lipstick-lesbian.american-apparel-juniors-fitted-tee.white.w760h760

Lesboelämää, osa 6
Elämäni femmenä

Jasmin Gröhn ja Elisa Helenius kirjoittavat tällä palstalla kolumneja lesbokulttuurista.

Olin maaliskuussa ystäväni kotona tämän 30-vuotissyntymäpäiväjuhlissa, joissa oli ohjelmanumerona stand up -esitys. Vaikka olen nähnyt useita stand up -esityksiä, niin näin nyt ensimmäistä kertaa shown, jossa aiheena oli… elämä suomalaisena femmenä!

Olen nähnyt butch-lesbojen ja androgyynien lepakkohahmojen stand up -esityksiä yökerhoissa, ja nekin esitykset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Mutta nyt kerrankin esiintymässä oli sievä ja tyttömäinen lesbo, joka kertoili hassuja ja tarkkasilmäisiä huomioita omasta elämästään ja ympäristön ihmettelevästä suhtautumisesta hänen lesbouteensa. Jotain tilaisuuden harvinaisesta luonteesta kertoi sekin, että tyttö esitti ohjelmanumeronsa sinä iltana ensimmäistä kertaa englannin sijasta suomeksi.

Tunsin, että joku on tehnyt stand up -esityksen minun elämästäni.

Siksi palaan tähän esitykseen vielä näin heinäkuussa, ja mietin femme-identiteettiä vähän pidemmällekin.

Ihan ensiksi: mitä femme tarkoittaa? The Lipstick Lesbian Page -verkkosivusto avaa termejä. Sen mukaan huulipunalesbo tarkoittaa naisellista lesboa, joka rakastaa toisia naisellisia lesboja. Femme taas tarkoittaa naisellista lesboa, joka rakastaa maskuliinisia naisia. Itse ihastun yleensä poikatyttöihin, mutta on joukkoon mahtunut silloin tällöin hullaantumisia myös tyttömäisiin mimmeihin.

Verkkosivuston mukaan sekä femmeillä että huulipunalesboilla on sama ongelma: toiset lesbot eivät tunnista meitä lesboiksi – eikä meitä tämän takia tulla pyytämään treffeille.

Heteromiehet taas haluavat päästä katselemaan tyttömäisten naisparien kahdenkeskisiä touhuja, ovathan tyttömäiset naisparit suosittua materiaalia heteromiehille suunnatussa pornossa. Aivan kuin meitä tosielämässä kiinnostaisi saada äijät mukaan yleisöksi! Mitenköhän heteromies suhtautuisi, jos joku homomies sanoisi hänelle baarissa, että kun heteromies on niin komea, niin hänpä voisi tulla sivustakatsojaksi seuraamaan heteromiehen ja tämän tyttöystävänsä petipuuhia…

Osa maskuliinisista lesboista taas ajattelee, että tyttömäiset lesbot yrittävät naamioitua heteroiksi sulautuakseen valtaväestöön ja piilottaakseen lesboidentiteettinsä. Tämäkin on harhaluulo, koska naiselliset lesbot eivät esitä mitään, vaan ovat vain omia itseään. Aitous jos mikä vaatii rohkeutta.

Kuten yllä mainitulla verkkosivustolla sanotaan, se että on lesbo, ei automaattisesti tarkoita sitä, että on kiinnostunut jalkapallosta ja haluaa pukeutua miesten vaatteisiin. Eikä tyttömäisyys tarkoita, ettei voisi olla myös kapinallinen ja intellektuelli. Meille femmeille ei ole ongelma olla yhtä aikaa feministejä ja feminiinisiä.

Monilla heteroilla on oletus, että naistenkin välisissä parisuhteissa toisen täytyy olla suhteessa ”nainen” ja toisen ”mies”. Haloo, molemmat lesbosuhteessa ovat naisia! Roolijaottelu naisen ja miehen osaan kuuluu vain heterosuhteisiin. On toki olemassa naispareja, joissa toinen on enemmän feminiininen ja toinen maskuliininen, mutta se ei ole normi. Se ei myöskään tarkoita, että toisella olisi suhteessa miehen rooli.

Itse olen usein pettynyt yrittäessäni iskeä poikatyttöä, joka sitten kertookin olevansa kiinnostunut vain toisista poikatytöistä. Kun valitin ongelmastani androgyynille lesbokaverilleni, niin hän taas sanoi kyllästyneensä siihen, että femmet aina iskevät poikatytöt hänen nenänsä edestä.

Me femmet herätämme epäilyksiä niin heteroissa kuin maskuliinisissa lesboissa. Toisaalta elokuvien ja tv-sarjojen lesbohahmot ovat yleensä juuri söpön tyttömäisiä ja ”heteronnäköisiä”. Kenties sellaisia lesbohahmoja pidetään heterokatsojille helposti lähestyttävinä ja jotenkin turvallisina. Pitkätukkaiset ja punahuuliset lesbohahmot eivät horjuta perinteistä naisihannetta. Osa heteronaisista voi myös jollain tasolla samaistua femme-hahmoihin. Kuitenkin tosielämässä femmejen oletetaan automaattisesti olevan heteroita, vaikka televisiossa olisi kuinka paljon meidän näköisiämme lesbohahmoja!

Tyttömäisenä lesbona en herätä huomiota tavallisissa baareissa, jumppatunnilla enkä työpaikoilla, mutta lesboyhteisöön sulautuminen on taas joskus hankalampaa. Lisäksi tunnen pientä ulkopuolisuutta naisellisten heteronaisten seurassa, erityisesti jos minulta sellaisessa porukassa epähuomiossa udellaan miesihanteestani tai minun sanotaan kääntävän kundien päät. Haluan kadulla kääntää naisten päät!

Pahimpia väärintulkintoja ovat nämä yleiset kommentit: ”Sä olet niin nätti ja naisellinen, että voisit helposti saada poikaystävänkin.” Tässä lauseessa on niin moni kohta pielessä, että on vaikea päättää, mistä aloittaa sen purkaminen. Hengitän ensiksi syvään sisään ja aloitan alusta…

Ensiksikin: En halua poikaystävää. En, vaikka kyseessä olisi kuinka komea, älykäs ja ystävällinen mies tahansa. En ole päättänyt olla haluamatta poikaystävää, sillä en vain luonnostani kaipaa miestä elämääni. Toiseksi: En olisi yhtään nykyistä onnellisempi, jos minulla olisi mahdollisen tyttöystävän sijasta mahdollinen poikaystävä. Ei miesten kanssa ole helpompaa kuin naisten kanssa. Kolmanneksi: Lesbot eivät ole toisten naisten kanssa siksi, että olisivat kaikki niin rumia, etteivät saisi miestä. Ja onhan maailmassa myös rumia heteromiehiä… Neljänneksi: Myös osa lesboista viehättyy naisellisista naisista, eivät vain heteromiehet. Viidenneksi: Ei ole vain heteronaisten yksinoikeus olla tyyliltään tyttömäisiä. Kuudenneksi: Myös heteronaisten keskuudessa on poikatyttöjä, androgyynejä naisia ja arkisen näköisiä typyjä, ei vain korkokengissä keinuvia kaunottaria. Seitsemänneksi: Seksuaalinen suuntautuminen ei ole yhtä kuin pukeutumistyyli. Silloinhan jo vaatteiden ja hiustyylin vaihtaminen vaihtaisi saman tien ihmisen seksuaalisuutta.

Olen myös kuullut kavereiltani omakohtaisia juttuja, että 2000-luvun alussa ja sitä ennen jotkut tyttömäiset lesbot saivat lesbobaareissa vielä kuulla muilta lesboilta kehotuksia lähteä takaisin kotiin poikaystävän luokse. Mutta ajat muuttuvat. Yksi lesboystäväni ei käynyt vuosiin paljon ollenkaan naistenbileissä kun hän oli keskittynyt kotielämään vaimonsa ja heidän lapsensa kanssa. Eron tultua ystäväni alkoi käydä jälleen juhlimassa, ja hän on sanonut minulle olevansa yllättynyt siitä, kuinka paljon naistenbileissä käy nykyään tyttömäisiä tyttöjä. Itse en ole vuosikausiin kokenut tyttömäisyyttäni ongelmaksi naistenbileissä enkä muissa lesbotapahtumissa, kenties siksi että olen jo yli kymmenen vuotta käynyt gay-tapahtumissa, seurustellut naisten kanssa ja saanut paljon lesboystäviä. En joudu enää ”todistelemaan” mitään kenellekään.

Itsestäni on tuntunut, että lesbokulttuuri on uudelle vuosituhannelle tultaessa muuttunut yhä avoimemmaksi ja sallivammaksi erilaisuudelle. Kuten sitä sanotaan, ei ole vain yhtä tapaa olla lesbo, vaan monia.

Poikamainen lesboystäväni kertoi, kuinka hän teini-ikäisenä leikkasi pitkät vaaleat kutrinsa lyhyeksi poikatukaksi, pukeutui ensimmäistä kertaa poikien osastolta ostamiinsa vaatteisiin ja suihkautti korvan taakse miesten hajuvettä. Hän sanoi, että tunne oli kuin olisi pitkän matkan jälkeen tullut kotiin. Vihdoinkin hän näki peilistä katsovan takaisin oman kuvajaisensa.

Samalla tavalla minä tunnen hurmioitumista kun näen vaatekaupassa täydellisen kukallisen leningin. Tunnen tulleeni kotiin, kun sujautan jalkaani punaiset ballerinat ja laitan pitkiä hiuksiani koristamaan rusettipannan. Peilistä minua katsoo takaisin juuri sellainen tyttö kuin haluankin olla.

Kommentoi