Raha haista kukkanen,
osa 2

"Lettujen kanssa voi murkinoida vaikka mitä, salaattia, perunoita, ne voi täyttää porkkanaraasteella, linssimössöllä, ruoantähteillä."

Tällä palstalla tarjotaan ja ideoidaan luovia vaihtoehtoja kuluttamiselle ja rahasysteemillemme.

Tällä kertaa säästämme rahaa ja teemme hyvää ruokaa, samalla kunnioittaen eläimiä ja ilmastoa. Annetaan vain mielikuvituksen lähteä lentoon, kun katsomme ruokakaapin sisältöä…

Letut eivät ole vain mansikkahillon kanssa syötävää juhlamurkinaa. Letut ovat myös ruokaa!

Seuraavassa yksinkertainen vegaaninen/ maito- ja kananmuna-allergikkojen perustaikina, jonne voi sekoitella vaikka mitä sekaan. Riittää 2-3 henkilölle ateriaksi, tulee noin 6 isoa lettua.

3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
3-4 dl vettä
2 rkl öljyä/ sulatettua maidotonta ruoanlaittomargariinia
ripaus suolaa

Mitä sitten sekoitella taikinan sekaan? Tässä vain muutamia esimerkkejä, mahdollisuudet ovat rajattomat.

Punaisia tai vihreitä linssejä – keitä pari desilitraa linssejä vedessä, mausta mielen mukaan ja soseuta sauvasekoittimella.

Nokkosia – poimi lehtiä (hanskat kädessä, ei tien varsilta tai kompostien kulmilta) ja kiehauta vedessä kunnes muuttuvat tummiksi ja pilko sitten pieniksi palasiksi. Keittoveden voi käyttää taikinaan.

Pinaattia – pilko pieniksi palasiksi tai sulata pakaste.

Omenoita – raasta.

Porkkanoita – raasta.

Ja mielikuvitus liikkeelle vaan… Lettujen kanssa voi murkinoida vaikka mitä, salaattia, perunoita, ne voi täyttää porkkanaraasteella, linssimössöllä, ruoantähteillä. Tai kyllä niillä itselläänkin voi saada masun täyteen!

Lasagneko yksinkertainen? Tässä tulee maailman helpoin ja parhain vegaaninen versio, lasagnekin voi olla arkiruoka! Sisällön kanssa voi olla yhtä lailla luova kuin lettujenkin kohdalla.

Tässä esimerkki pohjoisen juuresversiosta, mutta ne voit vaihtaa vaikka papuihin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, mihin vaan. Ideana on tehdä hyvänmakuinen ja reilun kokoinen kastike, joka kerrostellaan lasagnelevyjen kanssa.

sipulia ja/tai valkosipulia
maa-artisokkaa, perunoita, porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa (sekoita ja valitse mielen mukaan)
kasvisliemikuutio
lasagnelevyjä
n. 6 dl kauramaitoa ja reilu luraus tomaattipyreetä (voi myös vaihtaa purkkiin tomaattimurskaa ja vähentää kauramaidon määrää)
1 purkki ruokakaurakermaa
suolaa
mausteita/yrttejä mielen ja maun mukaan
öljyä
leipämuruja

1. Laita uuni päälle 225 asteeseen.

2. Paloittele juurekset pieniksi (laita maa-artisokka sitten veteen odottelemaan, ettei se vaihda väriä.)

3. Paista öljyssä sipuli ja juurekset, lisää kauramaito ja tomaattipyree/tomaattimurska (juurekset peittyvät), kasvisliemikuutio ja mausteet. Anna porista 10-15 minuuttia.

4. Sivele uuniastia öljyllä ja kerrostele lasagnelevyjä ja kastiketta, jätä kastike lopuksi päällimmäiseksi.

5. Lopuksi levitä ruokakaurakerma lasagnen päälle ja leipämuruja, jos löytyy. Sitten vaan uuniin muhimaan noin puoleksi tunniksi.

Olen valinnut kauramaitotuotteet, koska lapseni on maitoallergikko ja käytämme sitä kaikkeen ruoanlaittoon. Kaura on myös erityisen ympäristöystävällinen, koska se tuotetaan Pohjolassa. Kaura saa upean sävyn ruokaan, olemme yllättäneet monet vieraat positiivisesti vegaaniruoalla!

Hyvää ruokahalua sekä valintaa ja vointia kohti parempaa tulevaisuutta!

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi