Step Up Revolution

"Melko naiivia ja tutun tuntuista, mutta tässä kontekstissa aivan toimivaa, ja uskoisin että nuorelle kohdeyleisölle sekä nautittavaa että mietityttävää."

(USA, 2012)
O: Scott Speer
N: Kathryn McCormick, Ryan Guzman, Stephen Boss, Cleopatra Coleman, Misha Gabriel Hamilton
K 7
Ensi-ilta 12.10 2012

 ★★★☆☆ 

Step Up -sarjan neljännessä osassa on sekä vauhtia että ajatusta.

”Lähde mukaan kokemaan tanssin huuma helteiseen Miamiin”, kehottaa nuorisomusikaalin lehdistömateriaali, eikä varsinaisesti tee keski-ikäiseen kriitikkoon vaikutusta. Tanssin yhteisöllinen ja ruumiillinen riemu yhdistyvät kuitenkin Scott Speerin ohjaamassa pätkässä jopa pohdintoihin taiteen yhteiskunnallisesta roolista. Step Up Revolution siis on kuin onkin keskimääräistä miellyttävämpi lajinsa edustaja.

Toki leffan juonessa on paljon kliseistä huttua. Seanin (Ryan Guzman) johtama katutanssirymä The Mob on erikoistunut näyttäviin, rohkeisiin ja laittomiin yllätystempauksiin julkisilla paikoilla. Tanssillisen flashmobbaamisen tarkoitus on voittaa YouTuben eniten katsojia keräävälle videolle lupaama miljoonan dollarin potti. Tilannetta mutkistaa Seanin orastava romanssi äveriään liikemiehen tyttären Emilyn (Kathryn McCormick) kanssa. Juuri tytön isän ajamien ”kehityssuunnitelmien” on tarkoitus jyrätä köyhälistöstä ponnistavan tanssijengin kotikortteli maan tasalle.

Mutta hetkinen! Voisiko tanssiperformansseista olla ratkaisemaan kaupunkisuunnittelukonflikti ja jopa Seanin oma kinkkinen valintatilanne Emilyn ja kavereiden välillä? Pitäisikö taiteella tavoitella muutakin kuin yhteisövideopalvelun palkintorahoja?

Melko naiivia ja tutun tuntuista, mutta tässä kontekstissa aivan toimivaa, ja uskoisin että nuorelle kohdeyleisölle sekä nautittavaa että mietityttävää. Se mikä näistä Step Up -sarjan elokuvista ja muistakin uudemmista nuorisomusikaaleista kuitenkin tyystin puuttuu, on jokin lopullinen irtiotto joka nostaisi tanssikohtaukset tai koko leffan joksikin suuremmaksi, kohottavammaksi ja mieleenpainuvammaksi. Aikamoisen arkista kertakäyttötavaraahan nämä ovat.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi