Rakkautta ja Anarkiaa 2012
Nupit kaakkoon -leffat

"Saksalaisdokumentin tarina on niin uskomaton ja herkullinen, että puolet ajasta uskon katsovani mockumentarya."

20. syyskuuta starttaavan Rakkautta & Anarkiaa –festivaalin popdokumentit tarjoavaa tilan vinyylifriikeille, musarunkkareille, skeittareille, marginaalihipstereille ja tavallisille faneille. Niin valkokankaalla kuin katsomossakin.

This Ain’t California
(Saksa 2012)
O: Marten Persiel

 ★★★★☆ 

Saksalaisdokumentin tarina on niin uskomaton ja herkullinen, että puolet ajasta uskon katsovani mockumentarya. Internetistä ei kuitenkaan löydy tukea epäluulolleni. Itäsaksalaiset nuoret siis todellakin rakensivat omat skeittilautansa ja valtasivat kadut 1980-luvulla valtiovallan harmiksi.

Dokumentin ydin on muistelemaan kokoontuneessa kaveriporukassa. Joukosta puuttuu yksi, Denis “Panik” Paraceck, jonka vaikeita kotioloja, veijarikarismaa ja rullalautalahjakkuutta ystävät muistavat erityisellä haikeudella. Päheä arkistomateriaali ja animaatiot antavat tunteelliseksi läiskähtävälle tarinalle sopivasti särmää.

Samaan tapaan kuin alempana arvostellun Good Vibrations –elokuvan punkkarit haistattavat pitkät yhteisönsä politiikalle, myös itäsaksalaisnuorten huoleton tyyli ja heittäytyminen länsimaisen hapatuksen riemuihin olivat keskisormi DDR:n vakavalle viranomaisnaamalle.

Erityisen koskettavia ovat kertomukset idän ja lännen skeittareiden kohtaamisista ja yhteishengestä, joka aikanaan oli tietenkin erityisen arveluttavaa poliittisesti. Samaan kaupunkiin kokoontuneet saksalaisskeittarit eivät olisi edes saaneet yöpyä samassa hotellissa.

22.9. klo 16.00 Kinopalatsi 8
23.9. klo 18.30 Andorra
26.9. klo 16.00 Andorra

 

Good Vibrations
(UK – Irlanti 2012) 
O: Lisa Barros D’Sa, Glenn Leyburn.
P: Richard Dormer, Jodie Whittaker, Andrew Simpson, Kerr Logan, Mark Ryder.

 ★★★★☆ 

Kun hänen toverinsa valitsivat joko protestanttien tai katolisten puolia, Terry Hooley oli jo puolensa valinnut. Belfastilaismies pisti uskonsa musiikkiin ja perusti 1970-luvulla levykaupan Good Vibrations.

Hooleyn tarina kerrotaan hänen omien muisteloidensa pohjalta. Keskellä sissisotaa Richard Dormerin näyttelemä mies ottaa pankkilainan, lahjoo aseelliset taistelijat vinyylillä ja löytää uuden sukupolven keskuudessa leviävän punkmusiikin. Uuteen musiikkiin heittäytyvä Hooley perustaa levymerkin, jonka tunnetuin julkaisu on Undertonesin Teenage Kicks, mutta jonka katalogiin kuuluu myös Rudia ja The Outcastsia.

Sosialistiperheessä kasvaneesta Hooleystä ei tehdä pyhimystä – päihteitä kuluu, bisnespuoli mättää ja perhe jää oman onnensa nojaan – mutta hänen tarinastaan kasvaa universaali ja mukaansa tempaava kertomus oman intohimonsa ja yhteisönsä löytämisestä. Tai no, universaali siinä mielessä kuin Teenage Kicks on universaali. Kriitikko sisälläni myöntää, ettei elämäkertaelokuva ole varsinaisesti loistava.

Mutta elokuvan tärkein sisältö onkin musiikissa, pohjoisirlantilaisen punkin syntytarinassa sekä soundtrackin biiseissä. Jälkimmäisiä on ollut valitsemassa belfastilainen David Holmes, muun muassa Steven Soderberghin sävellysvastaavana tunnettu dj.

22.9. klo 14.00 Kinopalatsi 7
24.9. klo 18.30 Kinopalatsi 7



Grandma Lo-Fi
(Amma Lo-Fi, Islanti 2011)
O: Orri Jónsson, Kristín Björk Kristjánsdóttir, Ingibjörg Birgisdóttir.
P: Sigrídur Níelsdóttir

 ★★★½☆ 

Viime vuonna menehtynyt Sigrídur Níelsdóttir on kulttisuosiota nauttiva artisti kotimaassaan Islannissa. Dokumentin kuvaamisen aikoihin hän oli kahdeksankymppinen harmaapäinen mummo, joka soitteli kiippareita ja nauhoitteli ääniä keittiössään. Soittamisen hän oli aloittanut vasta seitsemisen vuotta aiemmin.

Jotain elektropopparin suosiosta kertoo sekin, että hänestä kertovan dokumenttielokuvan ovat ohjanneet nuoret muusikot ja visuaaliset taiteilijat. Suureksi osaksi kaitafilmille kuvatun elokuvan kotikutoinen kerronta jatkaa Níelsdóttirin villasukka-estetiikkaa. Filminpätkiä koristavat animaatiot ovat hellyttävän naiiveja, aivan kuin Níelsdóttirin kuvakollaasitaide.

Vain hieman yli tunnin mittainen dokumentti näyttää, kuinka Níelsdóttir nauhoittaa musiikkinsa 70-vuotislahjaksi saamillaan stereoilla c-kaseteille ja kuinka hän tekee helikopterin ääniä käsivatkaimella. Musiikin tekeminen ei ole välineistä, iästä tai nuotinlukutaidosta kiinni, kuten dokumentti riemukkaasti todistaa.

26.9. klo 18.30 Andorra
29.9. klo 14.00 Andorra

 

Knucklebonehead
(Suomi 2012)
O: Oskari Pastila
P: Oskari Martimo

 ★★★☆☆ 

Nupit kaakkoon –kokonaisuuden suomalaisesta annista vastaa kahden Oskarin elokuva. Oskari Pastilan ohjaama dokumentti kertoo rokkipoppoo Knucklebone Oscarin pääjehusta, Oskari Martimosta. Martimossa on tosin yksinäänkin aineksia kahdeksi Oskariksi, toinen on essu päällä touhuava perheenisä ja toinen kitaroita hajottava rokkitähti.

Tohtori Jekyll ja herra Hyde –asetelma on koko elokuvan pohjana. Martimo purkaa lavan ulkopuolella psykiatreille tuhoamisvimmaansa, mutta kiertueella mies kittaa viskiä, miettii uusia tapoja hajottaa instrumenttejaan ja toteuttaa ne. Iso osa dokumentista sijoittuu bändin Kiinan kiertueelle, jossa bändi elää yli budjetin ja puhuu vakavia, minkä riehumiseltaan ehtivät.

Kamera seuraa Martimoa erittäin todentuntuisista hetkistä lavastetun oloisiin tilanteisiin. Kokonaisuus on tarkoituksellisen kaksijakoinen, huuruinen ja paikoin epätodellinen – ja sellaisena kiinnostava, vaikka minkään sortin tolkkua Martimon persoonaan ei saada.

21.9. klo 18.15 Andorra

Lisää Nupit kaakkoon -elokuvia täältä

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , ,

Kommentoi