Kotonaan poikien leikkikentällä

Brittiläisen kirjailijan ja druidin Liz Williamsin mielestä vain omasta kulttuuriperinnöstään voi löytää aidon hengellisen kodin.

Brittiläisen kirjailijan ja druidin Liz Williamsin mielestä vain omasta kulttuuriperinnöstään voi löytää aidon hengellisen kodin.

Kuvat: Eva-Liisa Orupöld

Liz Williams näyttää aivan jonkun tutun taiteellisuuteen taipuvaiselta kummitädiltä. Mikä pettymys!

Finnconiin Tampereelle 20.–22. heinäkuuta vierailemaan kutsuttu brittikirjailija Williams pysähtyy ennen vuotuista kulttuuritapahtumaa Helsingissä markkinoimassa vasta suomeksi julkaistua kirjaansa Aavekauppiaan tytär. Toimittajien mielenkiintoa on herätelty muun muassa kertomalla, että Williams on kirjailijan ammatin lisäksi aktiivinen noita.

Sen perusteella odottaisi näkevänsä vähintään maahan asti ulottuvan mustan samettimekon ja pistävät, ehkä vähän pelottavatkin tummat silmät. Williams on kyllä pukeutunut mustaan, mutta jalassa on arkiset housut ja päällä ihan tavanomainen määrä koruja. Uteliaat silmät tuikkivat iloisesti, kun Williams silmäilee ympärilleen.

Sitäpaitsi, Williams ei ole edes noita vaan druidi. Siinä on ero.

”Druidit ovat tavallaan buddhalaisten pakanaversio. On druideja, jotka uskovat eri jumaluuksiin, toiset taas uskovat universaalin voiman olemassaoloon. Mukaan mahtuu ateistejakin. Kaikkia kuitenkin yhdistää pyrkimys elää harmoniassa maailman ja luonnon kanssa. Noidat puolestaan ajattelevat enemmän rituaaleja, ja he pyrkivät muuttamaan olemassaolevaa todellisuutta loitsujen ja tahtonsa avulla”, Williams selvittää auliisti.

Sukupuoli katoaa tieteiskirjallisuudessa

Williamsin haastatteleminen on hyvin helppoa. ”Kysy mitä vain!”, hän vastaa  henkilökohtaisiinkin kysymyksiin. Teoreettisiin aiheisiin taas uhkaamme jäädä jumiin pitkäksi aikaa, sillä Williams on erinomainen keskustelija. Nuoruusvuodet tohtorintutkinnon parissa Cambridgessä eivät ole siis menneet täysin hukkaan, vaikka aktiivinen akateeminen elämä onkin saanut jäädä kirjailijan ammatin ja henkisyyden harjoittamisen tieltä.

”Kirjoittaminen on minulle tarvetta kertoa tarinoita. Ja rakastan myös itse kirjoitusprosessia. Toki se on lopulta kuin mikä tahansa työ, jota teet elääksesi – se muuttuu, eikä ole niin hauskaa kuin joskus ennen. Mutta se on työ, jonka tekemisestä nautin.”

Williams kasvoi kodissa, jossa äiti kirjoitti. Williamsin nyt 86-vuotias äiti oli 1970-luvulla melko suosittukin goottilaisen romantiikan kirjoittaja.

”Hän kirjoittaa edelleen”, Williams painottaa, ”mutta nykyään hänen tyylinsä kirjoittaa ei ole niin myyvää kuin ennen.”

Niin, jotkut kirjalliset lajityypit ovat tiettyinä aikoina suosituimpia kuin toiset, mutta Williams itse ei ole tehnyt omien kirjojensa luokittelua erityisen helpoksi. Aavekauppiaan tyttären aloittamaa Chen-sarjaa aiemminkin Williamsin romaaneista löytyi aineksia romantiikasta, kauhusta ja tieteiskirjallisuudesta, fantasiasta puhumattakaan.

”Chenin kanssa törmäsin ongelmaan, joka on rasite kustannusalalla nykyään: aiemmin kirjojani julkaisseet suuret kustantamot eivät osanneet lokeroida Chen-kirjoja oikeaan markkinarakoon, joten he mieluummin jättivät ne julkaisematta! Heidän mielestään ensimmäinen käsikirjoitus oli hyvä, mutta kukaan ei uskaltanut tarttua siihen, koska se ei ollut puhdasta kauhua tai jännityskirjallisuutta tai fantasiaa. Kun sitten eräs pienempi amerikkalainen kustantamo julkaisi Aavekauppiaan tyttären ja se menestyi, lähestyivät isot kustantamot minua pyytäen kirjoittamaan ’jotain samanlaista, mutta erilaista’. Kun tein sen, oli se taas liian vaikeaa luokitella ja päädyin jälleen pienen kustantamon käsiin! Se on jatkuva, turhauttava noidankehä, jossa on kyse ainoastaan rahasta”, Williams lataa.

”Aina kun minulta kysytään, mitä lajityyppiä kirjoitan, sanon tekeväni tieteisfantasiaa. Se on vanhahtava ja yksinkertainen määritelmä, mutta pidän siitä. Tieteiskirjallisuus nähdään perinteisesti edelleenkin poikien leikkikenttänä, mutta sehän ei pidä lainkaan paikkaansa. Lajityypin sisällä on lopulta mahdotonta sanoa, kumpaa sukupuolta kirjoittaja edustaa – olen todennut sen editoidessani scifi- ja fantasianovelleja sisältäviä kausijulkaisuja. Suurempi merkitys on kulttuuritaustalla, sillä uskomukset ja kulttuuriset kasvukokemukset näkyvät tarinoissa heti.”

Idioottijuonessa ihminen unohtuu

Williamsin romaaneille tyypillinen lajityyppien suruton ja vaivaton yhdistäminen ei ole kuitenkaan koskaan ollut Williamsin varsinainen pyrkimys.

”Keskityn ensisijaisesti henkilöhahmoihini ja siihen maailman, jossa he elävät, ja kerron heidän tarinaansa. Olen kiinnostunut ihmisistä, ja ylipäätään pidän heistä. Tosielämä on täynnä toinen toistaan kummallisempia hahmoja – miksei niin voisi olla fiktiivisessäkin kirjallisuudessa? Nuorista en kuitenkaan ole kiinnostunut juuri lainkaan. Suurin osa hahmoistani on melko vanhoja, sillä vanhukset ovat kaikkein kiinnostavimpia ihmisiä.”

Henkilövetoisuus tarkoittaa myös sitä, että kirjoittaessaan Williams ei ajaudu niin helposti epäuskottaville teille. Kun pitää näkökulman henkilössä, ja miettii, mitä tämä tekisi, ei sorru typeriin juonenkäänteisiin.

”Näin pari viikkoa sitten Prometheus-elokuvan, joka on malliesimerkki ’idioottijuonesta’. Sen juoni on naurettava ja epäuskottava, ja toimii vain, koska henkilöhahmot on kirjoitettu, noh, idiooteiksi”, Williams puhisee.

Sen sijaan esimerkki hyvästä juonenkuljetuksesta henkilöiden kiinnostavuutta hukkaamatta tulee esiin hiukan myöhemmin, kun keskustelemme suomalaisen Hannu Rajaniemen alunperin englanniksi kirjoitetusta esikoisromaanista Kvanttivaras (The Quantum Thief).

”Kunnioitan Rajaniemeä kirjoittajana syvästi. Hänellä on paljon ideoita ja mielikuvitusta, mutta hän myös osaa selittää vaikeat asiat ymmärrettävästi. Hienointa Kvanttivarkaassa oli kuitenkin kyky yhdistää kaksi täysin toisistaan irrallaan huitelevaa pääjuonta yhdeksi. Se oli nerokasta”, Williams kiittelee, ja sanoo lataavansa Rajaniemen tuleviin teoksiin suuria odotuksia.

Druidiksikin tullaan, ei synnytä

Mutta palataanpa takaisin Williamsin henkiseen puoleen. Pystytkö määrittelemään itseäsi, minkälainen on oma uskomusjärjestelmäsi?

”Jos minun on aivan pakko määritellä, sanoisin, että olen aktiivisesti uskomustani harjoittava brittiläinen okkultisti. Olen siis druidi ja olen mukana druidijärjestössä, jossa olemme tekemisissä perinteisen brittiläisen noituuden kanssa, mikä taas poikkeaa melkoisesti esimerkiksi wiccalaisuudesta. Kasvoin tavallaan druidismiin kiinni, sillä sukujuureni ovat walesilaiset ja skotlantilaiset, ja lisäksi isäni oli toiselta ammatiltaan lavataikuri, joten kotimme oli täynnä kirjoja taikuudesta.”

Olette siis järjestyneitä?

”Emme lainkaan. Pakanat ylipäätään ovat varsin itsenäisiä ja juoksentelevat koko ajan eri suuntiin”, Williams nauraa. ”He eivät halua, että kukaan kertoo, mitä pitäisi tehdä. Mutta minä itse kyllä kuulun erääseen ryhmään, joka tapaa säännöllisesti. Mietiskelemme ja puhumme asioista, sekä harjoittelemme taikojen ja loitsujen tekemistä. Mutta emme kyllä tapaa muuten kuin niiden asioiden merkeissä”, Williams painottaa.

Mutta vaikka Sylvinkin toimittajasta voisi tulla druidi ja voisimme kuulua Williamsin kanssa jopa saman druidi-liikkeen haaraan, ei Williams usko, että kukaan voi aidosti henkistyä ja löytää tarvitsemaansa uskoa oman kulttuurinsa ulkopuolelta.

”Tällä hetkellä Britanniassa on todella suosittua harrastaa Amerikan alkuperäiskansoilta lainattuja shamanistisia menoja ja sen sellaista. Minusta ne ovat todella kiinnostavia, mutta vain, jos niitä harjoittaa joku Amerikan alkuperäiskansaan kuuluva. Ei ole oikein, jos menemme ja ryöstämme toisten rituaalit ja teemme niistä omiamme.”

Williams on vakuuttunut siitä, etteivät tiede ja henkisyys sulje toisiaan pois, sillä kyse on kahdesta täysin eri asiasta. Tiede on tiedettä, järkeilyä ja analyysiä, mutta henkisyys ja uskonto ovat kuin taiteen harjoittamisen muotoja.

”Aivan samalla tavalla kuin on mahdotonta sanoa, miksi rakastut yhteen etkä toiseen, on mahdotonta selittää omaa hengellisyyttään. Rakastuminen voidaan purkaa kemiaksi ja biologiaksi, mutta sitä jotain, perstuntumaa, ei voida selittää. Enkä usko, että tiede ja hengellisyys enää koskaan kohtaavat samalla tavalla kuin esimerkiksi Newtonin aikakaudella. Eikä niiden tarvitsekaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikan ja taikuuden pakkoyhdistäminen alkaa olla jo kiusallista. Se, että löydetään ’jumalahiukkaseksi’ nimetty hiukkanen, ei tarkoita, että olisimme yhtään sen lähempänä jumalan löytämistä.”

Williamsilla jumalan löytämisen tarvetta ei ole keskustelun perusteella lainkaan. Haastattelun jälkeisellä Tampereen reissulla suomalaiseen mökkikulttuuriin tykästyvä Williams on aivan liian kiinnostunut tulevista tarinoistaan, jotka jo elävät selkeinä kirjailijan mielessä. En ihmettelisi yhtään, jos pääsisimme lukemaan piankin Williamsin luonnostelemaa somersetiläisen perheen saagaa, jossa lähdetään jäljittämään kadonnutta äitiä.

”Minun täytyy enää vain keksiä, millaiseen maailmaan äiti on kadonnut”, Williams nauraa silmät tuikkien.

Like julkaisi tänä kesänä ensimmäisen suomeksi käännetyn Liz Williamsin kirjan. Aavekauppiaan tytär (Snake Agent) aloittaa seitsenosaisen rikosetsivä Chenin tutkimuksista kertovan dekkarisarjan.

Liz Williamsin LiveJournal-sivu:
mevennen.livejournal.com

Liz Williamsin tiedettä ja pakanismia käsitteleviä kolumneja Guardian-lehden sivulla:
www.guardian.co.uk/profile/liz-williams

 

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi