Koko maailma kameran kautta

Dokumentaristi ja elokuvaaja Marita Hällfors on valinnut ammatin, jossa pääsee matkalle läpi maailman ja tarinoiden.

Kuvat: Riitta Supperi
Marokko-kuvat: Anne Tolkkinen, Mohamed El Aboudi

Dokumentaristi ja elokuvaaja Marita Hällfors on valinnut ammatin, jossa pääsee matkalle läpi maailman ja tarinoiden.

Marita Hällfors on kuvannut ylhäisöä Intiassa, paperittomia Pohjois-Afrikassa, munkkeja Japanissa ja kaikkea siltä väliltä. Myös hänen uransa alkoi tavallaan eräältä matkalta.

Pääkaupunkiseudulla kasvanut Marita opiskeli 1980-luvulla Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiologiaa. Kesät hän reilasi milloin missäkin. 25-vuotiaana tehty reissu suuntautui Belfastiin, jossa irlantilaisten ja brittien konflikti oli pahimmillaan.

”Istuin siellä pubissa yksin ja tapasin paikallisen, kanssani samanikäisen tytön. Tyttö oli jo yksinhuoltaja ja leski, hänen miehensä oli kuollut brittisotilaiden ampumana. Kuuntelin sitä elämäntarinaa ja tunsin sillä hetkellä, että minun täytyy löytää joku keino välittää näitä asioita. Se oli niin koskettavaa, se kuinka erilaista elämää joku toinen tyttö Euroopassa oli elänyt.”

Jo ennen Belfastin reissuaan Marita oli käynyt muiden innostuneiden nuorten kanssa Kansansivistystyön Liiton videotyöpajaa. Kun hän palasi Suomeen, pajaa vetänyt Perttu Rastas tarjosi puolipäiväistä työtä videopajalla. Seuraavana keväänä Marita haki TAIKiin ja pääsi sisään edellisvuonna perustetulle dokumenttiohjaajan linjalle.

Marita Hällfors ja Häätanssin ohjaaja Mohamed El Aboudi.
Marita Hällfors ja Häätanssin ohjaaja Mohamed El Aboudi.

Vaikka onkin käynyt dokumenttiohjaajan linjan Hällfors tunnetaan parhaiten elokuvaajana. Perjantaina elokuvateattereihin saapui Mohamed El Aboudin ohjaama ja Maritan kuvaama dokumentti Häätanssi. Marokkoon sijoittuva elokuva kertoo Hindistä, 15-vuotiaana raiskatusta naisesta, jonka vanhemmat ovat potkineet pois kotoa. Hindillä ei ole henkilöpapereita, eikä hän siis voi saada kunnon töitä tai mennä naimisiin.

Paljon Intiassa mutta myös Afrikassa ja Japanissa kuvannut Hällfors on tottunut siihen, ettei yhteisen kielen puuttuessa aina ymmärrä, mitä henkilöt kameran edessä puhuvat.

”Se pitää todella valppaana, koska ikinä ei voi olla varma, milloin on se tärkeä hetki. Mutta valppaus on hyväksi. Uskon onnistuneeni monesti paremmin kuvaajana näissä elokuvissa, joissa en ole ymmärtänyt kieltä. Kaikki aistit ovat avoinna sille, mitä kuvaajalla on oikeasti tehtävänään: kuvata, poimia ihmisten ilmeitä ja eleitä.”

Sama koski Häätanssia.

”Luulin varsinkin Intian reissujen perusteella olevani aika hyvä tulkitsemaan ihmisten kehonkieltä. Marokossa olin kuitenkin aivan pihalla. Aluksi luulin koko ajan, että meneillään on suuri konflikti ja kävin ihan adrenaliinikierroksilla. Kunnes opin, että arabikulttuurissa ilmaisu vain on isompaa.”

Marita, Hind ja äänittäjä Anne Tolkkinen.
Marita, Hind ja äänittäjä Anne Tolkkinen.

Myös Hind näyttää tunteensa avoimesti kameran edessä. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.

”Tuottajat ja ohjaaja varmasti halusivat kuvaajaksi naisen, koska dokumentissa kuvataan naisia aika intiimeissä tilanteissa. Myös äänittäjä oli nainen.”

Nykyään kameran varteen löytää jo helpommin naisia. Mutta Marita kertoo, että hänen uransa alkuvaiheessa se oli vaikeampaa. Pirjo Honkasalo oli päättänyt kuvata vain omia elokuviaan ja Maiju Leppänen teki yhä enemmän opetushommia. Naispuolisuus avasikin Maritalle joitain ovia. Esimerkiksi paikan intialaisesta teinitytöstä kertovan Kusumin (2000) kuvaajana.

Kaksi vuosikymmentä kestäneellä urallaan Marita Hällfors on kuvannut elokuvia muun muassa Kiti Luostariselle, Jouko Aaltoselle, Kaija Juurikkalalle, Visa Koiso-Kanttilalle ja Saara Cantellille. Jo opiskeluaikoinaan hän pääsi Pirjo Honkasalon kamera-assistentiksi. Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) oli hänen ensimmäinen oikea, koulun ulkopuolinen työnsä.

”Pirjolta mä olen oppinut äärimmäisen paljon kuvaamisesta. Ja koko dokumenttielokuva-ajattelusta.”

2013-01-15 HELSINKI filmikuvaaja Maritta Hällfros kuvattuna kotonaan

Marita kuvailee Honkasaloa tienraivaajaksi, joka on tehnyt omalla työllään tilaa muillekin. Hän kertoo myös olleensa aikoinaan onnekas elokuvakoulun kurssitovereiden suhteen. Heihin kuuluivat muun muassa juuri Cantell ja Juurikkala.

”Meillä oli ihana kurssi, ja siihen aikaan poikkeuksellinen: meistä oli melkein puolet naisia. Mulla on itse asiassa semmoinen tunne, että kaikki kehityspyrähdykset urallani olen onnistunut tekemään jonkun kurssikaverini kanssa. Niistä yhteisistä kouluvuosista on syntynyt perusluottamus, ja kunnon onnistuminen vaatii sen luottamuksen.”

Hänen ensimmäinen luotettu työparinsakin löytyi jo koulusta. Aiemmin valokuvaajaksi opiskelleen Anu Kuivalaisen kanssa Marita teki sopimuksen, että he kuvaisivat toistensa elokuvat oppiakseen kuvaamista, jota ohjaajille ei juuri muuten opetettu. Opiskelijat opettivat toisiaan.

”Elokuvakoulun jälkeen kuvasin Anun dokumentin Musta kissa lumihangella (1999). Sen jälkeen moni muukin pyysi minua kuvaamaan. Siitä johtuen tämä ura lipsahti näin.”

Ohjaajasta tulikin kuvaaja.

Hällfors on yrittänyt viime vuosina saada rahoitusta myös muutamalle omalle ohjausprojektilleen. Raha on kuitenkin tiukassa. Dokumentti elää toisaalta kukoistuskautta – yhä useammat niistä saavat elokuvateatterilevityksen – mutta toisaalta rahoituskuviot ovat aiempaa kiperämmät.

2013-01-15 HELSINKI filmikuvaaja Maritta Hällfros kuvattuna kotonaan

Marita on kuitenkin alkanut entistä enemmän seikkailla myös fiktion puolelle. Hänen ensimmäinen fiktionsa oli Juurikkalan ohjaama Kyytiä Moosekselle (2001), mutta se oli pitkälti improvisaatioon pohjaava, nopealla aikataululla toteutettu elokuva, siis melko lähellä dokumenttia. Dokumenttikerrontaa lähenivät myös Esa Illin Broidit (2003) sekä Cantellin Kohtaamisia (2009), jossa Marita kuvasi käsivarakameralla pitkiä otoksia liikkuen näyttelijöiden rinnalla ja näiden ohi.

Tähtitaivas talon yllä (2012) oli mun neljäs fiktio kaiken kaikkiaan, mutta ensimmäinen perinteinen.”

Myös Tähtitaivas oli Cantellin ohjaustyö. Samoin Onneli ja Anneli, lastenelokuva, jonka Marita kuvaa tulevana kesänä.

”Fiktio on fyysisesti paljon kevyempää, koska siinä on työryhmä. Henkisesti siinä on ehkä isompi vastuu.”

Vaikka dokumenttien kuvauskalusto on keventynyt, on niiden kuvaaminen edelleen fyysisesti rankkaa puuhaa. Sen Hällfors opettaa myös kuvaajaopiskelijoille, kun hän käy vetämässä aiheesta luentoja.

Ruumiillisten koettelemuksien vastapainoksi tarjolla on kuitenkin uusia maisemia, uusia ihmisiä ja uusia aiheita.

”Vaikka minulle tarjottaisiin niin paljon fiktioita, että ne työllistäisivät täysin, niin en millään haluaisi luopua dokumenteista. Se seikkailu, minkä jokainen elokuva antaa, on aina niin huikea. Ei sitä haluaisi menettää ennen kuin on pakko.”

Häätanssi pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. 

Marita Hällforsin kuvaamia dokumentteja tämän vuoden DocPoint-festivaalilla:

Kusum
(Suomi 2000, O: Jouko Aaltonen)
KE 23.1. klo 20.15 Andorra

Isältä pojalle
(Suomi 2004, O: Visa Koiso-Kanttila)
KE 23.1. klo 18.00 Andorra

Oasis
(Suomi 2013, O: Alejandro Cárdenas, K: Marita Hällfors, Meeri Koutaniemi, Jacobo Parra)
TO 24.1. klo 19.00 Maxim 1
SU 27.1. klo 15.00 Andorra

Kuoleman kasvot
(Suomi 2003, O: Kiti Luostarinen)
TO 24.1. klo 17.45 Andorra

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi