Halloween – ennen ja nyt

"Kiertelen kauppoja onnellisena, koska tarjolla on nyt asiaankuuluvia koristeita."

Kirjoittaja haaveilee överimmästä halloweenista.

Syksy on lempivuodenaikani. Se on kauniin ruskan, kirpeän ilman ja – mikä tärkeintä –  halloweenin aikaa. Koska halloween on ehdottomasti lempijuhlani, aloitan valmistelut aikaisin. Asuntoni koristelen heti lokakuun alussa. Laitan hirveästi rahaa koristeisiin ja askartelen niitä myös itse. Juhlin halloweenia ystävien kanssa pitämällä kauhuleffaillan, jota komppaa aiheeseen sopiva menu. Naureskelen usein olleeni edellisessä elämässäni amerikkalainen; otan halloweenin juhlinnan sen verran tosissaan.

Nyt juhlan taas lähestyessä mietin, mistä kaikki on saanut alkunsa.

Halloweenia on vietetty Euroopassa 31. päivä lokakuuta kelttiläisen perinteen vaikuttamissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Todellisuudessa sana ”halloween” on lyhenne englannin kielen sanoista ”All Hallows Eve” eli pyhäinpäivän aatto. Kelttien uutta vuotta vietettiin ensimmäinen marraskuuta, ja tuon päivän aattona juhlittava juhla oli nimeltään Samhaim tai Samain.

Ajanjakson päättyminen merkitsi kesän päättymistä ja pimeän talven alkamista, sadonkorjuuta ja kuolemaa. Keltit uskoivat, että yönä ennen uutta vuotta tämän maailman ja yliluonnollisen maailman rajat katosivat ja kuolleiden ihmisten henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Aikoinaan juhlan aikaan poltettiin kokkoja asumusten lähellä, koska tulten uskottiin suojaavan mahdollisilta henkien hyökkäyksiltä.

Samasta syystä ihmiset pukeutuivat naamiaisasuihin; naamiot ja kotoa poistuminen vasta pimeän aikaan saisivat henget uskomaan ihmisten olevan heidän kaltaisiaan ja jättämään heidät rauhaan. Myös ruokakulhoja asetettiin talojen ulkopuolelle, etteivät henget tulisi sisään.

Roomalaiset yrittivät aluksi yhdistää omia juhliaan Samhaimin päälle. Myöhemmin kristinuskon levitessä lähetystyöntekijät saivat myös käskyn sulattaa kristittyjä tapoja pakanallisiin juhliin niiden kieltämisen sijaan. 800-luvulla Paavi Gregorius III:tta ei haitannut, että Neitsyt Marian ja marttyyrien muistopäivää vietettiin toukokuussa: hän siirsi sen lokakuun 31. päivään. Katolinen kirkko ei tänäkään päivänä ole muuttanut kantaansa vaan vastustaa juhlaa pakanallisena.

Nykyään juhlan ehdoton keskipiste on Amerikka, josta on tullut kaupallisen halloweenin lippulaiva. Halloween on Yhdysvalloissa toiseksi suosituin juhla joulun jälkeen. Sieltä Suomikin on imenyt vaikutteet halloweenin nykyiselle muodolle. Tosin juhlan muotoutuminen nykyiselleen kesti Yhdysvalloissakin oman aikansa. Sadonkorjuun ja syksyn juhliminen olivat halloweenin ensimmäisiä muotoja Amerikan mantereella, mutta sen nykyaikaisemmat perinteet saapuivat irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten toimesta.

Suomessa halloweenia ei ole edelleenkään merkitty virallisiin almanakkoihin. Sitä vastaa pyhäinpäivä, joka sijoittuu 31.10.–6.11. aikavälille osuvalle lauantaille. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä, jota juhlivat suomalaiset ja ruotsalaiset luterilaiset.

Nykyään halloweenin tunnetuin symboli on irvistävä, kaiverrettu kurpitsalyhty, englanninkieliseltä nimeltään Jack O’Lantern. Alkuperäinen lyhty oli tosin tehty nauriista. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta, joka kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Kommellusten kautta Jack huijasi pirua kerta toisensa jälkeen. Kun Jack kuoli, Jumala ei halunnut häntä taivaaseen eikä vihastunut piru antanut hänen tulla helvettiinkään. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi evääksi tarkoitetun nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa.

Yhdysvalloissa nauris on vaihtunut sadonkorjuun aikaan runsaasti tarjolla olevaan kurpitsaan, ja hehkuvan hiilen sijasta lyhdyn sisään laitetaan kynttilä, joka kieltämättä toimii pelottavampana häilyvine liekkeineen. Irlantilaisten ”Jack of the Lantern” muuttui pikku hiljaa ”Jack O’Lanteriksi”.

Halloweenin symboliikkaa hallitsevat pahuuteen, kuolemaan ja okkultismiin liittyvät asiat. Myös kauhu- ja goottikuvasto kuten vainajat, aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat hallitsevat teemaa. Yhdysvalloissa olennainen osa juhlaa on, että lapset kiertävät naamiaisasuissa ovelta ovelle huutaen ”Trick or Treat!” eli ”Karkki vai kepponen!”. Lapsosille tulee antaa karkkia, tai ilkeä kepponen kohtaa talon asukasta. Jos ei karkkia tule, ikkunaan saattaa vähintään läsähtää kananmuna.

Itse olen tarkkaillut halloweenin hidasta rantautumista Suomeen yli vuosikymmenen ajan. Ensinnäkin minua harmittaa suuresti se, että juhla ei ole saanut tässä maassa ansaitsemaansa huomiota. Kymmenen vuotta sitten kyse oli jopa harvinaisesta ilmiöstä. Halloweeniä pidettiin amerikkalaisten juhlana, ei meidän. Kaupat eivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myyneet oikein mitään halloweeniin liittyvää.

Sitten pikku hiljaa amerikkalaistyylinen kaupallinen halloween alkoi rantautua tännekin. Kiertelen kauppoja onnellisena, koska tarjolla on nyt asiaankuuluvia koristeita. Eniten halloweenin huomioivat pilailukaupat, ja aika on heille varmasti hyvin tuottoisaa. Yhä useampi yritys ymmärtää nykyään juhlan kaupallisen hyödyn ja samalla levittää ympärilleen iloista juhlan tunnelmaa.

Suomessa lapset eivät vielä kulje ovelta ovelle karkkia keräämässä, se on täälläpäin pääsiäisnoitien hommaa. Aikuisten juhlinta on kuitenkin vakiintuneempaa. Siinä ovat auttaneet myös klubit, jotka järjestävät halloween-pirskeitä. Ja koska yöelämässä juhlia saatetaan viettää sekä 31.10. että sitä edeltävänä viikonloppuna, innokkaimmat voivat onnellisesti viettää juhlan kaksi kertaa.

Myös pääasiallisesti kauhuelokuvafestivaalina tunnetun Night Visionsin joka syksyinen pääfestari sijoittuu amerikkalaisen halloweenin ja suomalaisen pyhäinpäivän väliselle ajalle. Night Visions tarjoaa öisien leffamaratonien lisäksi klubeja ja kauhutyöpajan, jossa tänä vuonna valmistetaan oma “Frankenstein”, nukkesekasikiö.

Täysin amerikkalaiseen halloweenin on vielä pitkä matka, mutta ehkä jonain päivänä suomalaisten pihat ovat täynnä haamuja, luurankoja, kurpitsoja sekä hauta-arkkuja, ja pienet lapset kiertävät naamiaisasuissa ovelta ovelle. Ainakin omissa synkissä unelmissani.

Tsekkaa myös kirjoittajan kokoamat halloween-vinkit ja -ostoslista

Kuva: Hanna Horwath/Creative Commons

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi