuhia) ja Jonathan Safran Foerin koko tuotanto aina Eläinten syömisestä -pamflettia myöten ovat silkkaa kivuutta.

Kiva ei ole sama kuin kevyt – kiva kirja voi olla sisällöltään traaginen, sanastoltaan vaikea, rakenteeltaan mutkikas ja sivumäärältään kunnioitettava. Kiva ei myöskään ole sama kuin harmiton: Eganin kirjakin osaa kyllä häiritä, se vain tekee senkin kivasti. Kiva kirja on sujuva, hallittu ja jotenkin virheetön aina teflonisuuteen asti. Ja aivan ehdottomasti kiva kirja pursuaa yksityiskohtia, mielellään populaarikulttuuriin liittyviä. Mielenliikkeitä, rakkaussuhteita ja niiden kariutumisia, vuodenaikojen ja ihmislajin itsetuhoisuusasteen vaihteluita, mitä näitä kirjallisuuden ikuisuusaiheita nyt onkaan, kuvataan biisien, ruoka-annosten, matkaoppaasta käyvien osoitetietojen ja – Eganin tapauksessa – vaikka kahviin siroteltavien kultahippujen kautta. Mukana kuuluu myös olla henkilö, jolla on yksityiskohtapitoinen pakkomielle – tässä kirjassa muun muassa musiikin taukoja keräilevä pikkupoika.

Minulle Eganin romaanin kivuus varasti koko shown: se nousi kuin usva risteävien ihmiskohtaloiden ja yhteiskunnallisten oivallusten eteen. Ehkä menen tästä hetkeksi lukemaan yrmeitä suomalaisia mieskirjailijoita. Lukekaa te sillä välin Aika suuri hämäys. Samalla kun ihailette juonipolkujen ovelia risteyskohtia, oivallatte ja liikututte, saatatte vaikka viihtyä. Ei se mikään rikos oo.

Kommentoi