Shadow Dancer

"Konfliktissa ei ole oikeaa ja väärää, ei hyvää ja pahaa. On vain ihmisiä mahdottomissa tilanteissa."

(Iso-Britannia – Irlanti 2012)
O: James Marsh
N: Andrea Riseborough, Clive Owen, Domhnall Gleeson, Aidan Gillen, Gillian Anderson
Ensi-ilta 21.12.2012

 ★★★★☆ 

Kenet pettäisit: itsesi, perheesi vai ideologiasi?

1990-luvun Belfastiin sijoittuva elokuva alkaa tapahtumasta parikymmentä vuotta aiemmin. Colette McVeigh on pikkutyttö, jonka perheeseen osuu tragedia, ei tavaton heidän naapurustossaan mutta tragedia yhtä kaikki: pikkuveli kuolee luoteihin IRA:n ja brittimielisten yhteenotossa.

Konflikti on edelleen ilmassa aikuisen Coletten (Andrea Riseborough) arjessa. Äitinsä kanssa asuva yksinhuoltaja on kahden veljensä tavoin IRA:n aggressiivisen laidan aktiivi. Hän joutuu MI5:n miesten nappaamaksi, ja Maciksi esittäytyvä tiedustelupalvelun agentti (Clive Owen) uhkailee Coletten ryhtymään ilmiantajaksi.

Kaikki tämä tapahtuu heti elokuvan alussa. Ja mikä alku se onkaan. Erityisesti dokumentaristina kunnostautunut James Marsh (Man on Wire, mutta myös Red Riding: In the Year of Our Lord 1980) ei ohjaa huomiota luoteihin, hän ei vedä katsetta kassissa kulkevan pommiin. Marsh keskittää hahmoihin ja heidän väliseensä draamaan – epäilyä, uhmaa ja väkivaltaa uhkuvaan draamaan.

Alku on pinnalta eleetön, sen miljöö kulahtanut ja hahmot vähäpuheisia, mutta Coletten perustavanlaatuinen ristiriita on kouriintuntuva. Hänen pitäisi pettää veljensä suojellakseen poikaansa.

Perheen lisäksi kuvioon tulee mukaan kaksi järjestöä: IRA, jonka militantti siipi kyttää vainoharhaisesti omiaan, samalla kun pitää näiden puolia. Ja MI5, joka pyrkii tuloksiin ihmisistä välittämättä. Kumpikaan ei herätä katsojan luottamusta. Konfliktissa ei ole oikeaa ja väärää, ei hyvää ja pahaa. On vain ihmisiä mahdottomissa tilanteissa.

Hahmovetoinen jännitysdraama pitää katsojan penkin reunalla, yhtä paljon tarinansa kuin yksittäisten kohtausten, roolisuoritusten ja kuvien ansiosta. Andrea Riseborough on loistava, hän välittää Coletten tuskan säilyttäen kuitenkin hahmon arvaamattomuuden. Kuvat puolestaan välittävät nuhjuisuuden, mutta tekevät sen kirkkaasti hehkuvissa väreissä. Eikä loppu häviä alun erinomaisuudelle.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi