Vaaleanpunaiset silmälasit

"Ehkä he ovat kaliforniahippien henkisiä jälkeläisiä ja haluavat pelastaa maailman psykedeliallaan. Ainakin heissä on syvempi ulottuvuus kuin Brooklyniin muuttaneissa sadoissa hipsterimuusikoissa, jotka ovat kuin travellereita muotivaatteissa."

Analyyttinen haaveilija löysi Ariel Pinkin.

En ole koskaan aiemmin fanittanut ketään tai mitään. Paitsi Jim Morrisonia, jonka kuvia piirtelin teininä, romanttisella tyylillä lyijykynällä. Samalla haaveilin hippielämästä Los Angelesissa. En ollut haaveissa Morrisonin tyttöystävä tai edes bändikaveri. Olin pelkkä sivustakatselija, hengaaja.

Ohimenevä teinifanius sai tietenkin alkunsa The Doors -elokuvasta vuonna 1991. Mutta en halunnut katsoa elokuvaa enää tutustuttuani oikeaan Morrisoniin, siis hankittuani kaikki levyt ja kuunneltuani ne puhki. Koska eihän elokuvassa ollut oikea Jim. Tyttöystävääkin näytteli ällötys.

Kireistä nahkahousuista en piitannut, ne olivat koomiset. Tärkein oli lauluääni. Myös kaikki sekavuus bändin ympärillä kiehtoi. Ei niinkään huumeiden käyttö, vaan se miten se kuului musiikissa.

Mutta nyt on Ariel Pink.

Pillifarkuista en pidä, ne ovat melkein yhtä koomiset kuin nahkahousut. Tärkein on edelleen lauluääni. Ariel näyttää nykyään pinkkeine hiuksineen Kurt Cobainilta, mutta kuulostaa enemmän Morrisonilta. Myös Ariel on Los Angelesista ja käyttää runsaasti erilaisia päihteitä. Heidän välillään täytyy olla jokin yhteys!

Beverly Hillsin vehreillä vuorilla paistaa aurinko, joka saa jotkut piiloutumaan verhojen taakse. Strange Days alkaa soida mielessäni ja muuttuu pian Strange Firesiksi. Se löytyy levyltä The Doldrums, jonka Ariel on äänittänyt yksin kotonaan kasetti-kasiraiturilla vuosina 1999-2000. Levy julkaistiin oikeasti vasta 2004.

Samalta levyltä löytyy Kate I Wait, jonka video sai minut kiinnostumaan hämärästä hahmosta, joka pukeutuu hepeniin ja laulaa sulavasti myös falsetissa. Hyvä ystäväni lähetti linkin videoon 2006. En seurannut uutta vaihtoehtomusiikkia, joten en olisi sitä itse löytänyt. Se olisi ollut henkilökohtainen musiikillinen katastrofi.

Sama ystävä houkutteli minut Ariel Pink’s Haunted Graffitin keikalle vuonna 2008 New Yorkiin. Knitting Factory oli vain puoliksi täynnä ja Ariel tunsi lavalla olonsa epämukavaksi: ”Every time I come to New York I feel like jerk.” Samastuin täysin. Tanssi oli keikkapaikassa kiellettyä (!), joten kun minä ja ystäväni heiluimme musiikin tahtiin, poseeraajat taltuttivat meidät pian. Ariel, I felt like jerk too.

Myös Arielin ex-tyttöystävä Geneva Jacuzzi on äänittänyt musiikkia kotonaan. Myös hänellä on mystisiä videoita ja performansseja. Järkytyin kun luin pariskunnan erosta. Ariel ja Geneva olivat 2000-luvun Kurt ja Courtney. Nyt pelkään tietenkin pahinta, eli mitä tapahtuu seuraavaksi. Onneksi he sentään keikkailevat yhdessä, eli välirikko ei ole totaalinen.

Haluan tietää, keitä nämä LA:n vaihtoehtomuusikot ovat ja miten he elävät. Paikan päälle lähteminen ei juuri nyt onnistu. Aloitan taas haaveilun, mutta nyt en ole pelkkä sivustakatselija, vaan jonkinlainen tutkija. Ehkä he ovat kaliforniahippien henkisiä jälkeläisiä ja haluavat pelastaa maailman psykedeliallaan. Ainakin heissä on syvempi ulottuvuus kuin Brooklyniin muuttaneissa sadoissa hipsterimuusikoissa, jotka ovat kuin travellereita muotivaatteissa.

Faniprofiilini taitaa olla analyyttinen haaveilija. Huh mikä helpotus. En siis olekaan patologinen tapaus, jolle idoli on pakkomielle. En seuraa häntä koko ajan maanosasta toiseen, olen tehnyt sen vain kerran. Idoli on minulle inspiraation lähde, tutkimuskohde. Ja joskus harvoin myös samastumiskohde.

Ariel Pink’s Haunted Graffitin keikka lähestyy, ja tätä kirjoittaessa tuntuu jo että menisin tapaamaan vanhaa tuttua. Vain lavakokoonpano jännittää. Ariel erotti rumpalinsa kesällä, mutta onneksi bändi ei sentään kokonaan hajonnut. Vanhin jäsen, loistava basisti Tim Koh on vielä riveissä, hänen olemuksensa on tärkeä osa Haunted Graffitin estetiikkaa.

Jimistä vielä: Helppohan sitä on kuolleesta haaveilla, koska hän ei muutu miksikään. Kuollut ei tee huonoja levyjä, ei hajota bändiään, ei eroa tyttöystävästään, ei lauo typeriä kommentteja haastatteluissa, ei ylipäätään tee (lisää) virheitä.

Onneksi Ariel Marcus Rosenberg elää.

Kuva: Anders Jensen-Urstad / Creative Commons

Ariel Pink’s Haunted Graffiti ja Geneva Jacuzzi Tavastia-klubilla 22.11.

Kuuntele yhtyeen uusin albumi Mature Themes:

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi