007 Skyfall

"Suhde pomoon on tällä kertaa sinisilmä-agentin tärkein naissuhde."

(Skyfall, Iso-Britannia – USA 2012)
O: Sam Mendes
N: Daniel Craig, Judi Dench, Javier Bardem, Naomie Harris, Ralph Fiennes
K16
Ensi-ilta 26.10.

 ★★★★☆ 

James Bond on uusi mies. Mutta myös sama vanha.

Haluan melkein unohtaa ne Bondit, jotka näin ennen kuin Daniel Craig otti roolin haltuunsa. Tahdon pestä verkkokalvoiltani Pierce Brosnanin yhden ilmeen smokkipellen, Roger Mooren muka-hauskan agenttiaristokraatin ja Sean Conneryn setämäisen elostelijan.

Timothy Dalton ja George Lazenby eivät edes jättäneet merkittävää muistijälkeä.

Daniel Craigin myötä 50-vuotias agenttihahmo on päivittynyt näihin aikoihin, mutta miehen kolmannessa 007-seikkailussa katse käännetään myös menneeseen, Bondin perinteisiin ja perintöön. Niihin kuuluvat myös englantilaisuus ja skotlantilaisuus. James Bond tunnustaa väriä, ajaa jälleen Aston Martinilla ja mainitsee –– tosin pienellä ironialla varustettuna –– myös isänmaallisuutensa.

James Bond tunnustaa myös ikänsä. Miehen ikä käy ilmi juonilinjojen sisällä (Bond pistetään kuntotestiin, jossa ei yllä nuoruutensa tuloksiin), ja hahmon ikä näkyy viitteinä saagan menneisyyteen (uusin elokuva tuo muun muassa takaisin pari menneiden vuosien hahmoa).

Ikä-teemaa käsitellään myös agentin pomon, M:n (Judi Dench) kautta. Hänellekin vihjataan, että on aika siirtyä eläkkeelle. Teräsrouva haluaa kuitenkin hoitaa käsillä olevan ongelman. Hahmo M:n menneisyydestä on palannut uhkaamaan koko MI6:ia, ja heti ensiksi salaperäinen vastustaja tulee horjuttaneeksi Bondin uskoa pomoonsa.

Suhde pomoon on tällä kertaa sinisilmä-agentin tärkein naissuhde. Yhteisellä siteellä on historiaa, painoa ja merkitystä –eli kaikkea sitä, mitä Bondin ihmissuhteilta on perinteisesti puuttunut (Casino Royalen Vesper Lyndiä lukuun ottamatta). 007:n ja M:n välit ovat näennäisen viileät, mutta pinnan alla lymyää kiintymys, tuo agentin kaihtama tunne. Vielä kompleksisempi on Javier Bardemin näyttelemän pahiksen suhde MI6:n johtajaan.

M on ennen kaikkea äiti, ankara äiti, joka odottaa pojaltaan paljon. Silti – ja tämä saattaa kertoa enemmän kirjoittajasta kuin elokuvasta – Bond on seksikkäimmillään todetessaan korvanappiin tai suoraan pomolleen ’yes ma’’am’. Siinä on jotain tenhoavaa, että holtiton agentti taipuu ainoastaan tämän naisen tahtoon. Etenkin kun saagan menneisyydessä naishahmot ovat olleet enimmäkseen vähäpukeisia viettelijöitä.

Miljööstä on karsittu glamouria. MI6:n toimistokin on harmaa kellaribunkkeri, eikä lopputaistoa käydä smokeissa hulppealla kasinolla vaan Jamesin lapsuudenmaisemissa karussa Skotlannissa. Samalla elokuvaan ujutetaan miehen varhainen kipupiste, hänen agenttiominaisuuksiaan selittävä perheen menettäminen.

On vaikuttavaa, kuinka ohjaaja Sam Mendesin (American Beauty, Revolutionary Road) elokuvassa henkilöpsykologia ja näyttelijätyö nousevat taistelukohtauksia tärkeämmiksi elementeiksi. Mitään Casino Royalen parkour-kohtausta vastaavaa fyysistä ilottelua Skyfallissa ei nähdä, mutta sama taito näkyy esimerkiksi Bardemin ja Craigin, tai Bardemin ja Denchin välisessä dialogissa.

Kiitos teille, jotka palkkasitte hyvän ohjaajan hyvän toimintaohjaajan sijaan.

 

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi