Kate Bush ja musiikin lumo

"Kirjan herkullisimpia kohtia ovat pienet huomiot artistista raskaiden studiosessioiden aikaan. Kirjan mukaan Bush poltti kuin korsteeni, myös pilveä. Hän rakasti tanssia, mutta söi vastapainoksi paljon suklaata. Bush kuvataan rakastettavaksi, mutta etäiseksi päätähdeksi."

Graeme Thomson: Kate Bush ja musiikin lumo.
Gummerus 2012.
Suom. Laura Haapala
393 s

 ★★★½☆ 

Taiderockin kuningattaren todelliset kasvot pysyvät edelleen piilossa.

Kate Bush on pop-maailman kummajainen, joka ei ole ensikiertueensa The Tour of Life (1979) jälkeen palannut konserttilavoille. Kiertueella tai harvoissa haastatteluissa Bush kätkeytyi aina vaihtuvan roolin taakse.

Kitea varten hän muuntautui siniseksi, siivekkääksi lentoon kohoamassa olevaksi olennoksi. … marssi lavalle mustassa, vartalonmyötäisessä avaruuscowboyn asussa samalla kun valkokankaalle heijastettiin kuvia kuolemanlaaksosta kylpemässä oranssissa auringonlaskussa.”

Oliko tämä rakastamaansa teatteria, halua muodostaa mystisyyden aura, itsensä suojelua vai kaikkea tätä? Bush varjelee joka tapauksessa yksityisyyttään edelleen mustasukkaisesti. Kuten toimittajakollega Heimo Hatakka sanoi samaisen kirjan arvostelussa;

”Bush ei poistu mukavuusalueeltaan kuin taiteessaan.”

Kun Bush vetäytyi julkisuudesta, hänellä epäiltiin olevan paha huumeongelma ja hänen korviensa takaa etsittiin kauneusleikkauksen arpia. Myös hermoromahdusta ounasteltiin. Bushin itsensä kerrotaan sanoneen, että kiertue vain vei häneltä kaikki voimat.
Bush teki edelleen erinomaisia levyjä, mutta lavalla hän on vieraillut kiertueen jälkeisten televisiohaastattelujen jälkeen vain viitisen kertaa. Hän esiintyi parissa hyväntekeväisyystapahtumassa ja osallistui yksittäisiin Peter Gabrielin ja David Gilmourin konsertteihin 80-luvun lopulla. Viimeksi hänet on nähty lavalla vuonna 2002, kun hän esitti osan Comfortably Numb -kappaleesta Gilmourin kiertueella Lontoossa.

Kirja perustuu Bushin yhteistyökumppaneiden haastatteluihin. Bush kuvataan neuroottisen tarkkana, omapäisenä musiikintekijänä, mutta samalla ystävällisenä, kaikki huomioonottavana, teepannun kanssa kulkevana hössöttäjänä. Bushin oma ääni kuuluu teoksessa vain mediasta poimittujen kommenttiensa kautta.

Bushin ei ole koskaan tarvinnut tehdä hanttihommia taiteensa vuoksi. Hän on erittäin hyväosainen, rikkaasta, tytärtään kaikessa tukevasta ja suojelevasta perheestä. Rock-maailmassa Bushia on tästä syystä pidetty kermaperseenä. Lukijaa saattaakin väsyttää, kun Bushin suurisydämisestä, hieman ”haksahtaneesta” perheestä ja heidän maalaisidyllistään kerrotaan kymmenennen kerran.

Kirja onnistuu kuitenkin raottamaan mielenkiintoisesti tämän piilottelevan, valovoimaisen artistin historiaa, hyvän suomennoksen tukemana. Kirjan herkullisimpia kohtia ovat pienet huomiot artistista raskaiden studiosessioiden aikaan. Kirjan mukaan Bush poltti kuin korsteeni, myös pilveä. Hän rakasti tanssia, mutta söi vastapainoksi paljon suklaata. Bush kuvataan rakastettavaksi, mutta etäiseksi päätähdeksi. Juhlissa hän saattoi liittyä hetkeksi muiden seuraan, mutta poistui sitten omiin oloihinsa.

Levytyssessioista, soittimista, äänitys- ja esiintymisteknisistä välineistä kerrotaan yksityiskohtaisesti, mutta lukija, joka etsii kuvaa tavanomaisesta Katesta kaiken lahjakkuuden takaa, joutuu pettymään. Bush onnistuu verhoamaan kaiken. Aivan kuten hän on sanonut myös musiikistaan; ”Se tulee hiljaisesta paikasta. Kenties se on kaikki, mitä meidän todella tarvitsee tietää.”

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi