Kreisibailausta Ilosaaressa. Joo ei.

"Mitä oikeastaan tiedän festarielämästä? No, en paljon mitään. Elämäni festarit ovat yhden käden sormilla laskettavissa."

Halusin kokeilla, miten festariviikonlopusta selviää yli vuosikymmenen tauon jälkeen. Suurilta yllätyksiltä vältyttiin.

Kuvat: Ilosaarirock (Sigur Ros -kuva: Lauri Hämäläinen, Nightwish-kuva: Tuukka Pakarinen)

 Siitä on yli puoli vuotta, kun sydän muljahti rinnassa nähdessäni uutiskirjeen, jossa kerrottiin Sigur Rósin tulevan Ilosaareen esiintymään. Silloin tuntui itsestäänselvältä, että tämä pitää olla paikalla todistamassa. Nyt, pakatessani asioita hajamielisenä kassiin, en ole asiasta enää yhtä vakuuttunut.

 Mitä oikeastaan tiedän festarielämästä? No, en paljon mitään. Elämäni festarit ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Viimeisimmän festarin, vuodelta 2001, olemattomista muistikuvista ei ole mitään hyötyä valmistautuessani tukevaan viikonloppuun. Ajatus suosikkiyhtyeestäni pitää minut kasassa ja saan siirrettyä itseni Joensuuhun.

 Ensimmäinen festaripäivä. Sopiva matelemisvauhti löytyy luontevasti edellisen yön etkoilujen seurauksena. Tuleva hirvittää, mutta päätän olla rohkea ja heittäytyä ennakkoluulottomasti festarin pyörteisiin. Näin ylevän toiveikkaat tunnelmat minulla on seisoessani loputtoman tuntuisessa viinanarikan jonossa. Kyllä. Viinanarikan.

 Ilosaari on musiikillisesti hauska sekoitus metallia ja hieman hipahtavampaa meininkiä, ja se myös näkyy osallistujista. Ihmispaljous saa paineen nousemaan, vaikka alue ei edes ole täynnä. Päädyn Rento-lavan eteen. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha soittavat viimeisiä biisejään. Huoahdan onnellisena. Vaikka on paljon ihmisiä, olen kuitenkin omieni parissa.

Iltapäivällä iskee heikko olo. En ole syönyt aamun jälkeen mitään. Melkein liikutun, kun huomaan että yhdestä kojusta saa tofuburgereita ja toisesta reilun kaupan kahvia. Lisäarvoa tuovat myös useat vesipisteet, joissa saa vesipullon täytettyä ja kädet pestyä. Se, ettei ylihintaisen siiderin lisäksi tarvitse ostaa ylihintaista vettä, on silkkaa luksusta.

 Sitten se iskee. Väsymys. Makaan tahdottomana nurmikolla, enkä kykene liikkumaan. Tuskaa lievittää Nicole Willis & the Soul Investigatorsin rennon letkeä soul, mutta ahdistus alkaa koventaa otettaan. Ei ole enää kuin yksi asia, joka auttaa selviämään tästä. Alkoholi. Jos aloittaa, ei voi lopettaa. Päätän ottaa suopeamman asenteen oluttelttoja kohtaan ja ihana Lissie auttaanostamaan tanssijalkaa.

Eläkeläisten riehakkuuteen on helppo yhtyä, mutta sitten alkaa kavala väsymys kalvaa. Pälyilen hermostuneena ympärilleni, enkä huomaa muissa samoja merkkejä. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Olenko todellakin ainoa luuseri, jota väsyttää? Katson hyvän tovin Michael Monroen sätkimistä lavalla. Tunnen kunnioitusta ja nolostun. Jos Mike jaksaa, minunkin täytyy.

Punkkipuisto on varsinaisen festarialueen ulkopuolella. Kurvaamme sinne viinanarikan kautta hetkeksi lepuuttamaan. Näin teiniksi en ole itseäni tuntenut edes teininä. Ajattelen huolestuneena, että vielä on yksi kokonainen päivä tätä jäljellä. Sitä ennen vielä kerran alueen sisäpuolelle. Siellä soittaa joku Nightwish.

m_ilosaarirock2013_nightwish_tuukka_pakarinen

 Toinen festaripäivä. Käynnistyminen on jo paljon helpompaa. Joku festarifanaatikko voisi nyrpistää sille, että yövymme talossa, jossa on erinomaiset olosuhteet. Joku raja kuitenkin, ja minun rajani kulkee telttakylässä. Uusi strategia, eli tasainen juominen, vaatii poikkeamista K-markettiin. Tunnen itseni jo melkein konkariksi laahustaessani siideri kädessä festarialueelle.

Toisena päivänä ei jaksa kohkata bändien perässä niin paljon kuin edellisenä päivänä. Musiikillinen osuus käynnistyy Von Hertzen Brothersilla, joka on turvallisen varma. Mieli on korkealla ja olen vakuuttunut, että tulen selviämään tästä. Hersyvää toiveikkuutta saattavat edesauttaa alkoholi sekä lämmin ja aurinkoinen sää.

 Olen mielissäni rennosta tunnelmasta. Humalaisia ihmisiä on näkynyt kyllä, mutta en ole törmännyt ärsyttäviin lieveilmiöihin. En edes bajamajassa, koska ystäväni on osunut kaikkiin kakkakikkare-koppeihin. Ihmispaljoudesta huolimatta kaikenikäisten ja -mielisten on siis mahdollista olla ihmisiksi samassa tilassa.

 En pysty keskittymään mihinkään, kun odotan sitä hetkeä, minkä takia olen tänne tullut. Sigur Rós ei petä ja vie minut puoleksitoista tunniksi jonnekin kauaksi pois. Keikan jälkeen olen onnellinen ja tyhjä. Oli se sen arvoista.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi