Suudelmin suljetut kirjeet

Maria on kihloissa amerikkalaisen vangin kanssa. Heidän välillään on tuhansia kilometrejä, he näkevät toisensa lasin läpi muutaman kerran vuodessa, eivätkä ole ikinä koskettaneet toisiaan.

”Mitä järkeä tässä on? Ei mitään! Mutta milloin tunteisiin perustuvissa ihmissuhteissa on järkeä”, kysyy Maria (38) hymyillen. Hän on kihloissa amerikkalaisen vangin kanssa. Heidän välillään on tuhansia kilometrejä, he näkevät toisensa lasin läpi muutaman kerran vuodessa, eivätkä ole ikinä koskettaneet toisiaan.

Antonion ja Marian rakkaustarina sai alkunsa Marian etsiessää ulkomaalaista kirjeenvaihtokaveria internetin kautta. Hänen tarkoituksenaan oli kehittää kielitaitoaan. Tie vei vankien kirjeenvaihtoilmoituksiin. Maria ajatteli pystyvänsä tarjoamaan yksitoikkoista elämää viettävälle vangille ikkunan ulkomaailmaan. Hän kirjoitti alkuun useamman vangin kanssa, mutta erään latinalaisen vangin kirjeet rupesivat kiehtomaan muita enemmän. Englanninkielellä kirjoitettuja rivejä lukiessaan Marialle tuli tunne, kuin hän olisi puhunut miehen kanssa. Sydämentykytystä aiheuttavat kirjeet tulivat Antoniolta ja pian Atlantin yli lensi kirjeitä päivittäin.

Tunteiden syvetessä Maria alkoi kirjoittaa omien ajatustensa erittelyä varten blogia nimeltään Häkkitiikeri ja valkoinen enkeli. Sitä kautta suomalaisen naisen ja amerikkalaisen vangin rakkaustarina sai aikaan kommenttien vyöryn, sillä jokaisella oli oma mielipiteensä tällaisesta suhteesta. Ei mitään järkeä! Tyhmä! Ruma! Epätoivoinen!

”Halusin vain löytää blogin kautta ihmisen, joka olisi samassa tilanteessa. Silti eritoten alkuaikoina blogin kommenttiboksi tuntui olevan vapaa kenttä möläytyksille ja oman pahan olon purkamiselle. Toisena ääripäänä tuli vastaan ihailua ja saman haluamista, jopa ajattelemattomuutta, kun ei tiedetä vankilaoloista mitään”, Maria kertoo.

Annika (31) löysi sattumalta Marian blogin, kiinnostui vankilamaailmasta, uusista kulttuureista ja kielitaidon kehittämisestä ja etsi itselleen kirjekaverin amerikkalaisesta vankilasta. Hän alkoi kirjoittaa Jackin kanssa, joka oli tuomittu ehdottomaan vankeuteen aseellisesta ryöstöstä. Kirjeenvaihto tiivistyi nopeasti lähes päivittäiseksi. Posti kulkee Yhdysvaltoihin toisinaan pitkäänkin, mutta halutessaan Annika pystyy lähettämään sähköpostia, joka tulostetaan ja toimitetaan Jackille jo samana iltana. Kun henkinen yhteys ja ymmärrys toimivat hyvin, se nostaa pian vahvoja tunteita pintaan eikä fyysisellä kontaktilla ole merkitystä.

”Kirjeissä pystyy olemaan hyvin avoin toisen edessä. Avoimuus yllätti minut alusta asti ja on ihan erilaista kuin yhdenkään (suomalais)miehen kanssa ennen tätä”, Annika kertoo.

Marian tavoin myös Annika on saanut kuulla monenlaisia mielipiteitä epätavallisesta parisuhteestaan.

”Monet pitävät minua yhä sinkkuna eivätkä ota suhdettani vakavasti. Lisäksi ihmisillä on usein vahvoja ennakkokäsityksiä siitä, että vain työttömät, yksinäiset ja epätoivoiset naiset elävät tämäntyyppisessä kaukosuhteessa”, yrittäjänä toimiva Annika nauraa.

kirje1Kirjeystävyys vangin kanssa herättää monenlaisia kysymyksiä ulkopuolisten lisäksi myös naisissa itsessään. Pystynkö kirjoittamaan murhaajan kanssa? Pitääkö minun pelätä itseni puolesta? Vai vangin puolesta, kun tämä elää maailmassa, jossa säännöt ovat hyvin erilaiset? Kirjeenvaihto on vankilassa ainoa tapa muodostaa vankilan ulkopuolisia ihmissuhteita ja siksi siihen kuuluvat vahvat tunteet: ihastumista, kiintymistä, mustasukkaisuuttakin, jos joku muu vanki kirjoittaa saman ihmisen kanssa.

Marialla on kotonaan jo monta pahvilaatikollista Antonion kirjeitä. He kirjoittavat toisilleen pitkiä kirjeitä päivittäin ja kemia on vahva – aivan kuin toisen olisi tuntenut aina. Maria ja Antonio ovat päättäneet elää lopun elämänsä yhdessä, mutta kestää silti vielä vuosia ennen kuin rikollisjengiin kuulunut Antonio vapautuu vankilasta. Kuinka jaksat odottaa? Sitä on kysytty Marialta kuten varmasti jokaiselta, jonka puoliso on vankilassa. Sen sijaan odottamista ei kyseenalaisteta yhtä usein heiltä, joiden puolisot ovat kunniallisesti pitkiä aikoja poissa, merimiehinä tai rauhanturvaajina.

”Jos asiaa rupeaa ajattelemaan odottamisen ja vuosien kannalta, on aika niin pitkä, että vähempikin varmasti ahdistaisi. Ennemmin mietin, että meidän elämämme ja parisuhteemme on tällaista eikä se tee siitä yhtään vähemmän hyvää ja onnellista”, Maria toteaa.

Yhdysvaltalainen vanki ei täytä joka äidin ihannevävyn kriteerejä. Marian äiti kuvitteli ihastumisen ohimeneväksi, mutta kun aikuinen tytär osoitti olevansa tosissaan, hän matkusti Marian kanssa tapaamaan vävykokelasta Yhdysvaltoihin. Antonion nähdessään äiti sanoi, että äitinä hänen pitäisi varmaan olla huolissaan, mutta että hän luottaa omaan ihmistuntemukseensa niin paljon, ettei osaa olla huolissaan.

Miltä molempien naisten tulevaisuus näyttää? Maria ja Antonio tapaavat muutaman kerran vuodessa ja Maria haaveilee muuttavansa tulevaisuudessa Yhdysvaltoihin lähemmäs Antoniota. Annika ei ole vielä tavannut lainkaan kirjeystäväänsä, mutta matka Atlantin yli on suunnitelmissa. Siihen saakka suudelmin suljetut kirjeet lennähtävät maapallon toiselle puolelle päivittäin.

Marian bĺogi: http://hakkitiikeri.com/

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi