Looper

"Jos tulevaisuudesta lähetetyn ruumiin mukana tulee kulta-harkkoja, tietää tappaneensa itsensä 30 vuotta vanhempana."

(USA 2012)
O: Rian Johnson
N: Bruce Willis, Joseph Gordon-Levitt, Emily Blunt, Jeff Daniels
K16
Ensi-ilta 2.11.2012

 ★★★½☆ 

Joseph Gordon-Levitt ja Bruce Willis näyttelevät nuorta ja vanhaa versiota samasta miehestä. Nuoremman on määrä tappaa vanhempi.  

Looper alkaa tehokkaasti ja hämmentävästi: Joseph Gordon-Levitt on kuivuneen pellon laidalla pyssy kädessä, edessään maahan asetettu kangas. Yhtäkkiä kankaan päälle ilmestyy huppupäinen hahmo, jonka Gordon-Levitt ampuu kuoliaaksi samalla sekunnilla.

Kyse on aikamatkustuksesta, joka Gordon-Levittin voice over -monologin mukaan keksitään 2070-luvulla. Se kielletään saman tien, mutta sitä käyttävät epätoivottujen henkilöiden päiviltä poistamiseksi tulevaisuuden rikollisjärjestöt. Ne värväävät menneisyydestä – elokuvan tapahtuma-aika on 2040-luku – itselleen tappajia, jotka toimivat Gordon-Levittin tavoin ja saavat palkkionsa hopeaharkkoina.

Jos tulevaisuudesta lähetetyn ruumiin mukana tulee kulta-harkkoja, tietää tappaneensa itsensä 30 vuotta vanhempana.

Joskus käy niin huonosti, että tappaja heltyy eikä pysty ampumaan itseään ja pääsee näin itseltään karkuun.

Rian Johnsonin älykkäästi kirjoittama ja rytmikkäästi ohjaama Looper jatkaa (alkuperäisen) Total Recallin sekä Matrixin aloittamaa ja Inceptionin kehittelemää linjaa, jota voisi kuvailla nokkelalla anglosaksisella fraasilla ”mindfuck”. Kaikista elokuvista huomaa kirjailija Philip K. Dickin vaikutuksen: todellisuuteemme vaikuttaa koko ajan joko toinen todellisuus tai toinen aikakausi. Looperissa nykyaikaan vaikuttavat tulevaisuuden keksinnöt. Sen ihmiset ovat koko ajan keskuudessamme.

Fiksusti (ja vähintään puolikkaan tähden arvoisesti) Johnson jättää kertomatta yksityiskohtia aikamatkailusta tai sen tekniikasta. Riittää kun se vain on – näinhän Hitchcock meille elokuvakerronnasta opetti. Aikamatkailu on Hitchcockin termiä käyttäen MacGuffin, tarinan liikkeelle sysäävä tapahtuma tai asia, josta ei sinänsä tarvitse tietää mitään. Tärkeintä on luoda sen avulla jännitystä ja mahdollisesti esittää kiehtovia pohdintoja – tai sitten torjua ne. Hauskassa kohdassa Bruce Willis sanoo 30 vuotta nuoremmalle itselleen eli Gordon-Levittille, että hän ei halua – helvetti vie! – puida aikamatkustamisen paradokseja, riittää että he ovat samassa ajassa ja se tuottaa ongelmia ihan riittävästi.

Puolivälin jälkeen Looper muuttuu valitettavasti tavanomaiseksi takaa-ajojännäriksi, mutta yllätyksiä tulee vielä aivan viime minuuteilla. Kyse on koko maailman kohtalosta ja historian muuttamisesta, niin kuin tietysti aikamatkustustarinaan sopiikin. Huolellinen katsoja voi löytää tarinasta muutamia ristiriitaisuuksia, mutta niitähän ei tämän tyyppisissä tarinoissa voi mitenkään välttää.

Jännittävää on tosin panna merkille, että kaiken nokkeluuden ja älykkyyden alla Rian Johnsonin elokuvassa sukupuoliroolit eivät ole juuri muuttuneet: naiset huolehtivat, miehet toimivat. Naisten tehtävä on rakastaa ja suojella äitien ikiaikaisen tavan mukaan, miehet kulkevat pyssy kädessä. Kai tarinan olisi toisinkin voinut rakentaa.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi