m_sitomisen

Sitomisen taito

Saija Nissinen: Sitomisen taito
Atena 2012
209 s

 ★★★☆☆ 

Yllättävä ja haastava esikoinen.

Jos omat lukutottumukset kaipaavat tomutusta, kannattaa tarttua Saija Nissisen novellikokoelmaan Sitomisen taito. Kokoelma yllättää ja haastaa lukijan monessa mielessä, etenkin kerrontatekniikan ja tarinan tapahtumien tasolla.

Nissinen hyödyntää teksteissään moniäänisyyttä eli monien kertovien äänten on tekniikkaa. Lukuisat kertovat äänet rakentavat kokoelman, vaikka yksittäiset novellit rakentuvat pääasiassa minä-kertojien varaan, joiden näkökulmista tapahtumat kerrotaan. Sivuhenkilöhahmojen äänet sulautuvat minä-kertojien ääniin tuoden tarinoihin syvyyttä sekä monimerkityksellisyyttä

Henkilöhahmoja on paljon. Siinä mielessä moniäänisyys toimii hyvin, että se luo kertomuksiin ulottuvuutta, mutta se synnyttää myös hämäryyttä tarinan tapahtumien tasolla. Lukija jää epävarmaksi siitä, mitä tarinassa oikeastaan tapahtui. Ehkä tämä on tarkoituksellista, ehkä ei.

Siinä missä Sitomisen taidon kerrontatekniikka ja tapahtumien taso yllättää ja haastaa, temaattisesti novelleja hallitsevat henkilöhahmojen sisäiset tuntotilat, jotka herättelevät lukijaa voimallisesti tunnetasolla. Ihmiselon raskaus ja pimeä puoli tulee useassa novellissa esille minä-kertojan pahan olon kuvauksen kautta. Esimerkiksi Kättes suojaa -aloitusnovelli tarttuu hätätilanteen herättämän voimakkaan tunnereaktion kuvaukseen, etenkin siihen mitkä ovat kokijan eväät tehdä päätöksiä ja toimia voimavaroja kuluttavan tilanteen jälkeen. Sivuhenkilöhahmot pyrkivät ohjailemaan päähenkilöä, jonka hämmennyksen ja epävarmuuden lukija jakaa.

Kaikkiaan novelleja on kymmenen. Aloitusnovellin jälkeen tahti tiivistyy siinä mielessä, että lukijaa kuljetetaan yhä syvemmälle tapahtumiin ja päähenkilöiden sisäisiin maailmoihin. Moniäänisyys vahvistaa eri henkilöhahmojen tunnetiloja, kuten novellissa Naisten kesä, jossa päähenkilö keskustelee äitinsä kanssa omia tuntojaan purkaen. Erinomaisen novellin rakenne iskee syvälle, sillä loppuratkaisu on täysin odottamaton.

Joissakin kokoelman novelleissa rakenne ei toimi. Moniäänisyys hämmentää ja sekoittaa lukijaa. Erityisesti viimeisissä novelleissa Ihmeperhe, Francesin hirviö ja nimikkonovellissa Sitomisen taito on hämäryyttä, johon lukija saattaa helposti kompastua. Se että lukija joutuu pähkäilemään ja ihmettelemään mistä tarinat loppujen lopuksi kertovatkaan, alkaa välillä jopa ärsyttää. Nimikkonovellissa kerronnan rakenteella kikkailu minä-kertojan ja hän-kertojan muotoja vaihtelemalla häiritsee.

Kaikissa novelleissa nousevat merkittävään rooliin ihmissuhteet  ja lapsuuden tapahtumien merkitys ihmisen elämänkaaren rakentumisessa. Novellien henkilöhahmot kohtaavat tapahtumia, joiden kautta lapsuuden draamat tulevat purkuun. Tämä toteutuu erityisesti novellissa Sisko käy oopperassa, joka on rakennettu ovelan koukuttavasti, siten että lukija koko ajan odottaa ja pelkää ”mitähän sieltä seuraavaksi tulee”.

Novellikokoelma on Nissisen esikoisteos.

Kommentoi