The Walking Dead

"Kuinka vahvasti sarja voi uudistua kolmannella kaudella, miten korvataan muutamat keskeiset henkilöhahmot ja heidän kuolemansa kautta kadonneet ryhmäjännitteet ja entäpä ne moraalipohdinnat – onnistuuko sarja tarjoamaan vielä ajatushelmiä?"

(USA 2010-)
Luonut: Frank Darabont
Sunnuntaisin klo 21.55 Fox

 ★★★★★ 

Maailma, jonka menetimme.

En ole kauhugenren suurimpia ystäviä.

Säikyn helposti ja joudun laittamaan jännissä kohdissa kädet silmien eteen. Tämä siitä huolimatta, että olen aikuinen nainen, joka ymmärtää fiktion ja faktan eron. Silti, inhoan pelottelukauhua.

Opiskeluaikoina kävin ystäväni kanssa elokuvissa katsomassa japanilaiskauhuleffa Ringuun perustuvan amerikkalaisversio The Ringin. Ahdistuin niin, että rukoilin ystävääni jäämään yöksi. Puhuimme elokuvasta pakonomaisesti yön pikkutunneille asti.

Tämä siis alustuksena siihen, miksi en aluksi tippaakaan innostunut niin kriitioiden kuin katsojien maailmalla ylistämästä The Walking Dead -sarjasta. Luulin, että se on splatter-efekteillä mässäilevää tusinaviihdettä. En olisi voinut enempää erehtyä.

The Walking Dead on lähtökohdiltaan post-apokalyptinen kauhudraama, jossa harvalukuinen eloonjääneiden joukko kamppailee Amerikan vallannutta zombie-virusta ja sen muuntamia ”käveleviä kuolleita” vastaan. Haukotus, onhan näitä nähty. Mutta, ihmislihaa himoitsevien zombie-laumojen ja veriroiskeisen väkivallan alta paljastuu ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä pohdiskeleva moraliteetti, joka yllättää ajankohtaisuudellaan ja tuoreudellaan.

Toisin kuin sarjan Sylviin aiemmin arvioinut kriitikkomme, olin koukussa ensimmäisestä jaksosta lähtien. Sarjaihastukseni vain vahvistui tarinan edetessä ja henkilöhahmojen saadessa lihaa luidensa ympärille.

Huomasin pohdiskelevani roolihenkilöiden tavoin moraalisia dilemmoja, jotka asettuvat poikkeustilanteessa hieman erilaiseen valoon. Kannattaako maailmanlopun reunalla horjuvaan todellisuuteen synnyttää lapsia? Millaisessa tilanteessa, jos ollenkaan, on oikeutettua tappaa toinen ihminen? Milloin ryhmän selviytyminen menee yksilön oikeuksien edelle?

Paitsi visuaalisesti hätkähdyttävä ja kunnianhimoinen, The Walking Dead on juonen rytmitykseltään, toiminnan ja suvantovaiheiden lomitukseltaan ja keskeisten henkilöiden roolitukseltaan timanttista työtä. Tämä ei hämmästytä, sillä saman yhtiön eli AMC:n hittisarjoja ovat myös Breaking Bad ja yksi kaikkien aikojen lempisarjoistani, briljantti Mad Men.

Sarjan näyttelijöistä kukaan ei ole varsinainen supertähti, vaikka kokeneita konkareita ja valkokangassankareitakin löytyy. Pääosassa nähtävä brittinäyttelijä Andrew Lincoln (Rakkautta vain, Opettajat) esittää jeesusmaiseksi johtajahahmoksi nousevaa apulaissheriffi Rick Grimesia huikealla antaumuksella. Oikeudenmukaisuuden nimeen vannovan miehen vakaumusta koetellaan kerta toisensa perään, kunnes toisen tuotantokauden lopussa tapahtuu se väistämätön; minäkuvan murentuminen.

Muista mieleen jäävistä roolisuorituksista vastaavat Carl Grimesia esittävä lapsinäyttelijä Chandler Riggs, hyvin vastakkaisia naistyyppejä ilmentävät Laurie Holden (Andrea) ja Melissa McBride (Carol) sekä vanhanajan charmia huokuva Scott Wilson (Hershel). Oikeastaan kenet tahansa näyttelijöistä voisi nostaa yksilösuorituksensa perusteella esille, niin hienoa roolityöskentelyä sarjassa nähdään.

Puhumattakaan niistä zombeista! Huhu kertoo, että eläviä kuolleita esittävät näyttelijät – eivät siis pelkkiä statisteja – joutuivat käymään läpi erityisen zombie-koulun, jossa opetettiin oikeanlaista liikkumista. Pieteetillä toteutettu lavastus ja maskeeraus korostavat laadukkuuden vaatimusta.

Toisen kauden viimeisten jaksojen tapahtumat asettivat ainakin omalla kohdalla odotukset korkealle. Kuinka vahvasti sarja voi uudistua kolmannella kaudella, miten korvataan muutamat keskeiset henkilöhahmot ja heidän kuolemansa kautta kadonneet ryhmäjännitteet ja entäpä ne moraalipohdinnat – onnistuuko sarja tarjoamaan vielä ajatushelmiä?

On sinällään harmi, että The Walking Deadin kaltainen huipputuotos päätyi Suomessa vain marginaalisia yleisöjä keräävälle FOX-kanavalle. Jos siis sarja meni ohi huomaamattasi (uusinnoista huolimatta), suosittelen hankkimaan DVD:llä ja Blu-raylla ilmestyneet ensimmäisen ja toisen kauden ja ahmimaan 19 jaksoa maraton-katseluna. Uusi kausi alkoi FOX:illa lokakuussa.

The Walking Dead. 1. & 2. tuotantokausi julkaistiin DVD:llä ja Blu-raylla 7.9.2012. Uudet 3. kauden jaksot FOXilla alkaen SU 21.10 2012.

Kommentoi