Nakurannalla Seurasaaressa

"Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Joku näkee sinut alasti. Voi hurja."

Riipaisen reippaasti vaatteet pois ja käyn puiselle makuualustalle asetetun pyyhkeen päälle makaamaan. Tuntuu oudolta olla ulkoilmassa ilman rihman kiertämää. En muista että olisin ollut tässä tilassa sitten lapsuuden.

 Alastomuus on hämmentävää. Olemme saunojakansaa, mutta silti täysin hukassa alastomuuden kanssa. Rannan edustalla pörrää veneilijöitä, jotka ovat selkeästi tulleet vain pällistemään freak showta, ”kalastajia” veneissä, jotka ovat ankkuroituneet kumman lähelle. Luonnontilassa kulkeminen taitaa aiheuttaa alkukantaisia reaktioita muissa ihmisissä enemmän kuin luulinkaan. Uimarannalle ei mennä alusvaatteissa, mutta bikineissä kyllä, jotka peittävät ihmisvartalosta lähes yhtä paljon. Tai siis yhtä vähän. Olenko ainoa, jonka mielestä tässä on jotain kummallista?

Alastomaan oloon tottuu nopeasti. Outous vaihtuu vapauden tunteeseen ja mietin, että en enää koskaan halua ottaa aurinkoa uimapuku päällä. Samalla iskee lievä nolous, koska suunnittelin itsekin vuosikausia nakurannalle menoa ennen kuin lopulta uskalsin. Vaikka kävelin tänne päättäväisin askelin, on hivenen sama vainoharhainen olo kuin krapulassa, kun ihmiset tuijottavat. Lipunmyyntipojankin naamasta näkee, mille rannalle on menossa.

Seurasaaren alastonrantaa arvostelevat ovat näreissään siitä, että ”niille”on annettu paraatipaikka meren ääreltä. Alastomuudella on vieläkin epänormaali kaiku ja niitä jotka haluavat sitä harjoittaa, pidetään jotenkin piiloperversseinä. On ihan ok, että yleisissä uimahalleissa naiset ovat pesutiloissa ja saunassa alasti keskenään, mutta ei uimalassa. On kai myös kohtuutonta, että on yksi paikka Helsingissä, jossa naiset voivat uida alasti ilman miesten läsnäoloa. Moni kai luulee, että jos haluaa käydä nakurannalla, haluaa kekkaloida alasti ihan missä tahansa.

Tunnelma on kuin Yrjönkadun saunassa. Kaiken ikäisiä ja kokoisia on ripoteltuna pitkin kallioista rantaa. Hyvin rauhallista ja leppoisaa – epätodellisen rauhallista. Katselen muutamaa iäkkäämpää rouvaa ja kuvittelen mielessäni heidän käyneen siellä jo vuosikymmeniä. Oma aikaisempi kyvyttömyyteni kiusaa taas. En anna itseni jämähtää siihen, vaan astelen rinta kaarella mereen uimaan.

Uimalassa tehtiin remontti, joka sulki sen melkein kahdeksi vuodeksi. Kun se taas avattiin viime kesänä, sinne oli tehty pukukopit. Samalla asetettiin kahdeksi päiväksi viikossa uimapukupakko. Uudistukset tehtiin siis miellyttämään uimapukukansaa. On tosin reilua, että kaikilla on mahdollisuus käyttää tätä ainutlaatuista ja historiallista paikkaa. Muutaman vaatekappaleen ei tulisi olla esteenä.

Olen kuitenkin ollut aistivinani muutosta. Kiinnostus ja tietoisuus lisääntyvät koko ajan. Pikaisen selvityksen mukaan tänä kesänä on Seurasaaren uimalassa käynyt kesäkuussa satoja kävijöitä enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä.

Naapuri nyökkää minulle lähtiessään. Tunnen heti hassua hengenheimolaisuutta. Toisilleen tuntemattomat ihmiset jakavat jotain, mikä jää näiden ympäröivien aitojen sisään. Tai niin, myös veneilijät, melojat, vastarannan kiikaroijat sun muut kulkijat. Luulin paikan suljetummaksi ja sen avoimuus yllätti. Toisaalta, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Joku näkee sinut alasti. Voi hurja.

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi