Lesboelämää, osa 16
Mistä on lesboikonit tehty?

"Sateenkariväki kokee Rachel Weiszin kaltaiset julkisuuden henkilöt välillä jopa hieman uhkaavina. Aivan kuin he olisivat ymmärtämättömiä tunkeilijoita, jotka tahtoisivat syystä tai toisesta astua 'meidän alueellemme'."

Palstalla julkaistaan kolumneja lesbokulttuurista.

Olen viime aikoina pohtinut, millaista henkilöä voin sanoa lesboikoniksi. Entä kuka edes saa julkisuudessa toivoa olevansa lesboikoni?

Termiä tulee nähtyä paljon harvemmin kuin jo tutuksi tullutta homoikonia. Ehkä hieman myös vieroksun käsitettä lesboikoni. Luokittelut tuntuvat välillä etäännyttäviltä, hämmentäviltä ja rajoittavilta vaikka koenkin itse olevani identiteetiltäni jotain lesbon ja queerin väliltä.

Pohdiskeluni aiheesta alkoi kun satuin muutama viikko sitten lukemaan jo useamman vuoden vanhan lähinnä lesboille suunnatun AfterEllen-lehden verkkojutun Rachel Weiszistä. Englantilainen Weisz on 43-vuotias näyttelijä, joka tähdittää parhaillaan teattereissa pyörivää Ihmemaa Oz –elokuvaa, ja on naimisissa James Bondina parhaiten tunnetun näyttelijä Daniel Craigin kanssa.

Weisz toteaa tahtovansa olla lesboikoni ja myös haaveilevansa lesborooleista: “It’s fantastic, don’t you think? I love being a lesbian icon!”

Lehtijuttu on herättänyt monenlaisia reaktioita. Osa kommentoijista on ilahtuneita, osa taas hieman närkästyneitä. Närkästyksen syynä tuntuu olevan se, ettei Rachel Weisz itse ole lesbo.

Sateenkariväki kokee Weiszin kaltaiset julkisuuden henkilöt välillä jopa hieman uhkaavina. Aivan kuin he olisivat ymmärtämättömiä tunkeilijoita, jotka tahtoisivat syystä tai toisesta astua ”meidän alueellemme”. Epäilemme heidän vilpittömyyttään. Sanotaanhan, että ”pink money talks”. Aikaisemmin paitsiossa olleet ihmisryhmät ovat myös nykyään mainostajille oiva uusi kohderyhmä.

Mielestäni sateenkaariväen ei ole kuitenkaan hyvä olla liian kriittinen. Valtaväestön lähestymisen torjuminen voi turhaan tukahduttaa hiljalleen avartuvaa julkista ilmapiiriä erilaisuutta kohtaan.

Minua Weiszin kommentit vain ilahduttivat. Minusta on hienoa, että jokainen, riippumatta hänen omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuolestaan, on avoin edustamaan toisia ihmisryhmiä, jotka tavalla tai toisella koskettavat häntä ja saavat hänet tuntemaan sympatiaa. Uskoisin, että mitä monimuotoisempi joukko mediassa tuo näkyvyyttä LGBT-kulttuurille, sitä enemmän media auttaa hälventämään turhia ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä sateenkaariväestä.

Millainen sitten on minun lesboikonini? Hän on karismaattinen, rohkea ja vahva persoona. Hän on henkilö, joka jollain tavoin puhuttelee minua ja sitä miten koen oman seksuaali- ja sukupuoli-identiteettini. Hän voi olla näyttelijä, kirjailija, taiteilija tai ystäväni. Tärkeintä on, että hän on rohkeasti oma itsensä. Hän saa minut ajattelemaan, nauramaan ja tuntemaan. Hän antaa minullekin voimaa ja rohkeutta olla juuri sellainen kuin olen.

Uskon, että me tarvitsemme lesboikoneita, ja että myös homoikoneilla on oma tärkeä kulttuurillinen merkityksensä. Myös muihin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kaipaavat tällaisia kulttuurillisesti voimaannuttavia, karismaattisia ihmisiä, joita katsoa ylöspäin ja joista saada voimaa. Heistä hyvänä esimerkkinä voisi olla esimerkiksi yhdysvaltalaisen feministisen elektropunk-bändi Le Tigren jäsen JD Samson. Hän on avoimesti lesbo ja tyyliltään transgender, ja moni pitää häntä queer-ikonina.

Jos mietin omia queer-ikoneitani, niin sydäntäni lähellä on etenkin englantilainen Antony Hegarty. Hän laulaa yhdysvaltalaisessa Antony and the Johnsons –bändissä, joka tuo lauluissaan esiin jäsentensä henkilökohtaista transgender-näkökulmaa.

Jokaisessa vähemmistökulttuurissa karismaattiset ja näkyvät hahmot ovat omalla tavallaan arvokkaita esikuvia. On tosin hieman harmillista, että lähes kaikki mieleeni tulevat lesboikonit ovat naisia. Eihän Suomen kenties suurin homoikonikaan Paula Koivuniemi ole mies! Minulle ei pohjimmiltaan ole tärkeintä, mitä ”lokeroa” tai ”suuntautumista” ihailemani tähdet itse edustavat vaan se, miten he sitä edustavat. Lesboikoneistani useimmat sattuvat olemaan naisia ja osa heistä on myös seksuaaliselta suuntautumiseltaan naisiin kallellaan, mutta aivan yhtä hyvin he voisivat olla myös jotain muuta!

Ystäväpiirissäni ihailtuja julkisuuden hahmoja ovat etenkin laulajat Beth Ditto ja Tori Amos, näyttelijät Tilda Swinton ja Marlene Dietrich, kirjailija Pirkko Saisio, muusikko Anna Calvi ja oman tv-show’nsa emäntä Ellen DeGeneres. Itselleni rakas ja läheinen lesboikoni on englantilainen laulaja Alison Goldfrapp, joka muutama vuosi sitten toi yllättäen julkisuuteen suhteensa toiseen naiseen. Se tuntui erityiseltä, sillä olin ihaillut häntä jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä Susan Sarandon on myös mielestäni hienosti edustanut LGBT-kulttuuria julkisuudessa, vaikka onkin itse julkisuuskuvansa perusteella hetero.

Tärkeimmät ”lesboikonit” löytyvät kuitenkin ystävä- ja tuttavapiiristäni. Minulle on valtavan inspiroivaa tuntea henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka eivät peittele eivätkä häpeä omaa valtavirrasta poikkeavaa identiteettiään. On voimaannuttavaa voida keskusteluissa jakaa heidän kanssaan arkipäiväisimmätkin kokemukset ja ajatukset.

Ihailen ja kunnioitan teitä oman elämäni lesboikonit, kiitos teille!

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , ,

Kommentoi