”Tuhma seksipommi” tekee mitä haluaa

Ruotsalaisen elokuvan suurimpiin tähtiin kuuluva Harriet Andersson antoi haastattelun Sylville.

Harriet Andersson puhuu Sylville urastaan ja Jörn Donnerista.

Kuva: Juha-Pekka Paavilainen

Ruotsalaisen elokuvan ikoni Harriet Andersson, 80, tunnetaan parhaiten rooleistaan Ingmar Bergmanin elokuvissa Kesä Monikan kanssa (1953), Viettelysten ilta (1953), Kuiskauksia ja huutoja (1972) ja Kuin kuvastimessa (1961). Andersson oli aiemmin kesäkuussa tähtivieraana Sodankylän filmijuhlilla ja karismaattinen näyttelijätär ehti vaihtaa Sylvinkin kanssa muutaman sanan.

Anderssonilla on takanaan pitkä ja kunnioitettava näyttelijänura, eikä se vielä 80-vuotiaanakaan ole täysin ohi. Hänen esittämänsä naiset ovat olleet vahvoja, itsenäisiä ja sensuelleja.

Andersson aloitti uransa jo 15-vuotiaana. Häntä ei kiinnostanut koulunkäynti, joten hän lopetti sen kesken ja aloitti teatterikoulun. Monet tuona aikana näyttelijäksi pyrkineet halusivat Tukholman Dramaten-teatterikouluun. Andersson ei sinne päässyt – ja on siitä onnellinen. Koulun maskeerauksenopettaja sanoi 16-vuotiaalle, että tältä ”puuttuu kasvot.” Andersson toteaa todistaneensa väitteen vääräksi.

”Kuten näette, minulla oli kasvot.”

Myytin siitä, että Bergman olisi ”löytänyt” näyttelijättären, Andersson kumoaa nauraen. Päinvastoin, Ingmar ei huomannut Anderssonia ensikohtaamisella lainkaan. Vasta nähtyään Anderssonin näyttelevän Gustaf Molanderin Uhma-elokuvassa 1952, Ingmar kiinostui Harrietista.

Ensimmäinen yhteinen elokuva, Kesä Monikan kanssa (1953) aloitti vuosien mittaisen yhteistyön – ja parisuhteen. He asuivat yhdessä lähes kolme vuotta.

Andersson kertoo, että ensimmäinen työkokemus Bergmanin kanssa opetti parikymppiselle näyttelijälle sen, ettei koskaan saa lopettaa näyttelemistä.
”On odotettava, kunnes ohjaaja sanoo poikki.”

Yhdysvalloissa Anderssonia markkinoitiin 1950-luvulla ”tuhmana seksipommina”, ja Bergmania skandaaliohjaajana.

Kysyttäessä aiheuttiko hänen maineensa negatiivisia reaktioita, Andersson vastaa: ”Minusta ehkä luultiin, että olin yksityiselämässäni sellainen, mutta en ollut. Kuten olen aiemminkin sanonut: halusin aina olla vapaa nainen ja tahdoin tehdä mitä halusin ja teinkin. Olen tehnyt pikku tytöstä lähtien sitä mitä olen halunnut.”

Kuin kuvastimessa (1961), jossa Andersson esittää skitsofreenista naista on yksi uran vaikuttavimmista roolisuorituksista.

Kun Bergman lähetti hänelle käsikirjoituksen, Harriet kertoo olleensa onnettomasti naimisissa maanviljelijän kanssa Pohjois-Ruotsissa. Luettuaan käsikirjoituksen hän soitti Ingmarille ja ilmoitti: ”Rakas Ingmar, se on fantastinen käsikirjoitus, mutta liian vaikea minulle”, johon Ingmar vastasi: ”Älä puhu paskaa.”

Andersson kertoo olleensa onnellisempi kuin koskaan tehdessään kyseistä elokuvaa, vaikkakin rooli oli toisinaan vaikea. Hän yritti tiedustella lääkäreiltä skitsofreniasta, mutta taudista ei tiedetty silloin juuri mitään.
”Erityisen haastavaa oli näytellä, minkälaisia ääniä päänsä sisästä kuulee.”

Bergmanin elokuvien lisäksi Harriet on näytellyt lukuisissa Jörn Donnerin filmeissä, kuten Rakastaa (1964), Syyskuinen Sunnuntai (1963), Stimulantia (1967), Täällä alkaa seikkailu (1965). Harriet ja Jörn myös seurustelivat pitkään. ”Hän on mies, jota olen rakastanut eniten. Hän on paras ystäväni”, Harriet kuvaa entistä kumppaniaan.

Näyttelijätär on tehnyt jonkin verran elokuvia Skandinavian ulkopuolella, mutta ei kuitenkaan ollut koskaan kiinnostunut kansainvälisestä urasta. ”Olen liian laiska siihen”. Samasta syystä hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut ohjaamisesta – näytteleminen on paljon helpompaa. Hän on tehnyt uransa aikana myös teatteria, mutta sanoo, ettei koskaan ollut onnellinen sen parissa.

”Pidän siitä, että elokuva on ikuista, toisin kuin teatteri.”

Korkeasta iästään huolimatta terävä näyttelijä näyttelee yhä – vastikään hänellä oli pieni rooli ruotsalaisessa televisiosarjassa ja Frida Kempffin tulevassa, vielä nimettömässä lyhytelokuvassa.

Anderssonin on kerrottu olevan meikkaamista vastaan, mitä hän ei täysin allekirjoita
”Meikkaan työskennellessäni, eikä minulla ole mitään meikkaamista vastaan. Yksitysielämässäni en juuri meikkaa, koska tahdon ihoni pysyvän raikkaana.”

Samassa Andersson kritisoi internetiä ja Wikipediaa, koska niissä kerrotaan ihmisistä perättömiä asioita.

Andersson ei omista tietokonetta, eikä häntä kiinnosta mitä ihmiset hänestä puhuvat.

Edelleenkään.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi