Kiertolainen Meeri Koutaniemi
aikoo pysyä liikkeessä

Kuuden kategorian huikea voittorypäs Vuoden lehtikuvat 2012 -kilpailussa nosti kuvajournalisti Meeri Koutaniemen hetkessä otsikoihin. Intohimosta työtään tekevä nainen otettiin malliesimerkiksi nuoresta kuvajournalistisukupolvesta, joka ei odottele toimeksiantoja, vaan luo niitä itse.

Kuvat: Riitta Supperi

Meeri Koutaniemi

Meeri Koutaniemi on yksi valokuvakollektiivi Kollektiivi11:n perustajajäsenistä. Hän on myös italialaisen valokuva-agentuuri Echon edustuksessa. Hän toimii vuoteen 2015 asti Kirkon Ulkomaanavun Rauhan lähettiläänä.

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Vuoden lehtikuvat -kilpailun voitto vaikutti eniten henkisesti. Luulin, että en kotimaassa saisi tunnustusta näillä aiheilla.  Olin jo kyllästynyt todistelemaan, että joillain aiheilla on oikeasti merkitystä, vaikka niillä ei olekaan suoraa linkkiä Suomeen. Kyllähän Suomessakin on esimerkiksi homofobiaa, josta yksi sarjani kertoo.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Tämän työn tekemiseen ei ole mitään valmista kaavaa, jonka joku voisi minulle sanella. Työ on minulle intohimo, jota rahoitan milloin mitenkin; paskaduunilla tai apurahoin. Tiedonvälitys on tärkeämpää kuin ansaittu raha. Tällä hetkellä minulle riittää, että saan syödäkseni ja minulla on asunto.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Ihminen on pelkojensa, toiveidensa ja tunteidensa summa. Yksin matkustaessa on pakko kohdata itsensä, myös pelkonsa.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Matkoilla rankkojen aiheiden käsittelytapani on vetäytyminen, hiljaisuudesta ammentaa paljon voimaa. Myös liikunnan tuoma rasite puhdistaa.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”En halua jumiutua, jäädä siihen, minkä jo osaan. Aina pitää mennä sitä kohden, mitä voisi vielä oppia. Hieronnan opiskelu kiinnostaa, ja samoin jooga. Olenkin jo opettanut, nyt kehittelen omakuvatyöpajaa. Elokuvakerronta kiehtoo myös dokumenttiohjaajan näkökulmasta.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Tarkoitukseni ei ole tuoda mitään uutta valokuvaukseen, vaan dokumentoida tässä ajassa tapahtuvia tärkeitä asioita. Kuvillani en myöskään kiellä minkään toisen totuuden olemassaoloa.”

20130603 Valokuvaaja Meeri Koutanemi kuvaus ja haastattelu SYLVI -lehteen
”Ei minun subjektiivinen näkemykseni voi olla muuta kuin kysymys, provokaatio, ajatusten herättäjä. Valitsen oman moraalini mukaisesti sen, mihin kamerani suuntaan.”

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi