Call Girl

"Kerronta viipyilee ja naattii huolellisesti toteutetussa 70-luvussa. Yksityiskohdissa on tarkkuutta ja voimaa, mutta kiteytystä ja iskua vasten kasvoja ei koskaan tule."

(Ruotsi 2012)
O:  Mikael Marcimain
N: Pernilla August, Sofia Karemyr, Magnus Krepper, David Dencik, Lars Green
K16
Ensi-ilta 23.11.2012

 ★★★½☆ 

Skandaalidraamaa Olof Palmesta tai Olof Palmen vierestä.

Ensin vähän itse aiheesta, poliittisesta skandaalista.

Salailu on kiehtovaa. Erityisesti, jos kyseessä on ns. hyvien miesten kohtalo. Niin kuin nyt presidentti John F. Kennedyn tai pääministeri Olof Palmen, suurten poliittisten subjektien.
Miksi heidät murhattiin?

Kiinnostavaa on myös, kun ”hyvät miehet” likaavat käsiään. Kuten väitteiden mukaan Kennedy(t) Marilyn Monroen kuoleman yhteydessä ja Palme ns. tapaus Geijerissä.

Kun kädet likaantuvat, on usein mukana naisia; näille miehille, näissä kuvioissa pelkkiä objekteja.

Lennart Geijer oli Palmen hallituksen oikeusministeri ja antoi kasvot Ruotsin mahtimiesten laajamittaiselle bordellijupakalle, kun asia vuoti julkisuuteen vuonna 1976.

Ensin tapaus oli ulkopoliittinen. Saman puhelintytön asiakkaita olivat sekä itäeurooppalainen diplomaatti että Ruotsin poliisipäällikkö ja kyseessä valtakunnallinen turvallisuusriski, johon piti puuttua.

Sitten kävi ilmi, että jutun keskiössä olleen bordellimamman tallissa oli myös 14-vuotiaita tyttöjä, joita hyväksikäytti joukko eri puolueiden keskeisiä poliitikkoja sekä poliisi- ja sotilasjohtajia.

Tapaus Geijer ja sen tutkinta alkoi polttaa ja juttu haluttiin haudata. Jutun vaientamiseen osallistui ponnekkaasti myös pääministeri Palme.

Miksi, tekee mieli kysyä, kun on juuri nähnyt teattereissa pyörivän erinomaisen Palme-dokumentin. Miksi tämä (uhka)rohkea poliitikko peittelisi muiden syntejä, kun uskalsi heitä julkisesti ja vasten kasvojakin syyttää väärinkäytöksistä?

Todellisuuteen pohjautuvan Call Girl –elokuvan mukaan myös itse Olof Palme hyväksikäytti mainittuja alaikäisiä. Tätä seikkaa ei jutun todistusaineisto (ainakaan vielä) tue ja elokuva on jo nostattanut raivoa Ruotsissa.

En ihmettele. Minusta tällainen vihjailu on puhtaasti sensaationhakuista elokuvan tekijöiltä.
Sen sijaan elokuva viittaa kuin ohimennen myös Palmea raskauttavaan yksityiskohtaan.

Samaan aikaan, kun bordellihärdelliä selviteltiin, Palmen hallitus vei (elokuvan mukaan) eteenpäin lakiesitystä, jossa liberaalin seksuaalipolitiikan varjolla lievennettäisiin raiskaustuomioita ja alaikäisiä hyväksikäyttävien rangaistuksia.

Lievennettäisiin!

Jos tämä pitää paikkansa, lakiesityksen valmistelun pitäisi olla tanakammin elokuvan ytimessä. Tosilla toimilla on paljon enemmän painoarvoa kuin tympeillä vihjauksilla.

Ohjaaja Marcimain valitsee toisin. Hän rakentaa (toki upeaa) ajankuvaa ja moniaalle kurottavaa tarinaa vallasta, ei tietyn mahtimiehen mustasta puolesta.

Ja niin Call Girl kertoo vähän kaikesta: ajalle tyypillisestä naiivista kasvatusajattelusta ja nuorten tyttöjen karusta tiestä vallan sokaisemien, tuhnuisten äijien leikkikaluiksi. Se kuvaa röyhkeää madamea – Pernilla August loistoroolissa – ja uhrautuvaa poliisia, joka juttua tutkii.

Kerronta viipyilee ja naattii huolellisesti toteutetussa 70-luvussa. Yksityiskohdissa on tarkkuutta ja voimaa, mutta kiteytystä ja iskua vasten kasvoja ei koskaan tule. Elokuva lupaa muttei lunasta.  Siksi vain kolme ja puoli tähteä.

Mainitulle Palme-dokumentille (ks. Sylvin arvio) sen sijaan antaisin ainakin neljä. Se keskittyy olennaiseen. Kertoo siitä, mistä tiedetään. Miehestä, joka puhui ja toimi liian suoraviivaisesti ollakseen poliittisesti järkevä, mutta joka juuri siksi puhui ja toimi itsensä historiaan. Legendaksi – hyvässä ja pahassa.

Lue ohjaaja Mikael Marcimainin haastattelu!

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi