Mikä tekee murhaajan?

Micael Dahlén ei halunnut kirjoittaa kirjaa sarjamurhaajista, mutta ei voinut olla kirjoittamattakaan. Tuloksena on Ihmispedot.

Kuvat: Alejandro Lorenzo

Micael Dahlén ei halunnut kirjoittaa kirjaa sarjamurhaajista, mutta ei voinut olla kirjoittamattakaan. Tuloksena on Ihmispedot.

39-vuotias Micael Dahlén on yritystalouden professori Tukholman Kauppakorkeakoulussa. Hänet tunnetaan kotimaassaan rockstaran kaltaisena proffana, jota arvostetaan kansainvälisesti ja joka on kirjoittanut ajan hengessä liikkuvia kirjoja muun muassa odotusyhteiskunnasta. Hänen uusin kirjansa on kuitenkin hyvin erilainen. Ihmispedot käsittelee sarjamurhaajia.

Tämän tiesin etukäteen. Enkä yllättynyt, kun haastateltavani oli pitkätukkainen, mustakynsinen ja rennosti pukeutunut mies. Yllätyin sen sijaan hänen hiljaisesta äänestään ja äärimmäisen kohteliaasta käytöksestään. Kuinka noin pehmeästi puhuva mies on luotsannut sekä ruotsalaisen bisnesmaailman tulevaa eliittiä että käynyt keskusteluja sarjamurhaajien, muun muassa Charles Mansonin kanssa?

Tai ehkä hänen puhetapansa on ainoa oikea. Ruotsalaisprofessori haastatteli kirjaansa varten viittä eri sarjamurhaajaa, jotka kaikki ovat tekojensa seurauksena saaneet osakseen myös ihailua, julkisuutta ja rahaa. Kuka uskaltaisi varastaa veritöillä hankitun huomion?

Tärkeämpi kysymys on tietenkin se, kuka haluaisi lisätä murhaajien huomiota entisestään. Sitä kysymystä Dahlén on joutunut pohtimaan. Koulusurmaajien ja Breivikin kohdalla on ehdoteltu jopa murhaajien nimen pistämistä pannaan, heidän nimensä pyyhkimistä lehdistä.

”Ymmärrän tuon näkökannan. Koulusurmaajat valmistelevat ennakkoon pressipakkauksen, koska he tietävät saavansa julkisuutta. Breivikin kieroutuneesta ideologiasta ja sen levittämisestä nyt puhumattakaan. Silti, tabun ajatus on periaatteessa kieltää tapahtunut. Ja koska tällaista kuitenkin tapahtuu, meidän on kerättävä siitä kaikki mahdollinen informaatio, että ymmärtäisimme miksi.”

Dahlénin mukaan keskusteluun pitää kuitenkin tuoda enemmän uhrien puolta asiasta.

”Meidän täytyy saada tietää myös uhrien perspektiivi, heidän, joiden elämä on tuhoutunut. Ymmärrän, että kunnioituksesta ja ymmärryksestä noita ihmisiä ei voida vaatia paljastamaan elämäänsä lehtien sivuilla. Usein maailma kuitenkin näkee vain murhaajan, oudon tyypin, joka herättää uteliaisuutemme ja jonka tekemän tuhon unohdamme parin vuoden kuluttua. Heistä tulee myyttisiä hahmoja, charlesmansoneita, joiden naama voi koristaa kenen tahansa t-paitaa.”

Juuri nämä kauheista teoistaan julkisuuteen nousseet ja seuraajia keränneet ihmiset ovat Dahlénin kirjan aiheena. Professori kertoo kirjassaan seuranneensa murhaajien julkisuutta inholla, sitten kasvavalla kiinnostuksella. Lähes pakkomielteiseksi muuttuneen kiinnostuksen myötä mies matkusti ympäri maailmaa tapaamaan viittä eri sarjamurhaajaa: Charles Mansonia, Issei Sagawaa, Peter Lundinia, Dorothea Puentea ja Wayne Lo’ta.

Dahlén suoritti myös tutkimuksia, joissa hän selvitti kuinka koehenkilöt reagoivat tuntemattomien ihmisten kuviin, jos näiden tietoihin lisätään murha tai pari. Kaiken tämän hän teki omalla kustannuksellaan ja salaa akateemisilta kollegoiltaan. Dahlénin näkökulma on yhtä aikaa fanin ja tutkijan. Kumpaa hän loppujen lopuksi edustaa?

”Nyt jälkeenpäin tuohon on helppo vastata. Olen tutkija. Mutta kun tapasin heidät, en ollut varma – ja se kauhistutti minua. En olisi ikinä osannut ennakoida sitä, kuinka tunteellisesti reagoin ja kuinka henkilökohtaisesti sitouduin. Jos olisin sen tiennyt, en olisi lähtenyt tälle matkalle.”

Dahlén puhuu kirjassaan rehellisesti siitä, kuinka vaikuttunut hän on murhaajien kohtaamisista. Hän on itse koekaniini omassa tutkimuksessaan.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun paljastan kirjassani mitään itsestäni. Se ei ollut tarkoitukseni. Olen tottunut professorina kertomaan asioista etäisyyden päästä, mikä on hyvin miellyttävää ja turvallista. Kun projektista tuli henkilökohtainen, päätin aluksi etten kirjoita kirjaa ollenkaan. Mutta sitten se oli pakko tehdä, että saisin asian päätökseen.”

Kirja ponkaisi bestselleriksi, mutta akateemiset piirit olivat nihkeämpiä. Kirjaa pidettiin vähintäänkin kiistanalaisena.

”Tällaista kirjaa ei odoteta Kauppakorkeakoulun professorilta. Tiedän, että kirjan ilmestyttyä koulun johtokunta otti sen keskinäiseen keskusteluunsa. Kun valtavirtamedia reagoi nopeasti, akateemiset piirit tuntuivat odottavan, että joku ilmaisisi ensimmäisen mielipiteen.”

Sittemmin akateemiset piirit ovat jakautuneet kirjan suhteen kahteen leiriin: niihin joiden mielestä kirja esittää tärkeitä kysymyksiä, ja niihin joiden mielestä kirja on liian kiistanalainen, eikä sopiva professorin teokseksi.

Ihmispetojen kritiikki on koskenut lähinnä kirjoitustapaa, joka on henkilökohtainen, mukaansatempaava ja kaukana akateemisesta.

”Olen paininut sen oivalluksen kanssa, että ihmiset tulevat lukemaan kirjaa uteliaisuudesta ja mielenkiinnosta, silkkana viihteenä. Mutta toisaalta haluan myös tavoittaa mahdollisimman monta lukijaa. Kirjoitustyyli on hiukan kuin Troijan hevonen: ensiksi aiheessa kieriskellään, mutta sitten käännän asetelmaa.”

Dahlénin omien kokemusten sekä hänen tutkimustensa kautta kirja pohtii ihmisten suhtautumista tappajiin, sitä inhonsekaista mutta kutkuttavaa jännityksen tunnetta, jota murhatarinat ja tappajat aiheuttavat. Dahlén pohtii evoluutioteoriaa, jonka mukaan polveudumme kaikki menneiden aikojen selviytyjistä, tappajista siis. Hän kertoo tutkimuksesta, johon osallistuneista yli 84 prosenttia kertoi leikitelleensä idealla tappaa joku.

”Olisi liian helppoa sanoa, että toiset ovat syntyneet tappajiksi, tai että kuka tahansa meistä voisi tappaa milloin tahansa. Totuus on jossain noiden välillä. Toisten ihmisten rajat joustavat, he saattavat helpommin päätyä murhaamaan.”

Dahlén pitää murhaajia äärimmäisinä ja selkeimpinä esimerkkeinä käytöksestä, jossa rajoja rikotaan, mutta sama voi koskea vaikka menestyneitä bisnesihmisiä tai taiteilijoita. He ovat valmiit puskemaan rajoja hieman pidemmälle.

Entä jos Charles Manson olisi saanut levytyssopimuksen ja olisi päätynyt vaikutusvaltaiseksi superjulkkikseksi muuten kuin veritöiden kautta?

”Minun arvaukseni on – ja tämä voi olla vain arvaus – että jos Manson olisi saanut levydiilin ja menestynyt, se olisi riittänyt. Jälkeenpäin katsoen näitä murhaajia yhdistää se, että he halusivat olla jotain enemmän, suurempaa. Ja heidän rajansa antoivat periksi.”

Ihmispedot (Atena Kustannus, 2012)


Kirjan pedot
Dahlén joutui jonottamaan aikoja tappajien tykö, joskus myös maksamaan heidän ajastaan. Hän olisi halunnut haastatella useampia naismurhaajia, mutta hänen yrityksensä eivät onnistuneet johtuen mm. vankilaviranomaisten kielloista. Dahlén kertoo käyneensä myös kirjeenvaihtoa kanadalaisen sarjamurhaajan kanssa, mutta lopettaneensa sen kirjeiden pelottavan luonteen takia.
Seuraavat viisi murhaajaa päätyivät osaksi kirjaa:
Charles Manson (1934-)
Manson ”perheineen” tuomittiin 1960-luvun lopulla tapahtuneista murhista vankilaan. Nyt hän johtaa vankilasta käsin luonnonsuojelukultti ATWAa, joka on lyhenne sanoista ilma, puut, vesi, eläimet (Air, Trees, Water, Animals).Issei Sagawa (1949-)
Japanilaismies murhasi 1980-luvun alussa Pariisissa opiskellessaan hollantilaisen opiskelutoverinsa ja söi hänet. Vapaana elävä Sagawa nousi kuuluisuuteen kotimaassaan toimien mm. ravintola-arvostelijana.

Dorothea Puente (1929-2011)
Viime vuonna kuollut amerikkalaisnainen piti Kaliforniassa 1980-luvulla täysihoitolaa, jonka asukkien murhista hän joutui vankilaan. Puenten istuessa vankilassa hänen resepteistään on julkaistu keittokirja.

Wayne Lo (1974-)
Taiwanilaisamerikkalainen opiskelija murhasi vuonna 1992 kampuksella yhden opiskelijan sekä professorin ja haavoitti neljää muuta. Vankilassa istuva mies myy nettisivujensa kautta taidettaan, jonka tuotot menevät hänen uhriensa hyväksi.

Peter Lundin (1971-)
Tanskalainen mies murhasi Yhdysvalloissa asuessaan äitinsä vuonna 1991. Yhdeksän vuotta myöhemmin hänet tuomittiin kotimaassaan naisystävänsä ja tämän kahden lapsen murhista.

 

 

 

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi