zlat

Minä Zlatan Ibrahimovic

Alkuperäisteos David Lagercrantz ja Zlatan Ibrahimovic (2011)

 ★★★★☆ 

Suomennos Miika Nousiainen (WSOY 2012)

 ★★★½☆ 

Zankarin muotokuva on zuora ja kohteensa oloinen.

Näin sen kirjakaupan ikkunassa. Kansi oli kultainen ja miehellä intensiivinen katse. Olin lukenut, että se oli myynyt kotimaassaan parissa kuukaudessa yli 500000 kappaletta.

Siis puoli miljoonaa.

Olin myös lukenut, että kirjoja vieroksuvat lähiönuoret ahmivat sitä. Tai ainakin kuuntelivat sitä luettuna.

Minun oli saatava se.

Sen nimi oli Jag är Zlatan Ibrahimovic / Minä Zlatan Ibrahimovic.

 Kuin raivo härkä

Huippu-urheilu on kiihkoa. Kiihkoa kentillä, kiihkoa katsomoissa.

Nopeaa ja komeaa ja kaunista ja vaarallista ja seksikästä ja kallista. Ne söpöimmätkin lajit, turha kiistää.

Jalkapallo, jos mikä on kiihkeää. Sotureita. Sankareita. Tuuletusta. Taklauksia. Tatuointeja. Raivoisaa kannatusta ja vastustusta. Uskollisuutta. Petturuutta. Pettymystä. Riemua.

Isältä pojalle ja joskus tyttärellekin: maaleja, jotka muistetaan vuosikymmenien päästä.

Sotaa.

Sanoo Zlatan: ”… totuuden nimissä saisitte shokin, jos tietäisitte mitä siellä (kentällä) tapahtuu. Siellä vaihdetaan iskuja ja solvauksia. Se on jatkuvaa sotaa, joka on meille arkipäivää.”

Ajattelen vanhaa Niken mainosta.

Colosseumilla taistelivat demoneja vastaan Cantonat ja Maldinit. Erittäin aggressiivinen pätkä. Muistan, että olin melkein järkyttynyt, kun näin sen ensi kerran.

Ajattelen sitä, kun luen perinteisen sivistyneistön edustajan, David Lagercrantzin ylöskirjaamaa jugo-urpon matkaa Malmön kansallisuuksia kiehuvasta lähiöstä Euroopan fudiskenttien maalitykiksi. Ja miljoonien fanien kestosankariksi.

Ilmaus jävla jugge on muuten Zlatanin avovaimon; jugo-urpo suomentaja Miika Nousiaisen.

Ajattelen tätä, kun mietin, miksi Zlatan Ibrahimovic kiinnostaa minua erityisesti. Siksi, että hän on taitava, rohkea ja aikaansaapa? Joo. Siksi että hän on iso ja liikkuu kevyesti, kuin venäläinen kiekkotähti, Jevgeni Malkin? Joo. Siksi, että hän on hyvä?

Ei. Vaan siksi, että hän on paha. Kuin avoin haava, kuin raivo härkä.

Miten hän sen tekee, hallitsee itsensä, kaikesta huolimatta?

Sohvaurheilija ja paha poika

Sanoo Zlatan: ”Minulta kysytään usein, mitä tekisin jos en olisi jalkapalloilija? Ei aavistustakaan. Todennäköisesti olisin rikollinen.”

Ajattelen Martin Scorsesea, joka on todennut samoin.

Minä olen pelkkä soffaurheilija mitä jalkapalloon tulee. En juuri seuraa eri maiden liigoja. Minulle isot kisat ovat kuin sesonkiruoka. En tarvitse mansikoita marraskuussa enkä isoja kicksejä kuin kerran kahdessa vuodessa.

Siksi minua kiinnostavat yksilöt ja maajoukkueet, nekin yhtä harvakseltaan.

Zlatanin ja Lagercrantzin kirjaa lukiessani tajuan paljon siitä varsinaisesta huippujalkapallosta. Siitä, joka kisojen välisenä aikana määrittelee mitä kuuluu ja kuka käskee. Siitä Zlatan puhuu paljon, suoraan ja kiinnostavasti.

Zlatanin kertoma vahvisti ajatustani myös siitä, että jalkapallo on itseilmaisua. Eräällä tavalla yksilölaji. On kehitettävä itse ominaislaatunsa, omat kikkansa. On oltava persoona. Ja sen persoonan kanssa menet sitten eri joukkueisiin valmennettavaksi ja otat omasi. Jos otat.

Sanoo Zlatan: ”Minulla oli yksi vakiotreeni. Menin ulos Rosengårdissa (kotilähiö) ja huusin pikkupojille: ”Saatte kympin jos onnistutte viemään pallon minulta. ––Se touhu paransi tekniikkaani. Opin suojaamaan palloa vartalollani.”

Zlatanin juttu onkin kikat ja harhautukset, brassien tapaan.

”Jo lapsena minussa oli kaksi puolta, kurinalainen ja villi.”

Okei. Sen vuoksi siis poika, joka pölli pyöriä ja käänsi kaupoista, soitti suutaan ja paiskoi käteen osuvilla esineillä vaikka valmentajaansa; joka vielä maailmankuuluna tähtenä paukutteli pommeja kavereittensa pihoilla ja pelasi kahden pikkupojan isänä pleikkaria yöt läpeensä; ja joka kaahaa varmasti paraikaa turboautollaan tuhatta ja sataa ja päin punaista.

Sen vuoksi siis tämä poika oppi pelaamaan erilaisten valmentajien johdolla erilaisissa joukkueissa, kurinalaisesti. No, ehkei ihan kurinalaisesti, mutta taktiikan mukaisesti kuitenkin. Oppi pelaamaan ja kehittyi. Vaikka muutti Eurooppaan ihan nuorena, aivan yksin, vailla turvaverkkoja.

Sillä hän oli jo lähtiessään itse kehittelemänsä persoona.

Kotoa ei tukea tullut, ei edes isältä ennen edustusjoukkuepestiä. Zlatanin lapsuus osui Jugoslavian sotien aikaan. Hän tulee malmöläisestä maahanmuuttajakodista, avioerokodista: kroaattiäiti raatoi siivoojana, bosnialaislähtöinen isä kiinteistönhoitajana.

Sanoo Zlatan: ”Siellä (kotona) ei viljelty pahemmin halailusettiä ja muuta sellaista. — Oli pakko selvitä omin päin. Turha sinne oli mennä inisemään, jos joku oli kiusannut.”

”Minulla pystyy tekemään rahaa”

Minä Zlatan Ibrahimovic osoittaa, että huippujalkapalloilijan vapaus on suuri vankila. Olet koko ajan itse vastuussa siitä, millainen ura sinulle muodostuu ja mitä saavutuksia sille osuu.

Mikä seura voittaa ensi kaudella Mestareiden liigan, kuuluu Zlatanin vakiokysymys.

Olet koko ajan kaupan, joko omasta tai seuran tahdosta. Sinun itse asiassa täytyy haluta olla koko ajan kaupan, jotta ehdit reagoida ajoissa, ennen muita. Ja jos sinut joskus on siirretty siihenastisista kalleimmalla summalla, kuten Zlatan, kaikki seuraavat sinua erityisellä tavalla. Silloin on pakko onnistua.

Sanoo Zlatan: ”Mutta minä myös halusin sitä. Halusin painetta niskaani. Se laittoi minut liikkeelle.”

Silti on jotenkin paradoksaalista, että siinä vaiheessa, kun pelaaja on oikein suuri tähti, hänen kauppatavaraominaisuutensa vain lisääntyy. Siirtomarkkinoilla Zlatan onkin kun Karita Mattila: agentti myy, Zlatan tekee maaleja, Mattila laulaa.

Sanoo Zlatan: ”Minun tasollani jalkapalloilijat ovat kuin appelsiineja. Seura puristaa niin kauan, ettei nestettä ole enää jäljellä, ja sitten pelaaja myydään eteenpäin.”

Terveys, joka maajoukkueelle on erinomaisen tärkeää, on omistajaseuralle siinä vaiheessa toissijaista.

Sanoo Zlatan: ”Emme ole siellä kuntouttamassa itseämme, vaan voittamassa pelejä.”

Ja niin sitä sitten siirtyy Ajaxiin, Juventukseen, Interiin, Barcaan, Milaniin…

Sanoo Zlatan: ”Se oli yhtä satua.”

Yhä uudestaan ja uudestaan sama ihmeen tunne valtaa hänet, kun hän vaihtaa seuraa. Samat odotukset ja vähän samantapaiset pettymykset. Samat kuhinat ja lööpit ja möläytykset.

Ikään kuin hän ei saavuttaisi koskaan sitä, miksi on olemassa.

Paitsi juuri sillä hetkellä, kun tekee maalin.

 ”Ei jalkapalloa ajatella. Se vain tapahtuu.”

Entäpä tämä kirja, David Lagercrantzin kertomus zankarista? Se on hyvä kirja. Suora, kohteensa oloinen, hauska, informatiivinen. Sen avulla saa pienen aavistuksen siitä, millaista on tehdä maaleja maailman kuuluisimmissa joukkueissa; millaista on tulla maailmantähdeksi ja millaista on olla maailmantähti. Onnistua, olla epävarma, väsyä, jaksaa.

Mutta kieltämättä kirja toistaa itseään silloinkin kuin ei ole syytä. Tiivistäminen ei olisi haitannut. Seuraa vaihdettaessa kuvataan aina samat kaahaukset, tappelut ja tyhmyydet.

Miika Nousiaisen käännöstä on jo jossain ehditty moittia. Kannattaa muistaa, että ruotsin kieli ei käänny helposti suomeksi, varsinkin jos on kyseessä puhekieli ja siitä jalostunut kirjallinen ilmaisu. Ruotsi on yhtä vaativaa käännettäväksi kuin Hemingwayn niukat päälauseet. Siis hyvin vaativaa. Siksi ei ole ihme, että teoksen erittäin naseva ja luonteva alkukielinen ilmaisu on suomeksi vähän vaimeaa ja virallisen oloista.

”Pelaan parhaiten vihaisena”

Mutta palataan vielä kirjan kanteen.

Siihen jossa Zlatan poseeraa intensiivisine katseineen, paita päällä ja ilman.

Zlatanin lempielokuva on Gladiaattori, pääosassa Russell Crowe.

Niken ohella myös Pepsi käytti gladiaattoriteemaa jalkapallokisamainoksessaan joitakin vuosia sitten. Mainoksessa oli pääosassa sen ajan kuva, David Beckham.

Zlatan ei ole David Beckham. En näe häntä Dressmann -kalsareissa.

Zlatan ei edes yritä näyttää tyyneltä kuten Beckham, vaan tursuaa kiihkoa sekalaisine tatuointeineen. Zlatan onkin mies, josta ghetto ei lähde.

Kirjakaan ei lopu, kun sen kannen sulkee. Siirtomarkkinat käyvät kuumina ja huhumylly Zlatanin myynnistä Paris St.Germainiin käy kiihkeänä. Zlatan kieltää, seurat kieltävät. Mutta Mestareiden liiga puuttuu edelleen Zlatanilta ja onko Milan se seura, jolla se voitetaan…?

Kirjasta otetaan joka tapauksessa 1000 kappaleen signeerattu erikoispainos, jolla kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Huhutaan, että elokuvakin siitä on suunnitteilla.

Ja tänään Zlatan pelaa EM-kisoissa, Ruotsin maajoukkueessa ns. kymppipaikkaa, keskikentän ja hyökkäyslinjan välissä. Radiohaastattelussa Zlatan huokuu varmuutta. ”Jos ihan rehellisesti sanon, tosi hyvältä tuntuu.”

Zlatan Ibrahimovicin Malmön-vuosista kertova hieno dokumenttielokuva Vägen tillbaka – Blådårar 2 (2002) löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Tässä ensimmäiset kymmenen minuuttia.

Kommentoi