Mies, joka uskaltaa sanoa ”musta ja valkoinen”

"Sylvi tapasi kesällä Sodankylän elokuvajuhlilla käydessään ruotsalaisen auteurin, Ruben Östlundin. Punnittu puhe ei vanhene puolessa vuodessakaan."

Sylvi tapasi kesällä Sodankylän elokuvajuhlilla käydessään ruotsalaisen auteurin, Ruben Östlundin. Punnittu puhe ei vanhene puolessa vuodessakaan.

Kuva: Jussi Paavilainen

Ruben Östlundin elokuvat kirvoittavat  paatuneemmassakin katsojassa kysymyksiä ihmisten käyttäytymisestä. Ne saavat kyseenalaistamaan omia ajattelumalleja, niiden aiheita jää pyörittelemään mielessään.

Kysyttäessä, mistä ohjaaja löytää epätavanomaisia aiheitaan, hän kertoo pyörittelevänsä kuulemiaan mielenkiintoisia tarinoita päässään ja pohtivansa, mikä juuri niistä tekee mielenkiintoisia. Suurin osa hänen kuvaamistaan tilanteista ovat tapahtuneet joko hänelle tai jollekin ystävälleen. Play (2011) on ensimmäinen elokuva, johon hän sai idean lehtiartikkelista, Göteborgin paikallislehden sivuilta.

”Artikkeli kertoi ryhmästä nuoria poikia, jotka olivat ryöstäneet muita poikia kaupungin keskustassa. Artikkelissa oli kaksi asiaa, jotka herättivät mielenkiintoni. Toinen oli, että he käyttivät sanallista ansaa toteuttaakseen ryöstöt. He kävelivät nuorten luo ostarilla tai jossain, ja kysyivät heiltä kelloa. Uhrit ottavat kännykkänsä esille, jolloin ryöstäjät tivaavat, mistä he saivat puhelimensa: ”Minun pikkuveljelläni oli aivan samanlainen kännykkä. Saanko katsoa sitä? Siinä oli samassa kohtaa aivan samanlainen naarmu. Missä olit tänä viikonloppuna?” Eli he syyttävät uhreja pikkuveljensä puhelimen varastamisesta.”

”Toinen asia mikä minua artikkelissa kiinnosti, oli se että he olivat kaikki mustia. Kuva siitä, että viisi mustaa poikaa ryöstää kolme valkoista poikaa on erittäin provosoiva ja herättää paljon kysymyksiä. Ryöstäjät paljastavat stereotypioita mustasta miehestä yhteiskunnassamme. Tietysti stereotypia tulee mediasta, Hollywood-elokuvista ja uutisista. Kuva mustista joka meille annetaan on että he ovat köyhiä ja väkivaltaisia”.

Artikkelin luettuaan Östlund otti yhteyttä poliisiin, joka kysyi yhtä ryöstäjistä haastateltavaksi Östlundille. Ryöstäjä suostui.

”Haastattelu teki minuun vaikutuksen. Vaikka he olivat vain 12-14-vuotiaita, hän kertoi että he käyttävät stereotypiaa mustista luodakseen sanattoman uhan ryöstöjä tehdessään. On erittäin mielenkiintoista, että sen ikäinen on alkanut jo sopeutua ennakkokäsityksiin. Tietysti se kertoo myös mahdollisuuksista elämässä, omasta mielikuvasta tulevaisuudestasi. Jos olet musta, on vaikea kuvitella itseäsi vaikkapa elokuvaohjaajana tai pankkiirina. Helpompi on nähdä itsensä urheilijana, hiphop-artistina tai gangsterina.”

”Nämä stereotypiat ovat todella vahvoja. Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole kaikkia mahdollisuuksia elämässäsi, stereotypiat vaikuttavat siihen miten näet itsesi tulevaisuudessa. Tietysti stereotypiat muuttuvat sen mukaan, minkä polun me valitsemme”.

Sodankylässä Playn näytöksen jälkeen käydyssä keskustelussa osa katsojista piti elokuvaa rasistisena. Ohjaaja osasi odottaa reaktioita, mutta Östlund myös kokee olevansa vastuussa siitä, miten katsojat näkevät elokuvan.

”Playta tehdessäni halusin nimenomaan ottaa vastuuta elokuvan kaikista henkilöhahmoista. Tavoitteeni elokuvassa oli ottaa ryöstäjien tilanne vakavasti eikä laittaa heitä tilanteeseen jonka myötä voimme mukavasti antaa heidän stigmansa olla, ollen samalla tyytyväisiä itseemme.”

”Suurin osa elokuvista kertoo siitä kuinka ihmiset ovat kauniita, teemme kauniita asioita toisillemme ja voimme olla onnellisia kun maailmassa on niin paljon ihania asioita. Se on totta, mutta on myös paljon tilanteita joissa käyttäydymme huonosti. Uskallammeko katsoa itseämme kriittisesti? Haluamme aina selittää rasismia jollain, joka liittyy johonkin toiseen emmekä ikinä katso itseämme.”

”Elokuvan tematiikka pyörii sellaisten asioiden ympärillä joista ei uskalleta keskustella. Ihmisillä on vaikeuksia kuvailla elokuvan tapahtumia, koska he eivät halua sanoa musta ja valkoinen. He eivät halua mainita ihonväriä. Meillä on asenne, ettei ihonvärillä ole merkitystä. Mutta valitettavasti sillä on. Tiedostimme elokuvaa tehdessä, että Play käsittelee aiheita jotka provosoivat ihmisiä ja aiheuttavat paljon reaktioita, ja se on elokuvan tarkoituskin”.

Sivuamme keskustelussa myös ruotsalaista luokkayhteiskuntaa ja kulutustottumuksia. Östlundin kotikaupunki Göteborgin jakautuminen eri luokkiin mahdollisti hänen mukaansa Playn tapahtumat: köyhällä alueella asuvat muodostavat tiettyjä ennakkoluuloja varakkaista ihmisistä ja päinvastoin.

”Mielenkiintoista on, että ryöstäjien perheillä on koti, ruokaa, puhelimet, kaikkea mitä rikkaassa yhteiskunnassa on. Mutta heillä ei ole i-Phone 4:sta, heillä on halvin Nokian malli. Motivaatio ryöstöille oli I-Phone ja hienommat lenkkarit, sen sijaan etteivät he olisi saaneet syödäkseen.”

”Me kasvatamme sukupolvea, joka opetetaan kuluttajiksi. Kuluttamalla voit kertoa tiettyjä asioita itsestäsi.”

”Ongelma on, että ei hyväksytä seurausta yhteiskunnan jakautumisesta. Epätasapainoinen yhteiskunta luo huonoa käyttäytymistä. Jos sitä uskaltaisi tarkastella totuudenmukaisesti, ilman romantisointia, se olisi mielestäni askel lähemmäs ratkaisua ongelmaan”.

The Guitar Mongoloid (2004) on Östlundin ensimmäinen pitkä elokuva. Se on musta komedia, jonka Östlund kertoi tehneensä Harmony Korinen Gummon (1997) inspiroimana. Elokuvan nähtyäni en voinut olla ihmettelemättä, mistä ohjaaja sai tähänkin ideansa?

”Olin provosoitunut tietystä asenteesta elokuvien ilmaisussa. Heti kun valkokankaalla näytetään outoja ihmisiä, heidän olemassaoloaan motivoidaan jollain ihmeellisellä kyvyllä: heidän pitää olla fantastisia pianonsoittajia tai jotain. Aina kun karakterisoidaan ihmisiä jotka ovat erilaisia jollain tapaa, heillä täytyy olla jokin maaginen, mystinen puoli elämässä”.

The Guitar Mongoloidin  näyttelijät esittävät kaikki itseään. Pääroolia esittävän pojan Östlund kertoi tavanneensa pojan soittaessa kadulla kitaraa.

”Hän herätti minussa kysymyksiä, kuten: asuuko hän kadulla? Eikö hänellä ole kotia? Onko hän normaali? Onko hänessä jokin vikana? Hänessä oli jotain mikä teki minusta epävarman”.

Ohjaaja kertookin yhden tavoitteistaan elokuvassa olevan saada yleisö tuntemaan olonsa epävarmaksi.

”Halusin myös yleisön kysyvän näitä kysymyksiä: onko tämä kaunista vai rumaa? Onko oikein, että näin tapahtuu? Se on johtoajatus koko elokuvassa. Provosoida yleisöä ajattelemaan”.

Jokainen Östlundin elokuva käsittelee enemmän tai vähemmän yksilön suhdetta yhteisöön. Etenkin vuonna 2008 ilmestynyt Muiden mukana (Involuntary). Hänen mielestään keskeinen piirre ihmisessä on, että olemme ryhmäeläimiä, ja tahdomme aina kuulua ympärillämme olevaan ryhmään.

”Mukautamme käyttäytymistämme, pukeutumistamme ja ajatuksiamme tullaksemme hyväksytyiksi. Silti pidämme itseämme individualisteina, emme riippuvaisina ryhmästä. En usko siihen. Olemme valmiita menemään erittäin pitkälle saadaksemme hyväksyntää. Play ja Involuntary ovat tavallaan tutkimuksia siitä, kuinka meillä on tapana toimia tietyissä tilanteissa. Kaikilla Involuntaryn kohtauksilla olen halunnut alleviivata sitä, kuinka joskus mieluummin kuolemme kuin menetämme kasvomme”.

Involuntaryssa on kohtaus, jossa teinitytöt poseeraavat vähissä vaatteissa kameralle. Östlund kertoo saaneensa kimmokkeen kohtaukseen muunmuassa sellaisista nettisivuista kuin Hot or Not, jossa teinitytöt julkaisevat itsestään kuvia imitoimassa toisiaan samanlaisissa seksuaalisissa asennoissa. Katsojat voivat klikata, onko kuva hot vai ei.

”En halunnut katsoa tätä kauhistellen, koska minusta ei ole kauheaa että nuoret tytöt haluavat näyttää seksikkäiltä. Yhteiskunta on leimannut meihin kauhistelevan asenteen. Mutta miksi se on niin kamalaa? He yrittävät sopeutua aikuisten maailmaan. Pelkäämme kun puhutaan lapsista ja seksistä. Mietimme pahimpia skenaarioita joita voi tapahtua.”

”Mutta ongelma ei ole heidän käyttäytymisensä vaan se mitä he imitoivat. Aina kun asiasta puhutaan, siitä puhutaan väärästä perspektiivistä. Jos halutaan tämän loppuvan, eikä lopeteta sitä mitä he matkivat, siitä ei ole mitään hyötyä.”

Playta esitetään tammikuussa CMore -elokuvakanavilla. MA 7.1. 15.00 C More First, TI 8.1. 22.35 C More Emotion, TO 10.1. 4.30 C More First, LA 12.1. 06.15 C More First, SU 13.1. 21.00 C More Emotion.

Filmografia:

Play, 2011
Involuntary, 2008
The Guitar Mongoloid, 2004
Family Again, 2004
Låt dom andra sköta kärleken, 2000

Play sai vuoden 2012 Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi