m_Lol_GLO_other_acc_98a0_BB_7

LOL

(USA, 2012)
O: Lisa Azuelos
N: Miley Cyrus, Demi Moore, Douglas Booth, Ashley Greene, Thomas Jane
K 7
Ensi-ilta 15.6.2012

 ★☆☆☆☆ 

WTF. OMG. FB. (Keksisin näitä lyhenteitä lisääkin, vaikka olenkin jo vanha ihminen)

Onhan se tietenkin vähän kornia että nelikymppinen setämies kirjoittaa kaljamahansa takaa naistenlehteen murska-arviota teinitytöille suunnatusta elokuvasta. Lisa Azuelosin uudelleenfilmatisointi samannimisestä ranskalaiselokuvasta on kuitenkin omassa lajissaan niin ilmiselvästi kelvoton, että uskaltaudun.

High school -teini Lolalla (Miley Cyrus) on rakkaushuolia. Poikakaverin kanssa menee poikki, tällä kun on ollut joku toinen. Onneksi Lolalla on ikään kuin reservissä paras miespuolinen kaverinsa, hirveän laimeaa jenkkinuorisoindietä bändinsä kanssa soittava Kyle (Douglas Booth). Tietysti Kylen kanssa orastavan uuden onnen tielle kertyy kaikenlaista estettä. Vaikeuksia tunnistaa omia tunteita, vaikeuksia tunnistaa toisen tunteita, romanttisen komedian ja draaman lajityypillisiä väärinkäsityksiä. Ison osan elokuvan kestosta ihannepari murjottaa tahollaan, toinen sosiaalista mediaa räpläten, toinen ankeaa nyyhkyballadia vääntäen.

Eikä tässä mitään, ihan kelpo nuortenelokuvan aihio. Ongelma ei niinkään ole mitä, vaan miten. LOL pyrkii olemaan niin rankka kuin suinkin uskaltaa, koska nykyisin sellainen on mahdollista. LOLin nuoriso ei lainkaan tyydy mihinkään pussailuun, ryyppää, polttaa pilveä ja puhuu rumia. Kokeilee rajojaan. Kaikelta tältä sinänsä kiinnostavalta vain tippuu pohja henkilöhahmojen totaalisen muovisuuden vuoksi. Näyttelijöissä ja heidän esittämissään ihmisissä on särmää tai läpikäytyjen asioiden vaatimaa rajatilakarismaa keskiverron päiväsaippuan mitalla, eli suurin piirtein saman verran kuin hammastahnatuubissa.

Silti nuorison keskinäinen häslääminen on silkkaa woodyallenia verrattuna siihen, miten klisheisesti sukupolvien väliset suhteet on hahmoteltu. Kylen korkeakulttuuriset tiukkisvanhemmat eivät suvaitse rockin soittoa, Lolan yh-äiti (Demi Moore) taas on kuin sattumalta aivan päinvastaisen ymmärtäväinen kaveriäiti, joka vain yrittää suojata Lolaa kaikelta itse kokemaltaan rankalta. Mikä turhauttaa Lolaa. Mutta kaikki ratkeaa kyllä, kun Kylen bändin suuri loppukonsertti koittaa.

Kiusaannuttavinta on silti Lolan luokan luokkaretki Ranskaan. Montako ilkeän ennakkoluuloista ranskalaisuus-stereotypiaa keksit? No, tästähän ne kaikki löytyvät.

Jos LOLin kuvaaman erilaisten ihmissuhteiden verkoston piirtäisi paperille, saisi melkoisen kiinnostavan syherön. Ainakin kiinnostavamman näköisen sutun kuin tämä elokuva. Filmin tyhjiöpakattua luonnetta kuvaa, että joka ikinen niistä syherön suhteista kehittyy filmin ajan juuri sellaiseksi kuin sen veikkasikin kehittyvän.

 

Kommentoi