Nina laulaa jazzin mosaiikkia

Nina Mya laulaa englanniksi, koska Torniojokilaakson murre on leveää. Se heittäytyy kurkkuun poikkiteloin, eikä suostu suun etualalle.

Kuvat: Eva-Liisa Orupold

Jazz-tulokas haluaa ihmisten keskittyvän musiikkiinsa.

Nina Mya laulaa englanniksi, koska Torniojokilaakson murre on leveää. Se heittäytyy kurkkuun poikkiteloin, eikä suostu suun etualalle.

Englanninkieli viihtyy lähempänä hampaita. Se sopeutuu, liukuu, liukastelee, sujahtelee suusta ulos, taipuu improvisointiin, ei heittäydy hankalaksi.

”Englanti on osa jazzin traditiota. Olen enemmän 40-, 50- ja 60-luvun jazzin kuuntelija. Sitä kuuntelin nuorempana, ja sitä kuuntelen edelleen”, Nina sanoo.

Tapaan Ninan Hakaniemessä. Hän on reipas, iloinen, keskipitkä, hyvällä lappilaisella tavalla rempseä.

Nina Mya oli ensin nimeltään Nina Höynälä. Höynälänä voi olla tietysti  vaikeaa tehdä kansainvälistä uraa. Mya onkin parempi korkean tason jazz-laulajattaren taiteilijanimeksi.

Nina on harrastanut musiikkia pitkään, soittanut pianoa ja laulanut myös. Jazzin parissa hän ei ole kuitenkaan ollut vielä kymmentä vuotta. Siksi onkin hienoa, että hänellä on jo valmiina selkeä näkemys siitä, millaista jazzia hän haluaa tehdä.

Musiikilliset esikuvat alkoivat putkahdella elämään pohjoisessa.

Ninan ensimmäinen jazz-ostos oli Miles Davisin klassikkoalbumi Kind of Blue. Sen hän löysi 15-vuotiaana torniolaisen levykaupan ale-laarista. Siellä oli muitakin aarteita: Ella Fitzgeraldia, Cannonball Adderleyta, Billie Holidayn albumeja, Dexter Gordonia.

”Koulussa kerrottiin miten Miles Davisin Kind of Blue on merkittävä albumi. Silloin vasta tajusin, että se on oikeasti hyvä, siis muidenkin mielestä, ei vain minun maailmassani.”

Koulu on Sibelius-Akatemian jazzosasto. Nina ei muista miten hän päätti hakea juuri sinne. Lukiossa se oli jo selvää. Paljon myöhemmin, ehkä jo Helsingissä asuessaan, hän löysi vanhan lehtiartikkelin: Nina oli voittanut 16-vuotiaana laulukilpailun. Paikallislehden haastattelussa hän kertoo, että haaveena on päästä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan laulua.

Nina on pätevä laulaja. Ei vielä musiikin maisteri, mutta muulla tavalla pätevä. 23-vuotias Nina Mya on laulanut aina. Tänä vuonna hänet valittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi.

Saman kunnianosoituksen ovat saaneet aiemmin muun muassa Teppo Mäkynen, Verneri Pohjola ja Marzi Nyman. Nina pääsi siis hyvään seuraan, ja korjaa samalla myös miesten kansoittaman listan sukupuolikiintiötä.

Silmiinpistävää jazzari-listoissa on usein se, että miehet ovat siellä soitintensa kanssa, naiset laulavat. Usein kuitenkin unohtuu, että laulu on myös soittimen soittoa. Oma keho on laulajan instrumentti. Se täytyy oppia tuntemaan, oman soittimen opiskelu on laulajalle yhtä tarkkaa käsityöläisen puurtamista kuin rumpalille, trumpetistille tai kitaristille.

Elokuussa ilmestyi Nina Myan debyyttialbumi Flying Solo. Kaikki kappaleet ovat Ninan sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia. Albumi on myös Ninan tuottama.

Flying Solo on pehmeää, englanninkielistä, jazzin perinteeseen niiaavaa jazzia. Nina mainitsee esikuvakseen Ella Fitzgeraldin. Tämä ei oikeastaan kuulu ainakaan laulujen tunnelmasta läpi. Enemminkin mieleen tulee Sarah Vaughan. Toisaalta Nina itse puhuu paljon Ellan scat-sooloista. Niitä hän on opiskellut kuuntelemalla tarkkaan, hidastaen sävelet mielessään siten, että ne voi oppia ja tuntea lopulta kurkunpäässä.

Ninan oma musiikki muovautuu sävellysprosessissa esikuvien mosaiikiksi. Mukaan tulee tietysti paljon omaa.

Nina haluaa säveltää tyylikästä jazzia, sellaista, jota istutaan alas kuuntelemaan.

”Pidän siitä, että ihmiset istuvat alas ja keskittyvät musiikkiin. Omat sävellykseni eivät ole varsinaisesti tanssittavaa jazzia. Tietysti mukana voi jammailla, mutta aika hillittyä tämä on.”

Nina laulaa jazz-standardeja keikoilla, mutta ei levytä niitä. Hän kokee vielä perinteen painon liian suurena. Omaa materiaalia on helpompi lähestyä, siihen saa ujutettua ensikertalaisen tuoreutta. Oma materiaali tietysti myös opettaa omasta tyylistä paljon. Samalla juuret pääsevät lujittumaan, tuotanto asettuu vähitellen osaksi jazzin yhä kehittyvää traditiota.

Kysyn Ninalta, mitä mieltä hän on aivan uusien jazz-versioiden luomisesta. Esimerkiksi jazzpianisti Brad Mehldau levyttää oivaltavan kirkkaita tulkintoja Radioheadin kappaleista.

”En innostu eri lajien sekoittamisesta. Pop ja rock ovat oma lajinsa, en haluaisi koskea niihin. Jotkut kappaleet ovat tietyllä lailla pyhiä, en esimerkiksi versioisi Freddie Mercuryn kappaleita.”

Niiden kuuluu saada elää omassa lajityypissään, lentää tutulla taivaalla.

Nina Myan albumi Flying Solo ilmestyi elokuussa.

Nina Mya keikalla:

Kemijärvi: Hotelli Pyhätunturi 14.9.
Turku: Jazz Club Monk 19.10.

Kuuntele Flying Solo:

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi