Psykopaattitesti

"Kantavaksi teemaksi muotoutuu ajankohtainen kysymys siitä, missä kulkee sairauden ja terveyden raja."

Jon Ronson: Psykopaattitesti (suom. Sanni Aava & Seppo Lahtinen)
Sammakko 2012
247 sivua

 ★★½☆☆ 

Kenellä on oikeus määritellä, kuka on terve, kuka mieleltään sairastunut? Millaiselle ihmiselle lankeaa pelottavan kuuloinen diagnoosi “psykopatia”? Näitä kysymyksiä selvittää gonzojournalismin taitaja, brittiläinen Jon Ronson uusimmassa teoksessaan.

Deborah-niminen nainen saa tuntemattomalta lähettäjältä salaperäisen paketin. Journalisti Jon Ronsonille uskotaan tehtävä jäljittää paketin oudon sisällön merkitys ja lähettäjä. Näistä lähtökuopista alkaa Psykopaattitestin polveileva kertomus hulluuden syvyyksiin ja takaisin.

Jon Ronson tunnetaan parhaiten bestselleristään Vuohia tuijottavat miehet (2004). Yhdysvaltain armeijan salattua new age -yksikköä tarkastelevasta teoksesta tehtiin myös menestynyt elokuvaversio.

Nyt Ronson palaa kirjalliselle kentälle ihmiselon syrjäkareja kuvaavalla teemalla, psykopatialla. Aikana, jolloin adhd, tunne-elämän epävakaus, keskivaikea masennus ja muut diagnoosit ovat arkea jokaisen tuttavapiirissä ja naistenlehdet kehottavat tarkkailemaan, onko oma kumppani narsisti, on psykopatiateos Ronsonilta jälleen nappiosuma aihevalinnan suhteen.

Ronsonin teoksen erottaa muista samaa teemaa sivuavista kirjoista sen raffius: kirjoittaja panee itsensä likoon sataprosenttisesti tapaamalla sarjamurhaajia Brittien tarkimmin varjelluissa vankiloissa, opettelee tunnetun psykologin kehittämän psykopaattitestin käytön ja suuntaa sen turvin arvioimaan psykopaateiksi oletettuja henkilöitä, muun muassa pörssihaita.

Teoksen kansiin on koottu myös psykopaattien hoidon lyhyt historia. Esitellyt hoitomuodot ovat lobotomiaan verrattavia ja materiaali kaukana tavanomaisten historiateosten kuvauksista. Kenties mielenkiintoisin tarina kerrotaan vankimielisairaalassa olevasta miehestä, joka väittää teeskennelleensä mielisairasta saadakseen lievemmän tuomion rikoksestaan.

Sivu sivulta teoksen kantavaksi teemaksi muotoutuu ajankohtainen kysymys siitä, missä kulkee sairauden ja terveyden raja. Ronson valaisee asiaa esimerkiksi tosi-tv-ohjelmien kautta. Eräs hänen tv-tuottajatuttavansa kertoo, kuinka media käyttää tietoisesti hyväkseen “vähän hulluja”. Siis nimeltä mainitsemattomia Big Brother -asukkeja, salarakkaita ja ex-urheilijoita. Juju on siinä, ettei esiintyjä saa olla “liian hullu”. Selkeä hyväksikäyttö kun ei tee hyvää eri medioiden imagoille. Rankkaa, vai mitä?

Teoksen ansio on foucaultlaisen tieteenkritiikin esiintuominen ajankohtaisten ilmiöiden kautta. Kun ihmisen mieli, tunteet ja käytös paloitellaan osiin diagnoosien, itsehoito-oppaiden, naistenlehtien testien ja “vinkkien” sekä muun järkeilyn avulla, on normaaliuden rajalla tungosta. Ronsonin teos onkin oiva muistutus siitä, että normaalius on äärimmäisen suhteellinen käsite.

Teoksen miinuksiin kuuluu salaperäisestä paketista kertovan kehystarinan jääminen ontoksi. Gonzojournalismin keinoin siitä olisi voinut saada vieläkin herkullisemman. Muualla teoksessa gonzoillaan toki täysillä.

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi