Viinan kirot
Osa 1: Jägermeister

"Minun ja Jekun kerran väljähtynyttä suhdetta ei saa enää lämmitettyä. Meidän suomalaisten tyyppiominaisuutemme on anteeksiantamattomuus, jota tunnemme tilanteessa kun jokin alkoholi ei maistu."
jekku1

Juttusarjassa juodaan pahaa alkoholia ilman kunnollista syytä.

Useilla sellainen on. Viina, jonka pelkkä ajatteleminen saa inhon väristykset kulkemaan selkäpiitä pitkin. Ei-tipattoman tammikuun innoittamana päädyin kohtaamaan omani.

Alan miettiä koko homman järkevyyttä ennen kuin olen saanut edes korkkia auki.

Pullon avaaminen tuntuu yllättävän vaikealta. Olisiko parempi olla sorkkimatta vanhoja traumoja? Pitäisikö jotkut asiat jättää suosiolla menneisyyteen? Otan rohkaisua, jotta saisin itseni avaamaan korkin. Säälittävää.

jekku2

Korkki rasahtaa auki ja tunnen kuinka pulssi alkaa nousta. Kaadan Sen lasiin ja tuttu tuoksu leijuu nenääni. Tunnen, kuinka puistatus alkaa tehdä tuloaan. Tuoksu teleporttaa minut ajatuksissani melkein parikymmentä vuotta taaksepäin. Aika oli ennen salmareita ja fisuja. Shottikulttuuri oli vasta luotu ja kaikki joivat jekkua ja hot shotteja. Jägermeister liitetään usein lasketteluun, mutta ainakin itsellä jekun juominen liittyi puhtaasti nuoruuteen, opiskelijaelämään ja yleiseen baareissa häröilyyn. Vaikka en voinut koskaan pahoin kyseisestä juomasta, läträsin sen kanssa niin huolellisesti, että suhteen päättäminen oli helppoa.

Aikani lasia tuijoteltuani, tartun siihen ja rohkaistun kostuttamaan huuleni nesteessä. Karvas maku turruttaa nielun ja aistit, ja tuloaan tehnyt puistatus viimein iskee. Jälkipolte kurkussa muistuttaa jonkin aikaa sitä pitkin kulkeneesta katkerosta. Juoma tökkii juuri niin paljon kuin olin etukäteen uumoillut. Tuntuu naurettavalta, mutta pakko viedä tämä homma loppuun saakka. Kuinka vaikeaa voi neljän centin viina-annoksen juominen olla? Annoksesta on nyt mennyt noin centti. Lasin tuijotus alkaa uudelleen.

jekku3

Mietin mitä yritän itselleni tällä todistaa. Haittaako minua aikuisena oma yök, en tykkää –・asenne? Yritänkö uskotella, että aika on kultivoittanut makuaistini vastaanottamaan ennakkoluulottomasti myös vanhat, historiaan haudautut tuttavuudet? Hulautan loput juomasta kertahuikalla alas. En halua enää pitkittää tätä ei niin lämmintä jälleenkohtaamista. Inhon väristykset tuntuvat lamaannuttavilta. Yritän huuhtoa siiderillä makua suusta. Makua, joka itsepintaisesti tuntuu vastenmieliseltä, vaikka olen jalosti yrittänyt antaa sille tilaisuuden. Makua, joka muistuttaa minua ajasta mitä en häpeä, mutta en haluaisi enää kokea uudelleenkaan. Tämä ei taida enää toimia.

Mitä tästä herneenkokoisesta ihmiskokeesta jäi käteen? No, ei paljon mitään. Minun ja Jekun kerran väljähtynyttä suhdetta ei saa enää lämmitettyä. Meidän suomalaisten tyyppiominaisuutemme on anteeksiantamattomuus, jota tunnemme tilanteessa kun jokin alkoholi ei maistu. Kuppiin sylkeminen on omituista ja kaikkein friikeimmät eivät juo viinaa ollenkaan. Päätin olla armollinen itselleni. Kaikesta ei tarvitse tykätä. Viinankaan suhteen.

jekku4

LUE LISÄÄ

,

Kommentoi