Twixt

"Viimeistään leikkauspöydän äärellä olisi pitänyt tajuta vetää koko juttu täysin yli genrerajojensa."

(USA 2011)
O: Francis Ford Coppola
N: Val Kilmer, Elle Fanning, Bruce Dern, Ben Chaplin 
K16
Julkaisu 6.6.

 ★☆☆☆☆ 

Ohjaajaveteraani synnytti 2000-luvun elokuvatrollin.

Twixt on kauhuelokuva, joka jättää hiljaiseksi hyvin pitkäksi aikaa. Mutta ei jännityksen laukeamisen vuoksi, vaan pohjattoman ja täydellisen kehnoutensa tähden. Jos Twixt olisi  nimettömän, uraansa aloittelevan ohjaajan debyytti, sille saattaisi antaa arvoa hyvästä camp-yrityksestä, mutta Francis Ford Coppolan komeillessa dvd-julkaisun kannessa ei yritys todellakaan naurata.

Vaatii jonkin verran mielikuvitusta keksiä, miksi Coppola on lupautunut Twixtin ohjaajanpallille istumaan. Todennäköisesti Val Kilmerin kaitsemisessa on ollut oma hupinsa tämän maineen tuntien, mutta viimeistään leikkauspöydän äärellä olisi pitänyt tajuta vetää koko juttu täysin yli genrerajojensa.

Twixt on kammottava ja tahaton sekoitus epäonnistunutta Alastonta lounasta ja 2000-luvun ”kalpea nuori tyttö” -rainoja. Tai sitten kyseessä on Coppolan nerokkain työ, jonka briljantti sanoma ja upea tekninen toteutus aukenevat vasta satojen vuosien kuluttua tulevaisuuden digiarkeologien tonkiessa piratismia harjoittaneiden konevelhojen kovalevyjä.

Onhan Twixtissä toki juonikin, jonka mukaan edetään tuskaisesti 86 minuutin ajan. Val Kilmer näyttelee kiertueella olevaa, noitakirjoihin erikoistunutta kauhukirjailijaa Hall Baltimorea. Pikkukaupungin seriffi tarjoaa Baltimorelle pakokeinon rautakaupan takaosan signeeraustilaisuuksista kertoessaan kaupunkia riivanneista vampyyrin kaltaisista olennoista. Baltimore saakin tiedolle pian vahvistuksen unessaan Elle Fanningin näköiseltä, tosin varsin kalpealta ja goottihenkisesti pukeutuneelta tytöltä nimeltä V.

Ai niin: apuja tarjoaa myös itse Edgar Allan Poe (Ben Chaplin), joka Korppia lausuessaan on melkeinpä koko filkan parasta antia.

Twixt on tarkoitettu katseltavaksi 3D:nä, mikä selittää dramaattiset värit ja muodikkaan harmaan valaistuksen, joka alkaa rasittaa silmiä vartissa. Vaatinee tosin melkoisesti aikaa ja viitseliäisyyttä löytää yksikin ihminen, joka on nähnyt leffan sellaisena kuin se tarkoitettu. Silloinkin kokemuksen voisi kuvitella olevan kuin katsoisi ylipitkää Antti Jokisen ohjaamaa musiikkivideota.

Kotioloissa katselusta jää päällimäiseksi mieleen turvonneen Kilmerin hapuilu kirjailijan identiteetin syvässä suossa, väkisin loppujaksoon ympätyt ja tahattomasti hauskat flashbackit sekä Halloween-meikattu, ohjausta tyystin vaille jätetty Fanning.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi