Sylvin haudalla

"Sylvi Kekkonen lepää melko vaatimattomassa sukuhaudassa. Mustan ristin juurella on laattakivi, johon Sylvin nimi on kaiverrettu."

Sylvi Kekkosen hauta on karu mutta koskettava paikka.

Kuvat: Tuomas Syrjälä
Kuvankäsittely: Eva-Liisa Orupöld

Olen kesäisin töissä Hietaniemen hautausmaalla, ja 1990-luvulla työskentelin korttelissa, johon Sylvi Kekkonen on haudattu. Hän syntyi vuonna 1900, avioitui Urho Kekkosen kanssa 1926, päätyi tasavallan presidentin vaimoksi 1956, ja kuoli joulukuussa 1974.

Sinä vuonna presidentin linnassa ei järjestetty itsenäisyyspäivän vastaanottoa.

Sylvi Kekkonen lepää melko vaatimattomassa sukuhaudassa. Mustan ristin juurella on laattakivi, johon Sylvin nimi on kaiverrettu.

Urho Kekkonen kuoli 1986, ja hänet haudattiin Hietaniemen pääportin tuntumaan, uuden kappelin pihalle kunniapaikalle. Muistomerkki on massiivinen. Sylvin ja Urhon hautojen välillä on muutaman sadan metrin matka. Muut Suomen presidentit on haudattu samaan hautaan puolisoittensa kanssa, ja Relanderin hautaan on mahtunut jopa heidän kotiapulaisensa, tittelillä ”uskollinen palvelija”.

Työtoverini arvelee, että koska Sylvin kuoltua ei voitu sanoa ääneen, että Urhokin kuolee joskus, oli luontevaa laskea Sylvi sukunsa hautaan. UKK itse oli sen suuruinen instituutio, että hänelle puolestaan haluttiin pystyttää näyttävä muistomerkki.

Ihmettelin tuolloin 1990-luvulla Sylvin haudan suosiota. Etenkin iäkkäitä naisia kävi haudan äärellä tasaisena virtana. Moni tuli yksin, osa suunnisti haudalle suoraan, osa tuli hieman harhailtuaan kysymään tietä. Joku mietti, miksi Sylvi oli haudattu eri paikkaan kuin miehensä, toiselle taas syy oli selvä: ”Oma suku oli miestä rakkaampi.”
(Tämä kommentti esitettiin merkitsevästi hymyillen, painokkaasti.)

Minua reippaasti vanhempi työtoverini päätteli, että vaatimaton Sylvi, joka valittamatta kesti Urhon lemmenseikkailut, vetosi näihin naisiin. Oliko Sylvi heille esimerkki, kohtalotoveri, kuin sisar? Toki kyseessä oli myös Suomen äiti, joka edusti maata ja oli miehensä tukena tämän tärkeässä työssä. Sylvi ei vaikuta nyhveröltä, ja kerrotaan Urho Kekkosen kuunnelleen ja arvostaneen vaimonsa mielipiteitä. Sylvillä oli oma ura kirjailijana, ja hän piti kirjallista salonkia kulttuuriväelle. (Mutta sisustajana hän oli mauton, ainakin Tamminiemen kullatuista kalusteista päätellen.)

Sylvin haudasta pidettiin hyvää huolta. Talvisin sen luo lapioitiin kulkureitti. Tietynlaisella sumuisella sadesäällä hankasin työnjohtajani neuvosta vanhalla hammasharjalla Sylvin nimen kultauksia. Kirjaimiin pinttyneet ilmansaasteet ja liat irtosivat kätevästi, ja nimi hohti mustasta kivestä. Kerran (taisin olla nuhassa) nenästäni alkoi valua verta kesken hankaussession. Se oli jo koomisen traagista: verta Sylvin hautakivellä. Nyt hauta on ns. hiekkahoidossa, eli seurakunta vastaa vain haudan pinnan kunnosta. Kukkien istuttaminen jää omaisille.

Käynnit Sylvin haudalla ovat vähentyneet vuosien myötä, mutta yllätyksekseni kuulin, että sitä kysellään vieläkin joskus. Tosin Urho päihittää suosiossa vaimonsa.
Nuori työtoverini, joka on syntynyt vasta pari vuotta UKK:n kuoleman jälkeen, on muodostanut oman käsityksensä Kekkosten avioliitosta. Hän on sitä mieltä, että Sylvi on onnellisempi sukunsa parissa.

Ja Sylvin haudalta näkee paremmin merelle.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi