Kerron sinulle kaiken

"Maaritin rehellisyys itselleen ja muille on koko elokuvan moottori."

(Suomi 2013)
O: Simo Halinen
N: Leea Klemola, Peter Franzén, Ria Kataja, Emmi Nivala, Alex Anton
K12
Ensi-ilta 8.2.

 ★★★★½ 

Kiitos Simo Halinen. Kiitos Leea Klemola.

Maarit sanoo terapeutilleen, että rehellisyys on hänen perusongelmansa. On vaikea saada töitä, kun heti työhaastattelussa kertoo transsukupuolisuudestaan. Maaritin rehellisyys itselleen ja muille on kuitenkin koko elokuvan moottori. Sen paljastaa jo draaman nimikin Kerron sinulle kaiken.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Simo Halinen ei ole tehnyt teatterielokuvia sitten sympaattisen Cyclomanian (2001). Maaritia näyttelevä Leea Klemola on viimeksi nähty valkokankaalla Skavabölen pojissa (2009). Kumpikaan ei voisi paljon komeammin elokuvateattereihin palata. Elokuva vangitsee heti ensiminuuteilta lähtien. Parhaimmillaan se asettaa katsojan vastakkain omien asenteidensa kanssa.

Ennen koulukuraattorina toiminut Maarit tekee siivoojaan hommia. Siistiessään kahden viikon reissulle lähteneen terapeutin toimistoa hän viipyilee, kokeilee terapeutin vaatteita ja lisää huulipunaa. Sitten toimistoon astuu Sami (Peter Franzén), ja seuraavassa hetkessä Maarit jo kuuntelee Samin avio-ongelmia terapeutin tuolissa.

Kyseessä voisi olla perinteinen väärinkäsityskomedia. Niin tutuille laduille ei kuitenkaan hiihdellä, sillä Maaritin rehellisyys pakottaa hänet kertomaan Samille heti transsukupuolisuudestaan ja pian myös ammatistaan. Vaimonsa (Ria Kataja) kanssa erilleen ajautunut Sami sen sijaan on huono puhumaan tunteista.

Kauneinta elokuvassa on Maarit. Pohjoisen pikkukaupungin ja entisen kroppansa taakseen jättänyt nainen, joka on päättänyt uskaltaa olla itsensä. Ainoastaan mennessään tapaamaan teini-ikäistä tytärtään Pinjaa (Emmi Nivala) hän jättää huulipunan ja korot laittamatta. Tytär on ainoa henkilö, jonka edessä Maarit kaipaa kipeästi hyväksyntää.

Klemola tekee upeaa työtä. Hänen hahmonsa on kaikessa itsetietoisessa tyylissään – niin ulkoisessa kuin sisäisessäkin – voimaannuttava. Sukupuolten leikki Klemolan kasvoilla ja kropassa välittyy kaikessa hienovaraisuudessaankin kirkkaasti.

Huumorin silaamassa draamassa kulkee monta rinnakkaista juonilinjaa. Loppua kohti näyttää hetken, että Halinen menettää monisyisen kerronnan hallinnan, mutta ei sittenkään. Juonilinjat muodostavat lopulta napakan paketin.

Kaikki eivät ole lopussa onnellisia, mutta ehkä sentään rehellisempiä.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi