Omalla nenällä, omilla korvilla

"En minä olisi pelkästään musiikkifilmeissä halunnut olla, mutta sellaiseksi minun tieni siellä nyt tuli."

Kuvat: Emma Suominen

Suomen edelleen ainoa Hollywood-tähti Taina Elg piipahti synnyinmaassaan ja ennätti muistella Sylvillekin vanhoja aikoja.

Kay Kendallin esittämä Sibyl nousee Tytöt-musikaalihitin (Les Girls, 1957) alussa autosta oikeussalin edustalla.

”That terrible Angèle!”, hän huudahtaa toisen tummiin pukeutuneen naisen nähdessään, ja piiloutuu takaisin autoon.

Nyt, 55 vuotta myöhemmin, that terrible Angèle istuu edessäni Helsingin Hotelli Seurahuoneen ravintolassa. On kesäkuun alku ja 50-luvun Hollywood -tähti Taina Elg on palannut taas kerran Suomeen, tällä kertaa vieraillakseen Sodankylän elokuvajuhlilla.

Hän ei tietenkään ole millään muotoa terrible. Hän on aivan hurmaava, ystävällinen ja perisuomalaisen vaatimaton täti-ihminen. Elg puhuu mieluusti uransa mistä tahansa vaiheesta, joskin haastattaluhetkeä värittävät 82-vuotiaan näyttelijättären eilinen lento New Yorkista, huonosti nukuttu yö ja jetlag. Elg ei aina muista aivan kaikkea.

Ja ihan kaikkea ei vaatimattomuuttaan edes viitsisi muistella. Elg pitää mieluisimpana palkintonaan vuonna 1975 Where´s Charley -näytelmästä saamaansa Broadway-tunnustusta, sivuosa-Tonya. Kiinnostun kyselemään, missä hän tunnearvokasta palkintoaan säilyttää, mutta Elg tuhahtelee hiukan kiusaantuneena.

”Voi, eivät ne palkinnot nyt niin paljon tarkoita. Olen ollut kovin iloinen, kun olen sellaisen saanut, mutta ei niillä ole tekemistä todellisuuden kanssa. Jossain kirjahyllyssä minä sitä kai säilytän! Onhan sellainen hauska saada, jos sen uskoo ansaitsevansa…”

New Yorkiin jo vuonna 1961 Los Angelesista muuttanut Elg korostaa moneen otteeseen rakkauttaan itärannikon kulttuurikaupunkiin. Miehestään, sosiologian professori Rocco Caporalesta muutama vuosi sitten leskeksi jäänyt Elg saa elämänsä kuulostamaan siltä, ettei kirjahyllyjen koriste-esineitä paljon ehdikään katsella.

”New Yorkissa on niin paljon nähtävää ja kuultavaa! Koko ajan on jotain erilaista. Käyn usein konserteissa, on mukavaa mennä paikasta toiseen ja kuulla erilaisia juttuja – ei minulla tosin aina ole rahaa mennä, koska kallistahan se on. Haluaisin nähdä vielä enemmän.”

”Käyn paljon myös katsomassa elokuvia. Vaikka en minä nykyisistä Hollywood-elokuvista niin edes nauti. Enimmissä niissä ammutaan vain, autot pyörivät ympäri ja ihmiset tappavat toisiaan, ei sellainen tarjoa minulle mitään. Viimeisin uusi elokuva josta pidin oli Best Exotic Marigold Hotel, siinä oli itua ja hyvät näyttelijät.”

Mutta palataanpa niihin Hollywoodin-vuosiin. Tanssijan ja mallin töitä tehnyt Elg kiinnitettiin MGM-studiolle vuonna 1954, ja unelmakaupungin ajoilta ylivoimaisesti kestävimmäksi elokuvaksi on jäänyt aikakautensa mestariohjaajiin kuuluneen George Cukorin komennossa tehty leikkisä musikaali Tytöt, jossa Elg pääsi muun muassa laulamaan Gene Kellylle.

”En minä olisi pelkästään musiikkifilmeissä halunnut olla, mutta sellaiseksi minun tieni siellä nyt tuli. Sen takia ne työtkin sitten loppuivat, kun musikaaleja ei vain oikein enää tehty. Tämän Les Girlsin tekeminen oli erittäin hauskaa, se kun tehtiin MGM:n omilla studioilla, ja kaikki näyttelijöistä meikkaajiin olivat tuttuja.”

”Gene Kelly oli huippuammattilainen, mutta hän kävi läpi ikäviä asioita juuri tuohon aikaan. Hänen ensimmäinen vaimonsa (näyttelijätär Betsy Blair) oli juuri eronnut hänestä. Työmme sujui hyvin ja se oli hauskaa, mutta kun joskus töiden jälkeen otimme pienen lasillisen viiniä, kävi ilmi että hän oli hyvin surullinen.”

Millainen ohjaaja George Cukor sitten oli?

”Keskustelu roolista on tärkeää, ja juuri siihen hyvä ohjaaja kuten Cukor kykenee. Olihan hän ankara, mutta ilahtui toisaalta, jos näyttelijä älysi itse tehdä jotakin erilaista, ilman että siitä tarvitsi sanoa. Kävin usein Cukorin Hollywood-kartanossa, ja hänen keittiöhenkilökuntansa leipoi minulle aina suomalaisia pikkuleipiä.”

Elg kertoo MGM:n kohdelleen tähtiään lähes satumaisen hyvin. Työoloista tehtiin niin mukavat kuin mahdollista, siviilisasioissakin autettiin, ja autonkuljettaja vei Los Angelesissa paikasta toiseen. Elokuva-alan juhlissa studion väki istui omissa pöydissään, omassa porukassaan. Oltiin yhtä suurta perhettä, Taina Elg sanoo.

Varsinkin naisiin kohdistetut ulkonäköpaineet olivat kuitenkin jo 1950-luvun Hollywoodissa tiukkenemaan päin.

”Piti tietysti olla kunnollisen näköinen, pukeutua hyvin ja puhua kauniisti. En toki ollut mikään varsinainen glamour girl, mutta korvaleikkaukseen minunkin toivottiin menevän, sanottiin että korvat ovat liian isot. Minä sanoin että ei tule kuuloonkaan, kammatkaa hiuksia päälle sitten!”

”Siihen aikaan kauneusleikkaukset alkoivat jo yleistyä. Myös nenäni haluttiin tehdä uusiksi, mutta minä olin ihan tyytyväinen omaani.”

Pystyn peittämään palvontani vain vaivoin. Ehkä.

Kuten sanottua, Taina Elg ei ole lainkan terrible.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi