Man of Steel

"Teräsmiehen tarina on pohjimmiltaan moderni versio Jeesus Nasaretilaisen tarinasta."

(USA – Kanada – Britannia 2013)
O: Zack Snyder
N: Henry Cavill, Amy Adams, Russell Crowe, Michael Shannon, Christopher Meloni, Diane Lane, Kevin Costner, Laurence Fishburne
K12
Ensi-ilta 26.6.2013
 

 ★★☆☆☆ 

Vapahtajan jo ties kuinka monennessa tulemisessa on enemmän vertaisvahinkoja kuin koskaan aiemmin.

Jossain tähtien tuolla puolen Krypton-planeetta on viemässä tuhoutuessaan mukanaan kokonaisen sivilisaation. Planeetan hallitsijat elävät hybris-harhassaan, eikä yhden tiedemiehen, Jor-Elin, järkipuhe uppoa valtaistuimen haltijoihin. Sen sijaan militantit vallankumoukselliset pistävät tuulemaan kenraali Zodin johdolla ja magmanhehkuisten tulimyrskyjen tuoksinnassa Jor-El vaimoineen lähettää vastasyntyneen poikalapsensa Kal-Elin tuholta turvaan.

Senhän tiedämmekin kaikki, että tuosta pojasta kasvaa Maassa Clark Kent, joka on voimiltaan ja aisteiltaan ylivertainen ihmisiin nähden. Kasvukipuileva Clark pelastaa jo lapsena koulubussillisen luokkakavereitaan hukkumasta ja tiirailee tahtomattaan röntgen-katseella luokanopettajansa sisäelimiä.

Zack Snyderin Man of Steel keskittyy kuitenkin pääasiassa siihen hetkeen, kun kosmisesta vankilasta vapautuva Zod päättää kolonisoida Maan Kryptonin rippeillä, jotka Kal-Elin veressä elävät. Seuraa viihde-elokuvaankin järjetön määrä aseilla räiskimistä, turpaanvetoa ja rakennusten romuttamista. Ihmisten pelastaminen unohtuu käytännön tasolla oikeastaan kokonaan alkujeesustelujen jälkeen.

Jos jossain Man of Steel onnistuu, on se Teräsmiehen taustan huolellinen pohjustaminen. Kryptonin planeetan viimeiset hetket käydään pieteetillä läpi ja Russell Crowe tekee kelvollisen roolin ulkoavaruuden Gladiaattorina, toivoa ja vapautta edustavana Jor-Elinä. Varmuuden vuoksi Crowea käytetään ahkerasti läpi elokuvan, kun Jor-Elin ”sielu” opastaa milloin poikaansa, milloin tämän tulevaa morsmaikkua Lois Lanea.

Niin, tapaus Lois Lane. Tämä Amy Adamsin kasvoilla varustettu päättäväinen Daily Planetin reportteri mainostaa ansiokkaasti arktisessa viimassa ilman kaulaliinaa tai käsineitä kulkiessaan Nikonin kameroita ja juoksee näppärästi pitkin avaruusalusta piikkikorkkareilla. Hahmo on niin monen käsikirjoittajan ja ohjaajan typeryyden uhri, että lopussa kökösti käsikirjoitettu pussailu Teriksen kanssa ei tunnu enää missään. Se on yksinkertaisesti niin hölmöä.

Teräsmiehen tarina on pohjimmiltaan moderni versio Jeesus Nasaretilaisen tarinasta ja Snyderin käsissä varmistetaan monta kertaa, että tämä tulee selväksi katsojille myös vuonna 2013 j.a.a.. Clark Kent (Henry Cavill) on Man of Steelin tapahtumien aikaan 33-vuotias, hänen vanhempansa ovat saaneet lapsensa poikkeuksellisella tavalla, ja biologisen isänsä uskomuksen mukaan Kal-El tulee tekemään suuria tekoja ja yhdistämään ihmiset oltuaan ensin yhteisön ulkopuolinen kummajainen. Kasvattivanhempiensa opetusten mukaan Clark oppii kääntämään toisen posken. Clark käy myös papin puheilla ja ”uskon hyppy” -kortti isketään pöytään.

Yhteydet kristinuskoon ja kreationismiin saavat kiusalliset mittasuhteet, kun Zodin kakkosnainen Faora-Ul kiljaisee taistelun tuoksinnassa Kal-Elille päivän mietelauseen: ”Meillä on takanamme evoluutio, sinulla taas moraali. Ja kuten historia osoittaa, evoluutio voittaa aina.” Tässä uskontofilosofisessa maaottelussa Faora edustaa absoluuttista pahuutta, Teris taas absoluuttista hyvyyttä. Evoluutio ja ihmisen geeniperimään puuttuminen paha, ihmiskunnan hyväksi uhrautuminen ja luonnollisten lapsien syntyminen hyvä.

Mutta olkoonkin jumalan ainoan pojan legenda vaikka kuinka muinainen, se on toki silti perustaltaan kiinnostava, eihän se muuten olisi kestänyt tuhansien vuosien läpi eri kulttuurien käsittelyssä. Vapahtaja-myytti voisikin toimia, mutta se kääntyy Man of Steelin puolivälissä suoraan itseään vastaan, kun viattomia sivullisia alkaa kuolla kuin muurahaisia.

Toimintaelokuvan lajityypin perinteen mukaan kuolevia joukkoja ei näytetä, mutta ei tarvita kovin terävää päättelyketjua kertomaan, että kyllä siellä muutamia Maan ihmisiä lakoaa, kun ensin Smallvillen pääkatu laitetaan päreiksi ja myöhemmin tehdään sama puolikkaalle Metropoliksen (=New Yorkin) kaupunkia. Liekö koko leffan kuolemanluku miljoonissa, mene ja tiedä, mutta aika suhteettoman monta kameran hylkäämää tapetaan vain siksi, että yksi lopussa objektiivin eteen raahattu ydinperhe saisi elää.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi